Namcon pitkä taival alkoi jo kesäkuussa 1955 Tokiossa. Ensimmäinen keikka oli kahden moottoroidun keinuhevosen asentaminen yokohamalaisen tavaratalon katolle. Yksitoista vuotta myöhemmin Masaya Nakamura avasi kyseisiä vempeleitä valmistavan tehtaan Tokion Otakussa ja lisenssoi Disneyltä hahmoja niitä varten.
Yritys tunnettiin tuolloin perustajansa mukaan Nakamura's Manufacturing Companyna. Alkuperäisen nimen akronyymiä, Namco, alettiin käyttää tavaramerkkinä 1972 ja yhtiön nimenä se on ollut vuodesta 1977.
70-luku
Mekaanisia häkkyröitä
Kokeilut kolikkopeleillä alkoivat vuonna 1974. Namco osti Atari USA:lta Japanin-osaston, jonka osaamisen myötä aloitettiin sähkömekaanisten pelien kehittäminen. Tällaisia voima-, taito- ja onnenpelejä Namco tekee jonkin verran vielä nykyäänkin lähinnä huvipuistojaan varten. Ennen oman videopelintuotannon aloittamista julkaistiin myös joitakin ammuskelupelejä. Näistä merkittävin oli savikyyhkyjen pudottelua kuvaava valokivääriräiskintä Shoot Away.
Suurin osa mekaanisista häkkyröistä simuloi jotain urheilulajia. Batting Changessa eläydyttiin baseball-lyöjän roolin, Pitch Innissä poseerattiin syöttäjän kummulla. Minigolfia muistuttavassa Birdie Puttissa pääsi viilaamaan puttaustaitojaan. Knockdownin tyyppiset iskuvoimaa mittaavat kapistukset ovat edelleen suosittuja. Niissä mojautetaan pientä kepin nokassa jököttävää nahkasäkkiä niin kovaa kuin jaksetaan ja lujalyöntisin nyrkkisankari voittaa.
Taistelu videopelimafiaa vastaan
70-luvun loppupuolella, heti Atarin hankkimisen jälkeen, alkoi puuhastelu videopelien parissa, aluksi Namco tosin tyytyi vain valmistamaan ja levittämään Atarin pelejä Japanissa. Toiminta lähti liikkeelle sulassa sovussa, mutta pian yhtiöiden välillä alkoi kipunoida. Kiistakapula oli Atarin vaivoin Pongia monimutkaisempi Breakout, jossa muuria murrettiin pienellä mailalla ja pallolla.
Namco ei saanut kasata pelikoneita itse, vaan heidän piti käyttää Atarin Yhdysvaltojen puolella valmistamia masiinoita. Kun asiasta väännettiin kättä, Japanin mafia yakuza tunki markkinoille väärennettyjä Breakouteja. Puolustaakseen bisneksiään myös Nakamura päätti väsätä pelistä luvattomia kopioita. Atarin sikariporras syytti Namcoa varkaudesta ja lopulta molemmat kohtasivat oikeudessa, missä Atari voitti. Yhtiöt eivät silti lopettaneet yhteistyötään ja Atari levitti myöhemmin Namcon pelejä rapakon takana.
Kaikesta huolimatta Breakout tuotti Namcolle tuntuvat voitot ja yhtiön suunnitteluosasto aloitti omien videopelien tuotannon. Flipperiaiheinen Gee Bee julkaistiin vuonna 1978, jolloin voidaan katsoa Namcon aloittaneen toimintansa nykyisen kaltaisena omavaraisena pelitalona.
80-luku:
Räiskintää, autoja ja Pac-Man
Vuonna 1979 julkaisutahti alkoi kiihtyä. Päivänvalon näki Taiton Space Invadersista vaikutteita lainaava räiskintäpeli Galaxian, josta tuli yksi Namcon varhaisen historian menestyneimmistä videopeleistä. Pelissä ammuttiin ruudun ylälaitaa kansoittavat ja omaa alusta pommittavat mekaaniset avaruushirviöt. Galaxian erosi edukseen lukuisista muista Invaders-klooneista totuttua aggressiivisempien vihollistensa ansiosta. Namcon muukalaiset kehtasivat tehdä nopeita syöksyjä pienissä ryhmissä kohti pelaajan hävittäjää.
Suosio näkyi etenkin monissa jatko-osissa, joista tärkeimpiä ovat Galaga ja Gaplus.
Lähes jokainen kolikkopelitalo julkaisi 80-luvulla runsaasti räiskintäpelejä, eikä Namco ollut poikkeus. Vuonna 1983 iski nautittava ja aikanaan omaperäinen Xevious, joka oli ensimmäinen varjostettua grafiikkaa käyttävä videopeli. Kyseisessä maastoa vertikaalisesti vierittävässä ammuskelussa oli muutakin uutta, kuten maakohteiden pommittaminen kakkosaseella. Kolmiulotteisiin maisemiin sarja siirtyi Solvaloun myötä. Joukon viimeisin edustaja on Xevious 3D/G, joka hyödyntää PlayStationiin pohjautuvaa System 11 -emolevyä.
Pacman: pillereillä pitkälle
Vuonna 1977 Toru Iwatani aloitti Namcon palkkalistoilla. Hän halusi tehdä flippereitä, mutta Namco panosti jo täysillä videopeleihin. Iwatani päätyi kompromissiin luoden videoflippereitä, kuten Gee Been, Bomb Been ja Cutie-Q:n.
Pari vuotta myöhemmin hän päätti tehdä kunnollisen videopelin ja luoda jotain, mikä kiinnostaisi naispuolisia pelaajia. Niinpä mies keskittyi pohtimaan syömistä kuvaavaa sanaa taberu ja päätyi lopulta pillereiden popsintaan. Pelihahmon hän keksi mussuttaessaan pizzaa lounaaksi. Otettuaan yhden viipaleen hän tutki jäljelle jäänyttä osaa ja tuumasi, että siinähän se.
Pac-Man oli Namcon ensimmäinen todellinen hitti. Sitä myytiin yli 350 000 kappaletta - mikään muu videopeli ei ole tähän päivään mennessä menestynyt yhtä hyvin. Ohjelmoija sai projektista könttäsumman 3500 dollaria ja lämmintä kättä. Tyrmistynyt kooderi lopetti Namcolla työskentelyn saman tien.
Kohelluksen idea oli nerokkaan yksinkertainen. Pac-Manin tavoitteena oli syödä ylhäältä päin kuvattu sokkelo tyhjäksi pillereistä samalla kun hassut haamut Inky, Pinky, Blinky ja Clyde ajoivat sitä takaa. Kun labyrintti tyhjeni, sama show alkoi uudestaan hieman vikkelämpänä. Atari piti Pac-Mania jopa liian yksinkertaisena, eikä uskonut sen menestykseen Amerikassa. Koska pillerinpurija ei heille kelvannut, jenkkioikeudet päätyivät Midwaylle. Tämän fiaskon Atari muisti pitkään ja levitti jatkossa Namcon pelit mukisematta.
Söötti keltainen pallero on edelleen yhtiön tunnetuimpia pelihahmoja. Pac-Man sai tukun jatko-osia, joista viimeisin on vuosi sitten PlayStationille julkaistu 3D-tasohyppely Pac-Man World. Merkittävimmät muunnokset perusteemaan olivat parin kentän välein sokkeloa vaihtava Ms. Pac-Man ja isometristä 3D:tä hyödyntävä Pacmania, jossa haamujen yli pystyi hyppimään.
Alkuperäinen nimi Puck-Man vaihdettiin ripeästi nykyiseen, kun huomattiin että kekseliäät naperot raaputtivat ensimmäisestä kirjaimesta ylimääräiset pois.
Kilparadoilla maineeseen ja kunniaan
Pac-Manin lisäksi Namcon nykyinen suosio perustuu lähinnä kilpa-ajopeleihin. Ensimmäinen oli 1982 Pole Position, joka on monien vanhojen naavapartojen ensikosketus videopelikaahailuun. Kunnon hytti asiaankuuluvine kontrolleineen teki formulahurjastelusta huomattavasti hauskemman kuin aikakauden muut vastaavat tuotokset.
Paalupaikan viitoittamalla tiellä jatkoi neljän osan mittainen Final Lap -sarja, joka ensimmäisenä tarjosi usean ohjaamon moninpeliä jo vuonna 1987. Sarjan viimeinen, edelleen spritepohjainen osa Final Lap R kamppaili elintilasta jo Namcon oman Ridge Racerin ja Segan Daytona USA:n kanssa.
Kolmiulotteiseen polygonigrafiikkaan keskittyneiden kolikkopeliyksiköiden esiinmarssin aloitti Namcon System 21 -raudalla pyörinyt Winning Run vuonna 1989. Toinen varhainen 3D-formulapeli oli massiivinen Driver's Eyes, joka käytti jopa kolmea rinnakkaista monitoria. Se päivitti grafiikkaa usean näytön takia edeltäjäänsä hitaammin.
90-luku:
Ridge Racer ja Tekken
Legendaarinen Ridge Racer esitteli vuonna 1993 ensimmäisenä kolikkopelinä teksturoitua polygonigrafiikkaa. Ridge Racerin muhkein painos käytti valtavaa näyttöä ja kokonaista Mazda MX-5 -urheiluautoa ohjaamonaan. Luonnollisesti siitä julkaistiin useita halvempia kansainväliseen levitykseen sopivia versioita.
Ridge Racer 2 oli vain moninpelillä ja yöajolla vir
itetty päivitys. Rave Racer oli sarjan kolmas ja toistaiseksi viimeinen jatko-osa kolikkopelien puolella. Sen kiemurtelevat ja suuria korkeuseroja sisältävät radat olivat mielenkiintoisia kaahausympäristöjä.
Ridge Racer sai kunnian olla Namcon ensimmäinen peli PlayStationille. Kuudessa kuukaudessa kasaan kyhätty konversio osoittaa nykyään ikänsä piinallisen selkeästi, mutta puoli vuosikymmentä takaperin fiilikset olivat mahtavat. Grafiikan nopeus nolasi kalliit huippu-PC:t ja kontrollitkin olivat muikean sujuvat. Se, että koko hupi oli ohi parissa päivässä, ei tuntunut missään.
Ridge Racer Type 4:n mukaan lätkäisty Ridge Racerin hires-demo näyttää kouriintuntuvasti, kuinka paljon niistä päivistä on kehitytty. Demossa grafiikan resoluutio on korkeampi ja päivitysnopeus tuplasti rivakampi. Kotiversion lukuisat jatko-osat suunniteltiin suoraan konsolia varten. Valitettavasti Ridge Racer Revolution jäi sarjan ainoaksi osaksi, joka hyödynsi linkkikaapelia.
Kilpa-ajoteemaa käytettiin myös monissa muissa tuotoksissa, jotka eivät olleet autoja nähneetkään. Suzuka 8 Hours ja futuristinen Cyber Cycles olivat varsin hauskoja prätkäkaahailuja. Monissa uudemmissa koitoksissa painellaan jopa ilman renkaita. Hupaisimpia kisailuja lienevät vyötiäisralli Armadillo Racing ja hevosratsastus Final Furlong.
Tekken: rautanyrkki iskee
Vuoden 1994 lopulla Namco osui ensimmäiseen todelliseen kultasuoneen sitten Pac-Manin. Aikanaan suhteellisen omaperäinen ja yllättävän komea mätkintäpeli Tekken käytti hyväkseen halpaa PlayStationiin pohjautuvaa System 11:ä. Tekken-sarjasta tuli Namcon myyvin tuote myös konsolipuolella.
Tekkenin viehettävin piirre on poikkeuksellisen selkeä taistelusysteemi, jossa jokaiselle raajalle on varattu oma näppäin. Sarjan edetessä pelimekaniikkaa on hiottu varovaisesti eteenpäin. Tekken 2 esitteli automaattisen torjunnan ja kolmosessa sai kiertää vastustajan sivulle.
Rautanyrkistä tuli kertaheitolla Segan uraa-uurtavan Virtua Fighterin varteenotettava haastaja. Kamppailu Virtua Fighterin kanssa jatkuu edelleen ja tulos on neljän erän jälkeen ratkaisematon, vaikka Tekken tukeutuu selvästi vaatimattomanpaan tekniikkaan.
Tekkenin menestyksen innostamana Namco loi vauhdikkaan ja suoraviivaisen Soul Edgen, jossa soturit runnoivat toisiaan erilaisilla aseilla. Sielumiekan metsästäjien joukossa on yksi mätkintähistorian omituisimmista taistelijoista. Intialaistyyppisillä pistotikareilla hutkivaa sokeaa Voldoa oudompaa friikkiä saa etsiä. Etupäässä itämaista perua olevat aseet, kuten nunchakut, tekivät muutoin hieman kalvakkaista ottelijoista varsin mielenkiintoisia.
Kättä pidemmän kanssa kohkaaminen sai jatkoa Soul Caliburissa, jossa sotureille hankittiin erilaisia aseita ja kamppailujen ratkaisuille oli vaihtelevia ehtoja. Fanaattisimpia PlayStation-harrastajia korpeaa se, että loistava Soul Calibur on saatavana vain Segan Dreamcastille.
2000-luku:
PS2 rulez?
Tekken Tag Tournament ja Peliasema 4/00:ssa jo arvosteltu Ridge Racer V ovat PS2-avauksen kiinnostavinta antia. Tekken Tag Tournament on ikäänkuin kooste Tekken-historiasta, sillä mukana on lähes kaikki sarjassa nähdyt hahmot ja pari uutta, kuten naispuolinen pääpahis Angel.
Tekken Tagissa otteluissa käytetään yhden hahmon sijasta kahden taistelijan joukkuetta. Ottelijat nousevat areenalle ja lepäävät vuorollaan vaihtopenkillä kuin amerikkalaisessa vapaapainissa ikään. Myös Tecmon PS2-peli Dead or Alive 2 hyödyntää samaa ideaa, mutta nettiarvosteluiden perusteella ei aivan yhtä ansiokkaasti. Tosin Yhdysvaltojen ja Euroopan markkinoille Dead or Alivea on luvattu parantaa, joten totuus voi olla pian toinen.
Namcon tulevaisuus konsoleissa on vahvasti sidoksissa Sonyn koneisiin ja etenkin PS2:een. Taatusti jokainen videopeliharrastaja haluaa nähdä mitä Namcon koodipajat saavat aikaan PlayStation 2:lla, kunhan ensin saavat rauhassa tutustua siihen. PlayStation-fanien on silti opittava nielemään se, että nykyään Namco tekee taas pelejään lähes jokaiselle riittävän hyvin menestyvälle konsolille.
Namco on liikelaitos, joka ei laske kaikkea yhden pollen varaan, vaikka keinuhevosilla aloittikin.
Kaikki pillerinpopsijat
Pac-Man
Ms Pac-Man
Baby Pac-Man
Pac-Man Jr
Professor Pac-Man
Pac-Man Plus
Super Pac-Man
Mr and Ms Pac-Man
Pac-Attack
Pac-Land
Pac-Mania
Pac-Man World
PlayStation-pelit
Ace Combat 1-3
Anna Kournikova's Smash Court Tennis
Cybersled
Dragon Valor
Galaxian
Ghoul Panic
Klonoa: Door to Phantomile
Namco Museum Vol. 1-5 ja Encore
Namco Soccer Prime Goal
Namco Tennis Smash Court
Pac-Man World
Point Blank 1-2
Rage Racer
Rescue Shot
Ridge Racer
Ridge Racer Revolution
Ridge Racer Type 4
Starblade Alpha
Soulblade
Tekken 1-3
Time Crisis
Treasures of the Deep
Xevious 3D/G+
PlayStation 2 -pelit
Ridge Racer V
Tekken Tag Tournament
