Left 4 Dead 2

www.l4d.com

Survivor pyörähtää taas käyntiin. Pelaajat on jaettu kahteen joukkueeseen: ihmisiin, joilla on immuniteetti, ja saastuneisiin, joilla ei sitten tainnut olla. Joka jakson tehtävä on sama: tapa tai tule tapetuksi.

Left 4 Deadin jatko-osa tulee alle vuodessa, mikä aiheutti jonkin verran turhaa nörttiraivoa. Jo kaksi kenttää Parish-jaksosta sisältävä demo todistaa, että kyseessä on oikea kakkososa, ei kylmä rahastus. Tyypillisen kakkososan tavoin ykkösen ideat on hiottu, parannettu ja uutta on lisätty.

Kakkonen tapahtuu viikon ykköstä myöhemmin. Zombit ovat kehittyneet, ne ovat vähän älykkäämpiä eivätkä välitä, vaikka joku raaja vähän irtoaa. Henkensä edestä taistelevat punaniskamekaanikko Ellis, tyylikäs peluri Nick, toimittaja Rochelle sekä keski-iän kourissa natiseva jalkapallovalmentaja Coach. Viisi kampanjaa kuulemma linkittyvät toisiinsa, ja huhutaan, että jopa originaali-Survivorit saattaa matkalla löytää.

Vastapuolen rivit laajenevat. Mukana ovat edelleen tutut Tankki, Hunter, Smoker ja Boomer, taisinpa nähdä rouva Boomerinkin. Heidän seuraansa liittyvät päälle rynnivä Charger, happoa sylkevä Spitter sekä allegoria addiktiosta, niskassa ratsastava Jockey. Eikä siinä kaikki: vastaan tulee normisaastuneita hankalampia vastustajia, kuten demossa luotiliivein varustettu poliisi. Sitä pitää raukkamaisesti ampua selkään.

Uudet tuliaseet ovat erilaisia variaatioita niistä perustyypeistä, mutta lähitaisteluaseet ovat kiva uudistus. Ne korvaavat pistoolit ja tappavat kerralla kaikki muut paitsi Tankin. Jo zomppareiden torjuminen paistinpannulla on jotenkin todella hauskaa, mutta kun käteen jää katana, alkaa sorja ruumiini todella värjyä.

Demossa en kyllä huomannut, josko myyttinen Director oikeasti järjesteli kenttiä vaiko eikö. Muuten systeemi saa varauksettoman suosioni: originaali-Leftiksessä ongelmana ovat ne autistiset ääliöt, jotka pelaavat vain Leftistä, tuntevat kentistä joka millimetrin ja tekevät huvipelaamisesta ankeaa suorittamista. Pelissä on tarkoitus taistella zombeja vastaan, ei muuttua sellaiseksi.

Demo sijoittui New Orleansiin, jossa seikkaillaan päivällä. Se onkin ainoa vähän negatiivisempi juttu: New Orleans nyt vain näyttää iloiselta pastellinsävyiseltä kesäkaupungilta, jossain taustalla voi kuulla jatsia, ja uusi nelikkomme on pukeutunut tyyliin sopivan iloisesti. Ääninäyttelykään ei ole yhtä hyvää kuin ykkösessä.

Onneksi peli itsessään on taas sitä riemukasta henkiinjäämistaistelua, joka valaisee synkän marraskuun iloisilla suuliekeillä ja punaisilla kukilla.

Valve Softwarella ilmiselvästi uskotaan minuuteissa päättyvien pikapelien vetovoimaan. Hätähousut saavat rahoilleen vastinetta Left 4 Dead 2:n scavenge-moodista, jonka erät ovat lyhimmillään puolitoistaminuuttisia.

Scavenge on yhdistelmä ykkösosan versus- ja survival-moodeja. Scavengessa neljän eloonjääneen ihmisjoukkue ei taistele pelkästään zombipelaajia, vaan myös kelloa vastaan. Ihmisjoukkueella on puolitoista minuuttia aikaa etsiä bensakanistereita kentän keskellä sijaitsevaan, hyytymispisteessä nikottelevaan generaattoriin. Jokainen generaattoriin kaadettu kanisterillinen lisää pelikelloon 20 sekuntia lisäaikaa. Zombipelaajien ei siis tarvitse edes tappaa ihmisiä, pelkkä häirintä riittää.

Väijypaikoista ei ole pulaa, sillä kalmopetterit voivat kytätä eläviä vastustajiaan niin kanistereiden lähettyvillä kuin generaattorin takana. Zombien piirittämän ihmisparan vaihtoehdot ovat vähissä, sillä kanisteri sylissä ei voi kuin juosta karkuun. Kanisterin voi toki pudottaa maahan, mutta silloinkaan ei voi räiskiä miten sattuu, sillä yksikin harhalaukaus voi sytyttää pönikän ilmiliekkeihin.

Generaattorin luona ylimääräistä hämminkiä aiheuttaa se, että zombioksennuksen tahrima pelaaja on liian sekaisin kaataakseen bensaa tankkiin. Sekuntien huvetessa tällainen pikkuviive saattaa helposti ratkaista erän vastapuolen eduksi, pistelasku kun perustuu pelkästään generaattoriin kaadettuun bensaan. Ajan loputtua pelaajat vaihtavat puolia. Jatkoerän jälkeen joukkueet pisteytetään bensasaaliin mukaan.

Scavenge-pelejä pelataan omissa survivor-tyyppisissä minikentissään. Kälyisen tuntimotellin pihamaalla generaattori oli sijoitettu zombien kannalta sopivasti tyhjään uima-altaaseen. Altaan reunojen katveessa kelpaa Boomerinkin möllöttää. Pelijournoille järjestetyssä scavenge-illassa saaliit jäivät noin kolmeen tai neljään kanisteriin per erä, joten moodi totisesti täytti pikapelin määritelmän.

Survivor pyörähtää taas käyntiin. Pelaajat on jaettu kahteen joukkueeseen: ihmisiin, joilla on immuniteetti, ja saastuneisiin, joilla ei sitten tainnut olla. Joka jakson tehtävä on sama: tapa tai tule tapetuksi...

Lue koko artikkeli Pelit-lehden marraskuun numerosta tai www.pelit.fi:ssä 2.12.2009.

www.somethinginthesea.com

Kerron teille salaisuuden. Paratiisi ei sijaitse maan päällä, vaan valtameren pohjassa, koordinaateissa 63°2’ pohjoista leveyttä ja 29°55’ itäistä pituutta. Atlantin syvyyksiin kätketyn paratiisin nimi on Rapture.

Uljaiden art deco -palatsien Rapturessa ei palvota jumalia eikä kuninkaita, vaan yksilöä, yritteliäisyyttä ja eettistä riippumattomuutta. Se on loiseläjiltä suljettu utopia, jossa suurten ajattelijoiden ja esteettömän kapitalismin annetaan kukoistaa. Sanalla sanoen: paratiisi.

"Mikä on säädyttömin ihmiskunnalle koskaan langetettu vitsaus?", kysyy kaupungin rakennuttaja, teollisuuspohatta Andrew Ryan. "Onko se orjuus? Holokausti? Kaikki maailman diktatuurit? Ei, sanon minä. Kaiken pahan alku ja juuri on altruismi!"

Altruismi on parasiittien ja hyväksikäyttäjien oppi, julistaa Andrew Ryan. "Älkää välittäkö omista tarpeistanne, he sanovat. Ajatelkaa... no, ihan kenen vain tarpeita. Valtion! Köyhien! Armeijan! Kuninkaan! Jumalan! Lista vain jatkuu. Katastrofit eivät käynnisty sillä, että ihmisiä kehotetaan ajattelemaan itseään. Tuhon soihdut löytyvät aina isänmaataan puolustavien väkijoukkojen käsistä. Altruismin valhe on kahlinnut ihmiskuntaa ammoisista ajoista asti, mutta ei enää. Ei Rapturessa."

Minskissä Andrei Rianofskina syntynyt Andrew Ryan onnistui pakenemaan marxilaista kollektivisointia ja Franklin D. Rooseveltin sosiaalisia uudistuksia, mutta altruismin pirua hän ei selättänyt edes omassa ihannekaupungissaan. Kun Bioshock 2 käynnistyy, Rapturen mellakoista ja Andrew Ryanin kuolemasta on kulunut kymmenen vuotta. Suurmies kääntyisi merenalaisessa haudassaan, jos tietäisi, että Rapturen uusi valtias on kollektiivisuuden nimiin vannova naispaholainen, tohtori Sofia Lamb.

Ihmiskunnan rappio

Bioshock 2 vahvistaa käsitystä Rapturesta hullujen ideologien koelaboratoriona. Andrew Ryanin suuri yhteiskunnallinen kokeilu oli tuomittu epäonnistumaan, sillä äärimmäisyyksiin vietynä parhaatkin tarkoitusperät muuttuvat väistämättä hirviömäisiksi.

Rapturea ja sinne kerääntyneitä ajattelijoita ja kapitalisteja ei kuitenkaan tuhonnut Andrew Ryanin paasaama rationaalinen itsekkyys tai altruismin valhe, vaan odottamaton tieteellinen löytö, Adam. Se on valtameren syvänteessä elävistä merietanoista uutettua ihmeseerumia, jonka avulla ihmisperimää voidaan peukaloida kuin muovailuvahaa. Adamille riittää kysyntää, sillä mitäpä olisi uusi uljas yhteiskunta ilman uusia uljaita ihmisiä? Keksinnöstään hullaantuneet tiedemiehet tajuavat liian myöhään, että sen minkä Adam muuttaa, sen se myös turmelee. Vastustamaton seerumi tekee eilispäivän neroista tämän päivän mielipuolia.

Adam-koukussaan kärvistelevät ihmisrauniot eli liimaajat pidetään aineissa erikoisella järjestelyllä. Rapturen kaduilla partioi aivopestyjä "pikkusiskoja", pieniä tytöntylleröitä, joiden elämäntehtävä on kerätä Adamia jättimäisillä lääkeruiskuilla. Kun kyse on rajallisesta resurssista, pikkusiskojen pääasiallista työsarkaa ovat kaduilla mätänevät kalmot, joiden liimaajapäivät ovat peruuttamattomasti ohitse. Että piikki lihaan ja aineet kiertoon

Vieroitusoireet vetävät liimaajien päät sekaisin, eivätkä epätoivoisimmat kaihda edes Adamia varastoivien pikkusiskojen kimppuun käymistä. Se jää väistämättä tutisevan liimapään viimeiseksi erheeksi, sillä jokaisen heiveröisen tyttelin turvana on järkälemäinen isukki. Sodanaikaisiin sukellustamineisiin puetut – tai pikemminkin niiden sisälle ommellut – isukit eivät puhua pukahda, mutta turpaan he vetävät armottomasti jokaista, joka erehtyy pikkusiskon rauhaa häiritsemään.

Isukit pitävät liimaajat ruodussa, mutta mistään muusta he eivät sitten tiedäkään. Kovan ulkokuoren sisällä viruu tahdottomaksi ohjelmoitu ihmispolo, mies kuin robotti. Yksi isukki on kuitenkin poikkeus. Hän on kaikkien isukkien prototyyppi ja hänellä on tahto tehdä, kuten haluaa. Proto-isukki on Bioshock 2:n epätodennäköinen sankari ja Rapturen kohtalosta kamppailevien voimien todennäköinen pelinappula.

Kutsu minua isukiksi

Isukkina pelaaminen ei ole täysin uutta, sillä sukelluspukua soviteltiin pelaajan ylle jo ensimmäisessä pelissä. Kakkosessa kuvio viedään loppuun asti. Päähenkilö ei vain esitä isukkia, vaan ihan kirjaimellisesti on sitä roolin mukaisia varusteita ja velvollisuuksia myöten. Niinpä pelissä heilutaan jättipora tanassa ja ilkeä saumauspyssy pajattaen.

Isukki ei ole mitään ilman pikkusiskoa, mikä onkin päähenkilön suurin murhe, sillä hän on kadottanut oman silmäteränsä Eleanorin jo kymmenen vuotta sitten. Isukkien prototyyppi huomaa karvaasti, ettei vapaa tahto vapauta huoltajuuden taakasta. Hänen on löydettävä tyttönsä, maksoi mitä maksoi. Rapturen syövereissä odottava aikuistunut Eleanor on pelin suurin mysteeri. Mikä entisestä pikkusiskosta oikein on tullut?

Sydänsuruinen prototyyppi saa pientä lohtua adoptiosta. Sitä varten ei tarvitse kuin etsiä lähin isukin ja pikkusiskon parivaljakko. Kun toinen isukki on saatu hengiltä, yksin itkevän pikkusiskon voi poimia omaksi suojatikseen. Aivopesty lapsiparka ei osaa tehdä eroa isukkien välille, joten järjestely kelpaa oitis. Pikkusiskoja tarvitaan juuri siihen, mihin heidät on luotu: Adamin keräämiseen. Adam on maksuväline kaikille erikoisvoimille, joita prototyyppi-isukki tarvitsee selviytyäkseen.

Harteilla ratsastavaa pikkusiskoa ei voi laskea hommiin ihan minkä tahansa vastatapetun liimanarkin kohdalla, sillä ihmeseerumia heruu vain kaikkein mehevimmistä ruumiista. Kun sellainen lopulta löytyy, isukin on syytä valmistella jonkinlainen puolustusrengas. Sillä sekunnilla kun pikkusisko ryhtyy töihin, lautakasojen takana piilotelleet höyrypäiset liimaajalaumat syöksyvät sutena kimppuun. Pahimmassa tapauksessa paikalle saattaa ilmestyä Adamin käryn vainunnut ryökäle, sellainen liian isoksi kasvanut superliimaaja, joka on vetänyt kavereiden kanssa pari viivaa liikaa. Isukin todellinen tunnollisuus mitataan vasta ryökäleen hyökkäyksiä väistellessä!

Kun piinaavaa pyöritystä on jatkunut pari minuuttia, pikkusisko lopulta hihkaisee: "Isi, valmista tuli!" Eikä hetkeäkään liian aikaisin. On aika vaihtaa maisemaa.

Pelaajan adoptoimat pikkusiskot väsähtävät yllättävän nopeasti, heidät pitäisi päästää lepoon jo parin kattauksen jälkeen. Käytännössä se tarkoittaa, että pikkusiskosta on luovuttava kokonaan. Hyvikset päästävät tytön vapaaksi ja saavat palkkioksi osan kerätystä Adamista, pahikset riistävät koko potin ja tytön hengen siinä sivussa. Pikkusiskon kohtalosta päättäminen on tuttua puuhaa alkuperäistä Bioshockia pelanneille. Pelin esittämää valintatilannetta on kritisoitu ihan aiheesta tarpeettoman mustavalkoiseksi. Onko se nyt kivaa pelata jotain lapsentappajaa?

Korjausta vailla

Isukkikuviostaan huolimatta Bioshock 2 tuntuu hämmentävän paljon ykkösosan toisinnolta. En sano, että se olisi pelkästään huono asia, sillä onhan Bioshock yksi 2000-luvun omaleimaisimmista ja tunnelmallisimmista peleistä. Rapturen vedenalainen kaupunki on paikka, jota ei hevillä unohda. Bioshock 2 on yhtäällä äärimmäisiä näkyjä kaduille purkaantuvista vesimassoista ja toisaalla äärimmäisiä ajatuksia vanhoilla ääninauhoilla. Ei tällainen peli voi jättää kylmäksi.

Mutta jos Bioshock 2 on perinyt ykkösosan vahvuudet miljöössä ja käsikirjoituksessa, sen taakaksi on lastattu myös suurin osa edeltäjää vaivanneista ongelmista. Tämäkin Bioshock näyttäisi jäävän räiskintäpeliksi, jonka roolipelimäiset kerrokset jäävät pelkäksi pintakoristeeksi. Adamilla lunastettavat plasmidivoimat ovat kurja korvike oikealle hahmonkehitykselle. Siitäkään en pidä, että Rapturen kaupunki on kaikessa rapistuneessa loistossaan yhä vain kaksisuuntainen katu, jolta ei sivukujille juuri eksytä.

Jatko-osan varsinainen uusi aluevaltaus on moninpeli, jonka teemana on Rapturen sisällissota. Moninpelissä on näppäriä ideoita, kuten yksittäisten pelaajien korottaminen isukeiksi ja matsista toiseen säilyvät kokemuspisteet, joilla ostetaan moninpelihahmolle uusia parempia varusteita ja entistä tehokkaampia plasmidivoimia. Sisällissodan taustakertomusta moninpeli hyödyntää vähän teennäisesti, sillä tavalliset kansalaiset ratkomassa välejään lipunryöstön hengessä ei ole kovin uskottavaa. Ahtaat kentät ja matalat pelaajarajat eivät liene yllätys kenellekään.

Ensivaikutelmani moninpelistä oli sellaista peruskivaa, todelliset odotukseni kohdistuvat yksinpeliin. Sen kiehtovat päähenkilöt vetosivat minuun välittömästi. Jääkylmää altruismia ja pikimustaa kollektiivista hapatusta tuputtava Sofia Lamb on aivan yhtä rakastettava inhokki kuin edesmennyt, mutta ääninauhoilla yhä eloisa Andrew Ryan. Paljastuupa Rapturen uumenista kokonainen suurmiehen aatoksille pyhitetty huvipuisto, jossa "huvi" kirjoitetaan korkeintaan lainausmerkeissä. Sen keskeisin vetonaula on kummitusjuna valtion ikeessä elämisen kauhuihin!

Bioshock 2 on 2K Games Marnin -tiimin esikoispeli. Vetovastuun vaihtuminen on yleensä huono merkki, mutta tässä tapauksessa jatko-osan laatu on varmistettu haalimalla mukaan alkuperäisen Bioshock-tiimin (2K Games Boston) avainhenkilöitä. Bioshock 2 ei siis ole pelkkien nöösien käsissä.

Lisää aiheesta

  • Shogun 2: Total War

    Hjalliksen Diili ei ollut kaikkien aikojen työhönottohaastattelu. Se käytiin jo 1600-luvun Japanissa, jossa pyrittiin shoguniksi shogunin paikalle.

    Total War palaa Japaniin Shogun 2:ssa ja tuntuu tiukan teemansa ansiosta sarjan alkuaikojen erinomaiselta strategiapeliltä. Armeijan lisäksi…
  • Killzone 3

    www.killzone.com

    Helghast sai viimeksi ISA:n kädestä, mutta helghastilaiset tuntuvat olevan harvinaisen kovapäistä porukkaa, sillä scifisota jatkuu entistä rankempana Killzone 3:ssa.

    Killzonen avaruustaistelu jatkuu, vaikka Helghastin häikäilemätön diktaattori Visari ei enää väpätä.…
  • LittleBigPlanet 2

    Kun näytin LittleBigPlanetia kaverilleni, mies nauroi ensin hahmon nimelle, kunnes pääsi peliin käsiksi. Ääni loppui mutta hymy ei hyytynyt.

    Jo perinteet velvoittavat, että konsoli tarvitsee maskotikseen tasoloikkahahmon. PS3:lla roolin sai sympaattisen valloittava säkkipoika, jonka…