Mikä pahan tappaisi? Ja millä sen saisi pysymään kuolleena?
Deadworld on periamerikkalainen zombi-sarjakuva, joka kehuu kansiteksteissään olevansa lähes kuolematon. Pienkustantajat (ensin Arrow, sitten Caliber ja viimeisimpänä Desperado) ovat pukanneet tätä kauhua maailmalle erilaisina jatkumoina jo vuodesta 1987 asti. Hyvin on ruumiin balsamointi onnistunut, sillä nyt sarjasta on tekeillä Hollywood-leffa, tuottajana Neil Gaimanin Coralinesta tuttu Bill Mechanic ja käsikirjoittajana David Hayter, jonka aikaisempiin meriitteihin kuuluvat Xmen- ja Watchmen-elokuvat.
Zombi yhdistää
Elokuvan myötä Desperado on saanut itseään isomman IDW-kustantamon yhteistyöhön. Tuloksena on komea, paksu ja mustavalkoinen Deadworld Omnibus -kokoelma, johon on koottu kolme lehtisarjoina ilmestynyttä tarinakokonaisuutta: Requiem for The World, Frozen over ja Slaughterhouse. Näistä viimeinen, Teurastamo, on suomalaisittain mielenkiintoisin, sillä sen on kuvittanut taannoisen fantasia-Sarjis-kilpailun voittaja Sami Makkonen. Tekstit tarinoihin ovat tehneet Gary Reed ja Mike Raicht.
Tein ensimmäistä kertaa tuttavuutta sarjan kanssa nimenomaan Makkosen sarjaa lukemalla. Ja olin ihan pihalla. Henkilöitä oli paljon, eikä Samin abstrakti tunnelmointi helpottanut hahmojen tunnistettavuutta. Jätin sarjan hyllyyni parempia aikoja odottamaan, ja nyt ne ovat tulleet. Omnibus-kirjan alkupuoli kertoo tapahtumat ennen Teurastamoa, joten nyt pysyy puusilmäkin Makkosen kerronnassa mukana.
Mitä tästä opimme? Mitään sarjaa ei kannattaisi aloittaa keskeltä.
King Zombie erottaa
Erilaisia käveleviä ruumiita on ollut sarjakuvissa aina: Carl Barksin Aku Ankoista Kirkmanin, Adlardin ja Rathburnin The Walking Dead -hittisarjaan. Jälkimmäisestä tehtiin mainio tv-sarja, joka pamahti juuri levynä kauppoihinkin. Väliin mahtuu monta klassista Shokki-tarinaa ja sellainenkin huumorihurjuus kuin Davisin ja Frissenin Zombies That Ate The World (Metal Hurlant). Viimeksi mainitussa haudastaan nousevat vainajat kiusaavat normaali-ihmisten arkielämää seurauksella, että zombien poistoimittajille on töitä. Viekää haiseva anoppini ruokapöydästä -huumori on inhimillisyydessään satuttavaa.
Miten Deadworld eroaa muusta kuolleesta massasta niin, että leffamogulitkin siitä innostuivat? Zombithan ovat aina samanlaisia: aivottomia olentoja, joiden ainoa tehtävä on kuljeskella, mädäntyä ja tarpeen tullen purra eläviä. Näin on pitkälti Deadworldissakin – mykkiä möllöttäjiä riittää. Miksi näin on, sitä tietysti elävien keskuudessa tutkitaan.
Mutta Deadworld ei olisi Deadworld, ellei paikalle olisi ilmaantunut tavallisten zombien pomoksi King Zombie. Kyseessä on zombi, joka ajattelee, puhuu ja ajelee Harrikalla. Voiko pahempaa olla kuin Hell’s Angels -zombi? Toivottavasti ei, sillä amerikkalaislukijoille suunnattu kauhuhemmo on hahmona lähes lapsellinen. Onneksi nokkela käsikirjoitus löytää kliseiselle pärinäpojalle syvyyttä ja pahuutta, eikä sarja siitä pilaannu. Onpahan vain sitä kautta omaleimainen ja helposti tunnistettava (lue: helposti markkinoitava).
Makkosen seuraava zombi
Deadworld on tietysti saamassa myös jatkoa. Seuraavaksi ilmestyy kertaluonteinen Deadworld: The Last Siesta -albumi kuvittajana Mark Bloodworth ja sen jälkeen on taas vuorossa uutta Makkosta, nyt väreissä ja nimellä Deadworld: Infection. Ohessa näytteeksi kuvallista karheutta tulevasta sekä taiteilijan omakätinen tervehdys.
Tärinä voi alkaa!
Deadworld Omnibus 1, Desperado/IDW, 352 sivua, hinta noin 15 dollaria.
