Bill, Francis, Zoey ja Louis kuuluvat pieneen vähemmistöön: he ovat elossa. Toistaiseksi.
Vihdoinkin joku tajuaa jotain jostain! Scifiroskan ja satuhirviöiden vastapainoksi Left 4 Dead ammentaa siitä autuuden ämpäristä, joka sisältää laumoittain ihmislihaa haluavia zombeja. Raivoisan yksiulotteisesti päälle käyvät zombilaumat jopa väräyttävät kauhuluuta, mitä ei voi sanoa piilopaikasta toiseen juoksentelevista locusteista. ”...99, 100, saa tulla!”
Tyhmempi mediakriitikko tuomitsee Left 4 Deadin jälleen yhtenä keskenkasvuisille pojille suunnattuna väkivaltafantasiana, jossa tuliasein pönkitetään heikkoa itsetuntoa. Fiksumpi huomaa, että Left 4 Dead on peli sukupuoli- ja roturajat ylittävästä ystävyydestä, yhteistyön tärkeydestä ja huonompiosaisten auttamisesta.
On se tietysti epätoivon ja raivon maustama, jyrän lailla kulkeva nettiräiskintäkin.
Oman elokuvansa sankarit
Left 4 Dead on peli meille, joita zombielokuvat ovat puraisseet ja jättäneet pysyvän infektion.
Neljän hengen kampanjapelissä esitetään pääosaa neljässä erilaiseen ympäristöön sijoittuvassa ”elokuvassa”, joissa jokaisessa juoni on ihan sama: zombivirus on levinnyt kautta maailman, ihmiskunnan raunioilla hoipertelevat erilaiset zombit. Hengissä pitää pysyä jokaisen kentän lopussa odottavaan turvahuoneeseen, ja viidennen kentän palkinto on evakuointi. Yksinpeli vastaa moninpeliä mutta tekoälykavereilla, myös puuttuvat tai kesken lopettavat ihmispelaajat korvataan ihan hyvin pelaavilla boteilla.
Kampanjaa ei sitten oikeasti kannata pelata millään muulla kuin korkeimmalla vaikeustasolla. Vain sillä syntyy peliin oikea epätoivo ja raivokkuus.
Kampanjassa kuolema ei ole lopullista. Kuolleet syntyvät vaihtelevan, mutta yleensä pitkähkön viiveen jälkeen eloon. Kiinnostavana kannanottona he löytyvät kaapista, eivätkä pääse ulos ennen kuin joku heidät vapauttaa. Aivan mahtavaa!
Versus-moodissa toiset neljä ihmistä pelaavat superzombeja. Tyyppiä ei saa valita, vaan pelaaja spawnaa aina satunnaisesti boomeriksi, smokeriksi tai hunteriksi. Välillä joku pelaajista arvotaan Ttankiksi, mutta witchiä ei käytetä. Vain kaksi elokuvista on (toistaiseksi) versuskäytössä ja vaikeustaso on vakio. Eloonjääneet kestävät kuritusta, mutta kuolema kestää kentän loppuun.
Bulkkirahvaan kosto
Tartun konepistooliin, sillä pidän sen haulikkoa tarkemmasta tavasta jakaa uuslepoa kuolleille. Vielä laastarireppu selkään ja olen valmis.
Zoey, Francis ja Louis katsovat minua. Nyökkään kevyesti. Ovi lentää auki ja siellä ne odottavat, kuolleet. Tehokkaasti eliminoimme näkyvissä olevat zombit, jonka jälkeen etenemme nopeasti ja määrätietoisesti eteenpäin. Emme hajoa kuin kanaparvi, jää pyörimään turvatalon eteen ympyrää tai yritä uustappaa jokaista.
Leftiksen perusvihollinen on rivizombi, joka yleensä hoippuu paikoillaan kunnes näkee ihmisen. Sitten se juoksee kohti ja lujaa. Yksittäiset zombit eivät ole kovin vaarallisia, mutta tietyissä olosuhteissa ne tulevat laumana. Pienempiä laumoja ilmestyy satunnaisesti, myös läskin superzombi boomerin oksennus on kuin kissanminttua epäkuolleille. Yökkäys on paras hyökkäys. Boomer kuolee noin yhdellä luodilla, mutta räjähtää mässähtäen ja levittää oksennusta joka suuntaan. Tietyt tapahtumat käynnistävät massiivisen laumahyökkäyksen.
”Älä hullu amm...” mutta liian myöhäistä. Kun Francis ampuu auton edessä hilluvaa kalmoa, laukaus käynnistää auton varashälyttimen. Se ääni houkuttelee kuolleita kuin Kalle Löfström pikkutyttöjäÄÄH! ja zombit saapuvat mattona.
Lipas tyhjenee, isken zombeja aseenperällä kauemmaksi, saan muutaman kerran laukaistuakin, mutta olen ympäröitynä ja yksin: laumasta riittää ongelmia meistä jokaiselle.
Kuolema on ihan kielen päässä
Muista vähän syrjässä olen hyvä maali hiphopparin näköiselle hunterille. Se loikkaa päälleni, lamauttaa minut ja alkaa suorittaa jauhelihastusta. Louis näkee ahdinkoni ja lyhyt sarja vapauttaa minut ahdistelijastani.
Hunter on toinen pelin superzombeista, jonka hyökkäyksestä ei voi toipua ilman muiden apua. Se toinen on smoker, joka tällä kertaa katolle piiloutuneena nappaa Louisin kielisilmukkaansa ja alkaa hinata tätä kohti kuolemaa. Maksan verivelkani saman tien, ja smoker tussahtaa yskittäväksi savupilveksi.
Eihän noita ole zombielokuvissa! Totta, Left 4 Dead ei ole kovin romeriaaninen. Zombit juoksevat, eivätkä ne klassisesti revi uhrejaan kappaleiksi ja popsi poskeensa. Ne potkivat ja raapivat kuin ihmisen näköiset petoeläimet. Herkille ihmisille zombit voivat olla pelottavia.
Lieväzombeista huolimatta muuta väkivaltaa ei pihtailla, ja Left 4 Dead on K18-peli jokseenkin ansaitusti. Meidän keskenkasvuisten iloksi zombit kuolevat helposti tarkoilla laukauksilla ja jälki on realistisen liioittelematonta. Punaneste loiskuu, päät hajoavat ja raajat katkeavat, mutta hillittömän meiningin keskellä sitä ei välttämättä edes huomaa. On melkoinen Kodak-hetki, kun ensi kerran aseen tukilla heittää zombin seinälle ja yhdellä päälaukauksella vaihtaa seinän tapettikuviota.
Vaihtelevan levyiset putkikentät sisältävät pääreitin lisäksi paljon poikkeiltavaa. Tutkimme nopeasti vastaan tulevat huoneet, komerot ja notkelmat, sillä molotovin cocktailit, putkipommit, terveysvarusteet, lisäammukset ja lisäaseet ovat eri pelikerroilla eri paikoissa. Samoin tietysti vastustajat.
Putkipommit houkuttelevat kaikki rivizombit kimppuunsa ja mossauttavat koko possen kerralla. Molotovin cocktaileilla luodaan vaikka liekkiseinämä lähestyvän lauman eteen. Kentistä löytyy myös bensakanistereita ja kaasupulloja vastaaviin efekteihin.
28 minuuttia myöhemmin
Leftissä on kaksi todella vaarallista ylizombia. Nyyhkytys paljastaa teini-ikäisen noidan angstaavan jossain lähellä. Noita itkee itsekseen ihan tyytyväisenä, kunhan kukaan idiootti ei mene lähelle, häiritse sitä taskulampulla tai ammuskele liian lähelle. Häiritty noita hermostuu ja muuttuu nopeaksi, tehokkaaksi tappajaksi. Onneksi se ei ole kovin kestävä.
Left 4 Deadin suurin ongelma, kahdessakin mielessä, on superzombi tankki, Hulkin näköinen kestävä lihaskimppu, joka syö ja heittää järkäleitä. Sen tuhoaminen vaatii yhteistyötä, ja silti koko ryhmän tuho voi olla lähellä. Versus-pelissä joku ihmiszombeista muuttuu välillä tankiksi, ja jos yhteistyö sujuu, siinä on loppu lähellä.
Jotenkin tankki ei vain istu peliin. Mieluummin smokerin, boomerin ja hunterin tehoa saisi nostaa. Siinä on hymy herkässä, kun lopputaistelussa kolmas tankki tunkee ikkunasta ja sanoo ”Roaarrr, pikku ystäväiseni, roarrr”.
Liekehtivän tankin ajaessa minua takaa teen tyhmän päätöksen ja ehdin tasan kerran lasauttaa tankkia haulikolla. Sitten iso nyrkki heilahtaa ja meikämandolino lentää. Vaivun haavoittuneena maahan. Elinvoimani ehtyessä pystyn vielä pistooleillani jakamaan oikeaa kuolemaa niille, jotka ovat jo kuolleet.
Kiitos ja ylistys ystävilleni! Zoey alkaa elvyttää minua ja pian pääsen jaloilleni. Tarvitsen muutaman minuutin sisään ensiapua, tai tilapäinen 30 pisteen elämäboostini pysähtyy vasta, kun elopisteitä on enää yksi jäljellä.
Left 4 Dead ei tunne zombivirusta eikä kannibalismia, ja eloonjääneen nelikon murjonta kuoliaaksi kestää. Vaikeusasteesta ja pelimuodosta riippuen he kestävät erittäin paljon tai vähän kuritusta. Ennen kuolemaa he haavoittuvat, mikä vaatii taas kavereiden apua. Kavereita tarvitaan myös silloin jos putoaa, mutta saa vielä napattua reunasta kiinni.
Tulta rumille!
Tilaamme hissin ja valmistaudumme hyökkäykseen. Zoey ja Francis automaattihaulikkoineen kyyristyvät eteeni ja polvistuvat, Louis hakee paikan, josta hän voi huoletta posottaa. Kukaan meistä ei ole niin pohjattoman tyhmä, että menee heilumaan eestaas muiden tulitussektoriin. Ehei, ei ei ei. Ei.
Tankin lisäksi kentissä on juonikohtia, joiden aktivointi käynnistää varsinaisen zombiarmeijan invaasion. Ryhmän tulitehon maksimointi on avain voittoon. Jokainen ase Left 4 Deadissa on tärkeä työkalu. Haulikot sopivat lyhyen kantaman käytävän tyhjentämiseen, konepistoolilla ja varsinkin rynkyllä ampuu tarkasti jo melko kauas, ja päänkorkeudelle suunnattu tulitus auttaa massan hallinnassa. Puoliautomaattinen kiikarikivääri on hyödyllinen, jos sen käyttäjä osaa hakea tuliasemia ja tukea tehokkaasti muuta ryhmää. Yleensä ottaen panoksia saa riittävästi muttei liikaa.
Pistooleja ei saa halveksia, kyyryssä niillä ampuu kauas ja ilmaiseksi. Varsinkin tuplapistoolilla varustettu zomb raider päästelee jo wuu!-huutoja.
Diktatuurilla nettipelitkin seilaa
Vaan tiedättekö mikä Leftissa on parasta? Left 4 Dead tajuaa nettipelien heikkouden: ihmiset ovat tyhmiä, ahneita ja itsekkäitä. Idealistisissa normimoninpeleissä yhteistyö on lähinnä suositeltava vaihtoehto, esimerkiksi Team Fortress 2:ssa yhteen pelaava puoli todennäköisesti omistaa. Silti sooloilu onnistuu edelleen, ja satunnaisessa pelaamisessa kentät ovat täynnä sankareita, jotka antavat muiden hoitaa ikävät työt.
Romeron elokuvassa Day of the Dead (USA, 1985) tohtori Logan onnistui opettamaan tähtioppilas-zombilleen alkeellisia tapoja. Valve tekee saman nettiräiskintäzombeille. Olen pelannut paaljon matseja, joissa alussa joku tai jotkut tuttuun malliin haahuilevat ja sooloilevat. Lopussa lähes aina tiimi jostain kumman syystä pelaa enemmän tai vähemmän sujuvasti yhteen. Yhteistyötä auttaa se, että hahmot nerokkaasti kommentoivat tärkeät asiat, kuten varusteet, superzombit tai jopa salaa suoritetun takapuolen tsekkauksen automaattisesti.
Yhteistyö opitaan, koska se on pakko, sillä yksinäinen susi kuolee herkästi. Itsekseen kaukana muista sooloileva zombintappaja voi vielä selvitä laumahyökkäyksistä, mutta soolo katkeaa viimeistään superzombeihin. Smokerin kielilassosta vapautumiseen on hyvin lyhyt hetki, ja hunterin hypyn kohteena se hetki on tasan se aika, kun mahdollisesti näet päälle hyppäävän zombihopparin. Kummankin uhrina olet nopeasti kuollut, jolleivät kaverit pelasta. Aika nopeasti tyhminkin idiootti oppii pysymään lähellä muita.
Myös itsekkyydestä on pakko luopua. Sen sijaan, että iloisena jemmaat hiparit tilapäisesti nostavaa kipulääkepurkkia tai suurimman osan palauttavaa ensiapulaukkua siltä varalta että tulee naarmu, haavoittunut kaveri pitää parantaa, vaikkei itsekään ole teräkunnossa. Jos kaveri kuolee, tiimin tulivoima tippuu neljänneksen. Miesten vaikeustasoilla siihen ei ole varaa, sillä zombit tekevät jo oikeasti vahinkoa, eikä lääkereppuja jaella välttämättä kuin kentän alussa.
Eläköön kuolleet!
Left 4 Dead on klassikko jo syntyessään: siinä kohtaavat sulava toteutus, kaikille selkeä päämäärä ja timantinkova pelimekaniikka poikkeuksellisen mielenkiintoisessa ympäristössä ja ehkäpä parhailla hirviöillä koskaan. Toivottavasti lisää pelattavaa tulee jatkossa tasaisesti.
Serveri haetaan arpomalla, joko pikapeliä klikkaamalla tai tarkemmalla haulla, jossa saa määritellä vaikeustason ja kampanjan. Välillä joutuu ihme lagihelvettipeleihin, mutta peliin voi liittyä tai siitä poistua kesken kaiken. Botit pelaavat sen verran hyvin, että kyllä yksinpeliä pelaisi, jollei moninpeli vain olisi niin pirusti hauskempaa. Zombeja on muuten myös ruudun toisella puolella. Pelissä tapahtui jotain väkivaltaisen hassua, jolloin pelaaja Z lausui mikkiin täysin sävyttömästi ”LOL”. Sen jälkeen hän pisti pelihahmonsa nauramaan ääneen.
Makaan viimeisilläni maassa, laukoen vielä muutaman hyödyttömän, mielenosoituksellisen laukauksen minua raatelevaan zombilaumaan. Pelielämäni haihtuessa mustiin mietin, miten on mahdollista, että näin itsestään selvä, takuuvarma peli-idea keksittiin vasta nyt?
Painan nappia ja muutun vastenmieliseksi, paiseita täynnä olevaksi läskiksi, joka ei osaa kuin öristä ja oksennella.
Hyvät lukijat, se nappi oli virtanappi.
* * * * *
Xbox 360
They (Xbox) Live!
Left 4 Dead toimii hyvin myös padilla. Ohjaus on PC:n kirurgisen tarkkaa hiiritähtäystä epävarmempaa, mutta ammukset osuvat kohteeseensa kiitettävästi. Asiaa auttaa se, että tattien herkkyyttä voi säätää mieleisekseen. Valve ei ole onneksi sortunut automaattitähtäykseen, mikä veisi pelistä osan sen viehätyksestä.
Nettipeli ja äänikommunikaatio toimivat Livessä mainiosti ja peliseuraa tuntui ainakin joulukuun alussa löytyvän hyvin. Kaverin kanssa voi pelata myös saman koneen ääressä jaetulla ruudulla, ja jaon suunnan voi kätevästi valita. Kaksinpeli on muuten erinomaista hupia, mutta tuplakuvan takia kerralla näkyvien zombien määrää on jouduttu laskemaan. Tämä nakertaa koko pelin uskottavuutta, kun kymmenien kerralla päälle ryntäävien kalmojen sijasta käytävässä hoippuukin vain muutama ruumis.
Yhden hengen omiessa koko näytön, erot PC-versioon ovat pienemmät. Zombeja on paniikkikohtauksissa yhtä paljon ja näyttävä valaistus toimii hienosti. Source-moottorin normaalisti huipputeräviä tekstuureita on sen sijaan jouduttu sumentamaan. Tämä häiritsee erityisesti kohdissa, joissa seinillä on kirjoitusta tai muita merkintöjä. Selviytyjien toisilleen jättämiä viestejä ei pysty edes kunnolla lukemaan. Muutenkin boksin Left 4 Dead näyttää siltä kuin katselisi PC-versiota pitsikankaan läpi: kaikki on hiukan pehmeämpää.
Vaikka suttuisempi grafiikka ei ole kovin merkittävä ongelma, kannattaa Left 4 Dead ostaa mieluummin PC:lle, jos kotoa löytyy pelikuntoinen puucee. Toisaalta zombien lahtaamisessa ison television ääressä on oma hohtonsa. Joka tapauksessa peli kannattaa ehdottomasti hankkia suosikkikoneelleen, sillä parempaa joukkueräiskintää ei helpolla löydy. PC-versiosta olen Nikon kanssa täysin samaa mieltä, boksitulkinnalle on pienten puutteiden takia pakko antaa pari pistettä vähemmän.
Tapio Salminen
92
