HBO:n Last of Us saattaa olla ensimmäinen pelitaustainen tv-sovitus, jonka ei tarvitse pyytää anteeksi alkuperäänsä.
Last of Us -pelisarja on ollut viime aikoina masentavan ajankohtainen. Tarina sijoittuu lähitulevaisuuteen, jossa sieni-infektio romahduttaa Yhdysvaltojen yhteiskunnan ja maa ajautuu sotilasdiktatuuriin. Sienitautiin sairastuneet ovat muuttuneet verenhimoisiksi zombeiksi, ja selviytyjien arki on lähinnä päivästä toiseen pyristelyä ilman toivoa paremmasta. Ideana on tietenkin mehustella ikuista uhkakuvaa siitä, kuinka arki on todellisuudessa hauras harso, jota oikeassa kriisissä tulee nopeasti ikävä.
Tarina on paljon enemmän kuin alkuasetelmansa. Itse pidän pelissä siitä, että Naughty Dog kyseenalaisti monia pelinteossa selviöinä ohitettuja juttuja. Last of Usissa väkivalta ei ole pelkkä keino kävellä yli heikommista, vaan teoilla on aina seurauksensa. Tekijät yrittävät pelkän viholliskuvan luomisen sijaan myös inhimillistää vastustajia. Ensimmäisessä taistelukohtauksessa Joel niittaa lähinnä paniikissa räveltäviä tunareita.
Pelintekijöiden esikuvina on ollut muun muassa Cormac McCarthyn erinomainen Tie-kirja, mikä näkyy lopputuloksessa. Molemmat noudattavat samaa perusdynamiikkaa, jossa isähahmo kaitsee lasta. Last of Usissa salakuljettaja Joel saa tehtäväkseen kuljettaa teini-ikäisen Ellien pois karanteenialueelta. Keikka tietenkin muuttuu vaellukseksi dystopian halki. Se on myös HBO:n uuden Last of Us -sarjan perusasetelma.
Erinomainen valinta
Ymmärrän täysin, miksi HBO ja Sony ovat valinneet yhdeksänosaisen sarjan aiheeksi juuri Last of Usin. Pelikäsikirjoitukseksi tavallista paremman pohjan lisäksi syyt ovat kaupalliset. Myönnän suhtautuneeni kyynisesti yhteistyöhön, sillä pidin sarjaa osana Sonyn brändimarkkinointia. Myös HBO hakee 30 miljoonan kappaleen myyntimääriä hivuttelevan Last of Usin myötä itselleen valmista yleisöä suoratoistopalveluunsa.
Vähän samaa markkinointihenkistä fiilistä oli trailerin A-Han Take on Me -biisillä, jolla yritettiin samaa efektiä kuin Kate Bushin Running Up That Hillillä Stranger Thingsissä, jossa saatiin nuoriso ja some hetkeksi haltuun klassikolla. Sarja ei varsinaisesti lieventänyt epäilyjäni.
Olen nähnyt sarjasta vasta muutaman alkujakson, mutta näkemäni voitti minut jo puolelleen. Alkuvaikutelmani Last of Usista on erinomainen tv-sarja, joka vieläpä pelaa Last of Us -pelin vahvuuksilla. Tarinankuljetus on sujuvaa, näyttelijätyö hyvää ja dialogi erinomaista. Toiminta oli lähinnä kohkaamista, hiipimistä ja juoksemista, mikä ei esikuvaa ajatellen ole väärin sekään. Pedro Pascalin Joelin ostin heti, mutta Bella Ramseyn esittämän Ellien suhteen olen vielä vähän varautunut. Kaikista Game of Thronesin lapsitähdistä ei kasvanut näyttelijöitä ja Ramseyn ruutuaika jäi vielä aika pieneksi.
Pelilogiikka ei ole loogista
Aina hämmästyn, kun tuotantoyhtiöt palkkaavat isoja nimiä tähdiksi, käyttävät massia markkinointiin ja erikoistehosteisiin, mutta käsikirjoitukseksi tuntuu riittävän mikä tahansa. Last of Usissa on onneksi toisin, sillä koko projekti on lähtenyt liikkeelle tärkeimmästä: käsikirjoituksesta. Käsikirjoituksen taustalla ovat Chernobylissä loistavasti onnistunut Craig Mazin ja itse pelin käsikirjoittanut Neil Druckmann. Yhteistyö tuntuu toimivan, sillä maailma ja hahmo ovat tunnistettavia ja pelistä suoraan ruudulle on siirretty vain oleellisia, tarinaa kuljettavia asioita.
Mukana on paljon erinomaisia oikaisuja, joissa yksityiskohtia jätetään katsojan mielikuvituksen varaan eikä kaikkea selitetä puhki. Kokonaisuus myös toimii ymmärrettävästi ilman, että pelistä tietää yhtään mitään. Vaikutelma saattaa olla jopa parempi, sillä tunnistin suoraan pelistä sana sanalta siirretyt kohtaukset. Myös alun uhan nostatus toimii varmasti paremmin, kun ei tiedä, mitä tai kenen puolesta jännittää. Maailman idea esimerkiksi selitetään keskusteluohjelmatakaumassa, jossa tiedemiehet pohtivat pandemiauhkia. Virusten sijaan toinen keskustelijoista alkaa maalata sienistä uhkakuvaa.
Heikoimmillaan sarja on, kun se lähestyy pelitodellisuutta. Mukana on muun muassa kohtaus, jossa kaksi autoa kolaroi ja tukkii sivukujan pikselin tarkasti niin, ettei siitä pääse yli, ohi eikä kovin läheltä ympäri. Sivuhahmo jää väärälle puolelle ja joutuu kiertämään jostain kaukaa kartan ulkopuolelta sankareiden luokse. Kohtaus noudattaa todellisuuden sijaan pelilogiikkaa, sillä korttelin kiertäminen ei montaa sekuntia veisi.
Näin myös enemmän hahmon selän takana kuvattua käytävällä kävelyä kuin missään muussa sarjassa. Toisaalta tietty pelimäisyys ei ole aina rasite. Kun Joel yrittää löytää tietään ulos saarretusta kaupungista, kamera on hahmojen keskellä auton kyydissä takapenkillä, mikä pelimäisyydestään huolimatta kääntyy kohtauksen eduksi ja luo kuvaa kaaoksesta. Visiot ovat tuttuja myös Ukrainan sodan GoPro-videoista.
Paras viimeiseksi
En ole HBO:n sarjassa alkua pidemmällä, mutta toivon, että taso säilyy kaikissa jaksoissa. Lopulle lataan eritysodotuksia, sillä Last of Usin loppuratkaisu on yksi lemppareistani pelimaailmassa. Samasta syystä en syttynyt samalla tavalla jatko-osalle, koska omassa mielessäni visioima jatko korvattiin tekijöiden synkemmällä ja masentavammalla näkemyksellä.
HBO on pitänyt suhteellisen tiukkaa tiedotuslinjaa sarjan suhteen. Ennakkoon Last of Us -sarjan massiivisesta budjetista liikkuu hurjia huhuja, minkä takia välillä yllätyin kerronnan pienimuotoisuudesta. Usein kohtauksessa on vain muutama metri tilaa ja useampi hahmo. Toki alun karanteenialueen jälkeen siirrytään avarampiin maisemiin.
Aloittaminen on tosin aina helpompaa kuin lopettaminen, minkä jokainen parisuhteessa ollut tietää ja Tinder-aikakaudella vain ghostatessaan unohtanut. Toivottavasti Last of Us onnistuu lopussa yhtä hyvin kuin alussa.
Netflixin Witcher-sarjasta pidin, mutta tunteessa oli aika paljon kirjojen ja pelien fanitusta taustalla. Last of Usin alkuvaikutelma on niin hyvä, että sarjaa ei joudu Noiturin tavoin välillä puolustelemaan. Totuus paljastuu lähiviikkojen aikana, kun sarja alkaa pyöriä HBO:lla tammikuun puolivälissä 2023.
