Formula I -kisat on seurattava alusta loppuun ja aika-ajotkin on nähtävä vaikka marketin kahvilassa, jos ei kerta kaikkiaan pysty olemaan kotosalla telkkarin ääressä. Aston Martin kelpaisi koska tahansa menopeliksi ja oma vanha uskollinenkin pystyy vielä tarjoamaan miellyttäviä tuokioita tien päällä. Jos korviin kantautuu V8:n laiskaa lotkousta kääntyy pää oitis kuikkimaan äänenlähteen suuntaan.
Miten kummassa sitten ajopelit jaksavat ellottaa kerta toisensa jälkeen? Mahdollinen orastava kiinnostus kuihtuu kertakokeilulla ja peli lentää suoraan roskakoppaan harjoituksen tuomalla tarkkuudella. Yleisestä autoinhosta ei ole kysymys, joten vikaa on etsitävä muualta kuin pelaajan autonvastaisista asenteista.
Ratkaisua tähän mysteeriin kannattaa etsiä miettimällä ensiksi poikkeuksia, niitä harvoja ajopelejä, jotka eivät saaneet roskakoppatuomiota viidessä minuutissa.
Tarkemman syynin jälkeen löytyy juhlalliset neljä poikkeus vahvistaa säännön -peliä. Ikivanha Buggy Boy Commodore 64:lle, Taiton Chase Headquarters, Road Rash ja Segan Virtua Racing miellyttivät tavallista pidempään.
Kolmen ensimmäisen pelin yhteisiä piirteitä tarkastelemalla voi päätellä jotakin. Buggy Boyssa kerättiin jos jonkinlaista palloa ja porttia, tähtäimessä oli aina se seuraava kohde. Chase Headquartersissa jallitettiin rosmoa katse tiukasti kiinni takaa-ajettavan perävaloissa. Huipussaan ilottelu oli Road Rashissa, jossa mono ja pamppu heiluivat tiuhaan tahtiin kilpaveikon kupeessa.
Mystisemmäksi selitettäväksi jääkin Segan klassinen Formula I. Ratkaisu löytynee uutuudenviehätyksestä, mieltymyksestä lajiin ja sinänsä hyvästä pelattavuudesta. Ensimmäinen kerta kotiformulan ratissa oli pieni askel lähemmäs aitoa formula-maailmaa. Kolikkokoneella tunnelma kohosi entisestään ja vauhdintunne oli kerrassaan lumoava.
Mikä kumma kammottaa?
Inhokkeja taas riittää analysoitavaksi. Runsaudenpulasta on vaikea poimia esille vain yhtä yökötystrendiä, mutta jotain kuitenkin hahmottuu hetken pohdiskelun jälkeen.
Rallipelit ovat automaailman roskasakkia, alinta kastia. Jo lajiin liittyvät osta lenkkimakkara -kytkökset tekevät kyseisestä ajelu-urheilusta arveluttavan. Junttius on huipussaan kun henkilöautontottero kyntää maaseudun pellonpiennarta ja heinähattu "radan" varrella ihailee haisevan mudan ja mällin peittämää kolhuista peltikasaa. Siinäpä meillä ihasteltavaa kerrakseen.
Pelikoneelle siirrettynä rallin hajuefektit jäävät sentään kokematta. Eikä todellakaan riitä, että itse pelissä ainoana tavoitteena on kuljettaa peltilehmä virtuaalimaaliin hieman nopeammin kuin tietokone siihen pystyy.
Pelkkä aivoton radalla köröttely ei innosta! Voiko mikään olla tylsempää kuin saman kierroksen ympäriajelu kerta toisensa jälkeen? Ajan parantaminen - mikä haaste se muka on? Sitä paitsi aikahan on suhteellinen käsite eikä parane siitä yhtään mihinkään ajettiinpa lujaa eli hitaasti. Lisukkeita siis kaivataan ja kipeästi silkan huruuttelun rinnalle.
Jos haluaa, voi selitystä allekirjoittaneen autopelikammoon kuvitella löytävänsä myös sukupuolesta. Populaarilehdissä esitetään toistuvasti väitteitä siitä, että naiset pystyvät keskittymään useampaan asiaan ja tekemiseen yhtä aikaa, kun taas miehet kiitävät suoraa rataa kohti yhtä ainutta maalia. Tälle väitteelle on toisaalta turha hakea mitään tieteellisiä todisteita.
Vanhaa, uutta, lainattua ja sinistä
Jo olemassaolevissa ajopeleissä on mukaviakin oivalluksia, eikä unelmien autopelissä todellakaan kaiken tarvitse olla uutta ja ennenkokematonta. Kaipaan kuitenkin irrottelua, ajatuksenrientoa, sellaista, joka yhdistää vanhaa uuteen erilaisella tavalla eikä pitäydy yksinomaan tutuissa kuvioissa. Eri pelityypeistä mukaan tuotuja ideoita, eri elämänaloilta tuttujen asioiden siirtämistä pelimaailmaan, ihan mitä tahansa hauskaa mikä mieleen juolahtaa.
Unelmien autopelistä löytyy pikkuinen soma paja, jossa voi maalailla ja muotoilla sellaisen pörriäisen virtuaalipyllynsä alle ettei toista maailmassa. Enkä nyt tarkoita autoa, jonka väriä ja kyljen viiruja voi muutella haluamikseen vaan kunnon fantasiabussia, jolloin vain mielikuvitus on rajana.
Minä haluaisin oman kissanmuotoisen kulkijan, jolla on viirukyljet ja palavat silmät. Vähemmän taiteellisille sieluille tarjotaan tietysti valmiita kotteroisia vino pino.
Radan ympäri pörrääminen ei yksin riitä viihdykkeeksi. Ajellessaan voisi poimia mukaansa radalle ripoteltuja nöttösiä, jotka voisi vaihtaa johonkin kenties. Vai mahtaisiko pientareelta löytyä suoraan kykypallosia? Lentokyky? Kilpaveikon lyttyynlyöntikyky? Kissabussini kaipaa kynsienteroituskykyä, jonka aktivoinnin jälkeen kotikuuseen kiipeäminen onnistuu vihdoin ja viimein. Tuttu turbovauhtikin kelpaisi tietysti menon siivittäjäksi.
Uudet pelin edetessä avautuvat radat ovat myös vanha, kiva juttu. Niille pääsee jos ajaa kyllin lujaa ja tarkasti _ vai olisiko kuskin ensin löydettävä salainen ratapalikka jostain syrjäpolulta? Palkintoa vanhojen ratojen nuohoamisesta kumminkin kaivataan. Kissabussikin vallan kyllästyy, jos kiitää saman radan ympäri viisi kertaa. Silloin ei auta kuskin muu kuin jalkautua etsimään kermatölkki, jotta kissa leppyy ja matka pääsee jatkumaan.
Roolipelistä kopioitu oman hahmon kehittyminen pelin edetessä olisi myös mieluisaa. Enkä puhu nyt vararenkaan ostamisesta tai nopeamman auton hankinnasta. Kissabussi voisi kasvattaa saalistustarkkuuttaan, jolloin kilpasiskon haukkaaminen välipalaksi pikkuhiljaa helpottuisi. Bussikuskikin voisi kehittyä vaikkapa silittämisen ja masunrapsuttamisen jalossa taidossa, jolloin oma vauhtieläin siivittyisi vieläkin tarkempaan menoon hyvällä mielellä ollessaan.
Miksei palkitsevaa voisi olla myös nopeus, se perinteinen ajopelimittari. Parhaiden aikojen tallentuminen automaattisesti nettiin ei liene mahdoton vaatimus nykyään. Pelikone tietysti ottaa ilman eri käskyjä yhteyden pelifirman kotisivulle ja listaa sinun aikasi Top 10 -listan kärkeen, silloin kun siihen on aihetta.
Kunnon sijoitukset voitaisiin noteerata vihdoin ja viimein jollain konkreettisellakin. Miltä kuulostaisi kuukauden kärkiajan saaneen palkitseminen vaikkapa ilmaisella uudella pelillä? Tai kymmenen parhaan joukkoon sijoittuneen pelaajan muistaminen bonuksilla, joilla pelifirman seuraavan ajopelin saisi 50 prosentin alennuksella? Tai vuoden parhaan ajajan palkitseminen tutustumiskierroksella pelitalon syövereihin? Tai upeimman ajokin suunnitelleen ilahduttaminen huimalla sertifikaatilla ja oikealla taideteoksella? Luulisi pelimyynnin kasvavan jo sen verran, että pelitalo saisi peitettyä syntyneet ylimääräiset kustannukset mennen tullen!
Jos jo vaatimaton minäkin pystyy hetkessä luomaan upouusia ajopelaamista piristäviä ideoita tukullisen, on suorastaan käsittämätöntä, ettei kukaan oikea suunnittelija sitä tee. Tuntuu siltä, että mielikuvituksen käyttö on pelintekijöiltä ankarasti kielletty. Auto on auto ja rata on rata ja makkara on makkara. Hulluutta, luovuutta, erilaisuutta ei ajopeleistä löydä. Eikö kukaan osaa päästää irti vanhasta ja unohtaa lajityypin asettamia kahlitsevia rajoja?
