Olipa kerran kolme henkivartijaa, heidän kuninkaansa, tämän paha taikurivelipuoli ja Morlock-demoni. Kun pahikset liittoutuivat ja kidnappasivat kuninkaan, piti vartijoiden vapauttaa hänet.
Olipa kerran kolikkopeli nimeltä Double Dragon. Yksi tai kaksi karateukkelia
liikkui oikealta vasemmalle vierivällä kartalla ja mätki kuoliaaksi satapäin
vihollisia. Liikkumaan pystyi myös syvyyssuunnassa, maasta löytyviä esineitä
käyttämään aseina, ja esineitä kantamaan pään päällä ja sitten heittämään hyökkääjien päälle.
Legend on Double Dragon, joka on siirretty Conanin aikaan. Hahmot ovat nyt
ritariajan sankareita, taustat jylhiä linnoja, vastustajat roolipelien
vakiokalustoa ja grafiikka kolmiulotteista. Jos tuntee yhtään vetoa
fantasiamaailmoihin, Legend kolahtaa kuin miljoona korkkaria. Sitäkin
enemmän kolahtaa Legendin pahin vika, lyhyys.
Vain muutaman tunnin tähden
Oli lauantaikeskipäivä. Peliaseman avustaja alkoi pelailla Legendiä, ohjeita
lukematta, liikkeitä opettelematta. Typerä virne naamalla paljasti, että
hauskaa oli, Legend kun on erittäin näyttävää taistelua alusta loppuun.
Taustat eivät kalpene hyvännäköisten hirviöiden rinnalla, ja hahmojen
aseidenkäyttö on upeasti animoitua ja sopivan elvistelevää.
Kun neljä kenttää myöhemmin alkoi tulla turpaan, oli ohjekirjan selailun
aika. "Oooh, pelissä on comboja." Näillä liikesarjoilla pärjättiinkin toiset
nelisen kenttää etiäpäin. Välillä ammuskeltiin yksinkertaisessa
bonuskentässä arkkuja ja tynnyreitä varsijousella, toisinaan vierailtiin
kaupassa kuluttamassa kultavarannot lisäelämiin ja aseisiin.
Kun tie nousi taas pystyyn, oli aika ottaa käyttöön loitsut, ne kaikki
kolme. Vaikka loitsujen graafiset efektit ovat laimeita, saa niillä ostettua
kallisarvoisia sekunteja tiukissa paikoissa. Näitä sekunteja tarvitsee ennen
kaikkea aseiden poimimiseen maasta kesken taistelun, aseissa kun on se huono
puoli, että ne putoavat hyppysistä, jos itse pelmahtaa selälleen.
Loitsujen käyttöä rajoittaa vain löytyneiden taikapullojen määrä.
Viholliset hetkeksi jäädyttävä taika tuntui sangen turhalta. Vastustajat
sammakoksi muuntava onkin jo hyödyllisempi, vaikkei toimikaan isompia pomoja
vastaan. Tulipallo sen sijaan on selvästi taioista käyttökelpoisin, sillä se
sytyttää vastustajat tuleen ja heittää ne maahan.
Tarina päättyi noin kello 15. Pelaajarukka kuvitteli kohdanneensa vain
keskivertoa pahemman välivastustajan, ja listi sen ilman vaikeuksia.
Hämmennys olikin valtaisa, kun ruudulle pamahti onneton loppuanimaatio ja
teksti "The End".
Kertakäyttöhubaa
Legendin suurin puute on peliajan lyhyys. Vaikeustasoja on kylläkin kolme,
mutta kun vaikeustaso vaikuttaa vain aiheutettuun vahinkoon, merkitsee
kerran läpipelattu peli sitä, että kaikki on nähty.
Legend vaatisi ehdottomasti paljon suuremman kartan, mielellään siten, että
käytetyn kulkureitin saisi valita. Nyt kentästä toiseen mennään tiukan
lineaarisessa järjestyksessä. Yllätyksiäkään pelissä ei ole, lukuunottamatta
viimeisen vastustajan yhtä erikoista temppua.
Aseita on vain muutama. Miekkoja on pariakin mallia, suosikkini olivat
lyhyet, nopeakäyttöisen äärityylikkäät käyräterät tuplana. Toista äärilaitaa
edusti pitkämiekka, joka painoi niin paljon, että hahmot raahasivat sitä
maata pitkin perässään. Ei ihme, ettei se pysy kauan terässä.
Kanuuna on hyvä loikkaavia eläinvastustajia, kuten tiikereitä ja
velociraptoreita vastaan. Toinen pitkänmatkan ase on varsijousi. Sen ainoa
huono puoli on, että vihollisillakin on mokomia vekottimia.
Maaginen hanska eroaa muista aseista, sillä se ampuu energialatauksia ja comboina upeita sähkösalamoita ja energiapalloja. Keihään kanssa en tullut koskaan sinuiksi, aseessa tuntuivat yhdistyvän tehottomuus ja hitaus.
Säätövaraa on surkean vähän. Pelitilannetta ei voi tallentaa, ainoastaan
asetukset. Veren saa päälle tai pois, mutta irtoraajoihin ja -päihin asetus
ei vaikuttanut. Hahmot voi asettaa kääntymään taistelutilanteessa
automaattisesti vihollista kohti, mikä helpottaakin rykelmiä vastaan
tappelua huomattavasti.
Legendissä on myös kaksinpeli, jossa kaksi pelaajaa kulkee samat radat läpi
rinta rinnan. Vihollisia ei ole sen enempää kuin yksinpelissäkään, joten
peli muuttuu aivan naurettavan helpoksi.
Jos kestää sen, että kallis peli on samana iltana läpipelattu, ei Legend ole
ollenkaan huono. Jos kaipaa kestävämpää hupia, voi Legendin unohtaa. Peli on
teknisesti upea, rungoltaan vankka, lihat vain puuttuvat. Toivottavasti
Legendin siirtymä Platinum-sarjaan on nopea.
75
