Postipelejä on pyöritetty maailmalla jo vuosikymmeniä, ja pelkästään Euroopassa on kymmeniätuhansia postipelaajia. Joukossa on sinnitellyt myös muutama suomalainen, vaikka pelaaminen kansainvälisen postin armoilla onkin usein onnenkauppaa.
Apua ankeuteen löytyy Oulusta, jossa kaksi turhautunutta postipelaajaa löi runsas vuosi sitten päänsä yhteen ja ryhtyi pyörittämään postipelejä omaksi ja muiden iloksi. Syntyi Midnight Sun Games eli MSG.
Postipelit ovat nimensä mukaisesti pelejä, joita pelataan postitse. Alkunsa ne ovat saaneet kirjeshakista. Myös joitakin lautapelejä, etenkin Diplomacyä on pelattu postitse ennen kuin joku keksi ryhtyä ideoimaan erityisiä postipelejä.
Hoksottomia ja mielikuvitusta
Useimmat postipelit ovat strategiapelejä, joihin voi osallistua samanaikaisesti muutamasta muutamaan sataan pelaajaa. Kukin pelaaja lähettää siirtonsa pelin vetäjälle, joka syöttää ne tietokoneohjelmalle. Ohjelma laskee siirtojen vaikutukset ja tulostaa kierrosraportit, jotka vetäjä postittaa edelleen pelaajille.
Pelaajilta vaaditaan hoksottimien ohella hyvää mielikuvitusta, sillä esimerkiksi Olympoksen kierrosraportin kohta T/K/125/3 tahtoo sanoa, että kyseessä on keskisuuri (K) Arekselle (3) pyhitetty temppeli (T), jonka koristeluun on käytetty 125 yksikköä jalometalleja. Mutta jos kaikki kirjoitettaisiin lyhentämättömänä kierrosraporttiin, esimerkiksi Ateenan kaltaisen suurvallan postiluukusta kolahtaisi kerran viikossa yli satasivuinen tiiliskivi.
Strategiapelien ohella maailmalla pelataan postitse myös roolipelejä, joiden vetäjänä toimii tietokoneohjelman asemesta ihminen. Muuten pelin kulku on sama eli pelaajat kirjoittavat pelin vetäjälle kirjeen, jossa he kertovat, mitä hänen hahmonsa yrittää tehdä, ja pelin vetäjä hieraisee älynystyröistään näiden tekojen seuraamukset.
Pelaajien ja pelinvetäjän välisen kirjeenvaihdon lisäksi pelaajat kommunikoivat myös keskenään, ja usein voitto ja tappio ratkaistaan juuri diplomatian kentillä. Esimerkiksi eräs allekirjoittaneen alter ego eli Nindor Torquemada meni Kruunujen saarta testatessaan paljastamaan naapurilleen Mikael Valloittajalle, suunnittelevansa hyökkäystä Ale the Greatin valtakunnan kimppuun. Mikael otti vinkin onkeensa ja kokosi rajalle armeijan, joka rikkoi aseleposopimuksemme juuri kun armeijani pääosa oli kiinni Alen vastaisella rintamalla. Muotoilemalla viestini toisin olisin kenties saanut Mikaelin liittolaisekseni Alea vastaan eikä päinvastoin.
Vilkkaassa pelissä viestiliikenne uhkaa käydä pelaajan voimille. Ei siinä mitään, että kierrosraportin lukemiseen ja käskyjen kirjaamiseen menee pelistä riippuen yhdestä viiteen tuntia viikossa. Mutta kun luukkuun kolahtaa seuraavana päivänä tusina kirjettä, eikä puhelin lakkaa soimasta ennen puoltayötä... On toki tunnustettava, että olen pelannut tätä juttua varten koko MSG:n valikoiman eli postia on tullut joka rintamalta. Mutta myös monet muut pelaajat ovat tunnustaneet joutuneensa karsimaan pelinsä yhteen tai kahteen mielenkiintoisimpaan, jotta aika riittää.
Väärennettyjä puukotuksia
Joskus peli käy likaiseksi, eivätkä edes toisen pelaajan nimissä lähetetyt viestiväärennökset ole tuntemattomia, joskin äärimmäisen halveksittuja. Esimerkiksi Olympoksessa Oletheros I:n hallitsema Tegean kaupunkivaltio sortui sen liittolaisille suunnattuun väärennöskampanjaan, jonka setviminen esti riittävän nopean reagoimisen samanaikaisesti alkaneeseen maa- ja merivoimien suurhyökkäykseen.
Postipelin voittaakin yleensä se, joka osaa ajoittaa petoksensa parhaiten, hetkeen, jolloin liittolaisista ei ole enää hyötyä, eikä kulovalkean lailla leviävästä sanansa syöjän maineesta haittaa. Kuten arvata saattaa, luotettavien liittolaisten löytäminen on menestyksekkäälle postipelaajalle elintärkeää. Jotkut eivät uskalla luottaa kehenkään, edes väliaikaisesti, ja menehtyvät ylitseen marssivien liittokuntien jalkoihin. Toiset taas ovat liiankin kärkkäitä kumartamaan kaikkiin ilmansuuntiin, ja saavat osakseen kaikkien epäluulon. Kuka luottaa "liittolaiseen", joka ensin juoruaa muiden "liittolaistensa" paljastamat tiedot ja pyytää sitten liittymään näitä "liittolaisiaan" vastaan hyökkäävään "liittoon".
Huhut leviävät pelaajien joukossa kulovalkean tavoin. Taitava pelaaja osaa poimia juorujen rönsyistä löytyvät tosiasiat sekä laskea liikkeelle omia päämääriään palvelevia huhuja. Totuutta vain siteeksi sisältävien juorujen levittäminen on kuitenkin oma taiteenlajinsa. Jos joku esimerkiksi kirjoittaa Austerlizin pelaajalehteen, että Venäjän Tsaari on kapinen koira, jonka sanaan ei voi luottaa kaikua kauempaa, väitettä ei oteta tosissaan, vaikka se pitäisi paikkansakin. Mutta jos pelaaja sen sijaan hämmästelee liittolaiselleen lähettämässään kirjeessä, että Venäjän piti yrittää valloittaa Viapori Ruotsilta, mutta lähettyvillä ei näy yhtäkään Venäjän armeijaa, epäilys herää, vaikka pelaajalla ei todellisuudessa olisi Viaporissa edes vakoojaa!
Parastakin liittolaista on kuitenkin ennemmin tai myöhemmin puukotettava selkään. Tai ainakin on syytä varautua luotetuimpienkin liittolaisten petoksen varalle. Samaan peliin eksyvillä ystävyksillä on tosin paha tapa sopia, että liitto raukeaa vasta kun kaikki muut on pudotettu pelistä. Mutta joskus tilanne on vain liian houkutteleva. Postipeliin ryhdyttäessä onkin syytä muistuttaa itselleen, että pelissä voi olla vain yksi voittaja.
