PS2:n Killzone oli suutari, PS3:n Killzone-video ilmiselvää hämäystä, mutta taskupleikkarin Killzone Liberation osuu kohteeseen.
Helghast-avaruusnatsit saivat viime jaksossa köniinsä ISA:n joukoilta. Kamppailu ei kuitenkaan ole ohi, ja sotakone Jan Templar jatkaa taistelua uutta fasistikenraalia vastaan. Samalla peli kokee täydellisen muodonmuutoksen, perspektiivi vaihtuu taktiseen yläkuvakulmaan.
Harmaa sotilasympäristö ja ylävinkkeli kuvakulma tuovat mieleen Metal Gear Solidin. Killzonessakin hiippaillaan, mutta pääpaino on tappamisella, mikä toimii hyvin. PSP:n napit ovat täyskäytössä, kun Templar tetsaa taktisesti, vaihtaa tuliasemaa, heittäytyy, suojautuu ja kiertää sivustaan. Eivätkä vihollisetkaan jää paikalleen pällistelemään, vaan toimivat suht älykkäästi. Taktisuutta tuovat mukana olevat komennettavat apurit. Taistelutovereita komentaessa toiminta hidastuu, mutta ei pysähdy. Komentaminen toimii sutjakasti ristiohjaimen ja valmiiden vaihtoehtojen avulla, jossa sotilaallisesti annetaan tuliasema, kohde tai suojautumiskäsky.
Pelin edetessä asearsenaali kasvaa perusrynkystä helghastit käristävään liekinheittimeen. Taktinen näkymä ja hyvä kenttäsuunnittelu pakottavat ongelmanratkaisuun, sillä ramboilulla ei pelissä pärjää eikä ammuksia riitä missään vaiheessa huolettomasti roiskittavaksi. Tiukoissa paikoissa käsikranaatit ovat tärkeä apu, sillä niillä voi putsata esimerkiksi etenemisen pysäyttävän konekivääripesäkkeeseen. Vaikka kranuttaa, taktikoi ja käskyttää ei välttämättä pärjää, sillä Killzone on paikoin tuskallisen vaikea. Laaki ja vainaa -vaarapaikkoja on tallennuspisteiden välillä usein, joten samoja paikkoja joutuu tahkoamaan otsasuoni sykkien. Se pidentää lyhyttä peliä, mutta väärästä päästä.
Taktisuudesta olisi myös voinut joskus tinkiä. Pelin aikana päästetään puoli armeijaa päiviltä, mutta viholliset ilmestyvät ruudulle yleensä yksin tai kaksin. Välillä olisi kaivannut verta pakkiin -meininkiä ja vastaansa kunnon vihollisrynnäkköä puolustusasemiin ihan vain rytmityksen vuoksi.
Killzone on toimintaa, ei löpinää. Juonentynkä etenee tekstiruuduilla ja yksinkertaisilla välinäytöksillä, mutta vain muodon vuoksi. Ulkoasu on tehty viimeisen päälle metallisista tukikohdista sotatantereen tuhottuun kauneuteen. Animaatio on hienoa ja kuolleet viholliset lentäviä räsynukkeja. Killzone Liberation on PSP:n komeimpia pelejä.
Killzonessa on useita moninpelimuotoja. Niistä suurin osa vaatii pelilevyn joka koneeseen, mutta nettipeliä ei silti ole. Jotta deathmatch, lipunryöstö ja muut moninpelimuodot olisivat järkeviä, pitää pelaajia olla mielellään enimmäismäärä. Kuusi kaveria, joilla kaikilla olisi Killzone, taitaa olla helpommin sanottu kuin kerätty. Moninpeliräiskintänä Killzone ei oikein toimi, sillä yläkuvakulman takia kaikki pelaajat näkevät toisensa yhtä aikaa. Yleensä keskelle jäänyt kaatuu ensimmäisenä eikä taidolla ole juuri touhussa tekemistä. Pääpelin pelaaminen kahden pelaajan tiiminä on sen sijaan mainio ja toimiva kokonaisuus.
Nintendo DS:n jalkoihin jäävä PSP kaipaa kipeästi messiaspeliä. Killzone ei ole ihan sitä, mutta se on lähes A-luokan matkatoimintaa, jossa huonoa on lähinnä vaikeus. Jos kantti kestää turpiin ottoa, on Killzone valmis sitä antamaan.
70
