Jos aamuruuhkassa tuntuu, että muut kuskit ovat palikoita, kannattaa käydä Lego Cityssä rentoutumassa.
Lehteen kirjoittamisessa on se ikävä puoli, että vanhat typeryydet tallentuvat. Käytin joskus jutussa tavislehdistön pelisokeudesta esimerkkinä Legon ja LucasArtsin lisenssit yhdistävän pelin saamaa valtavaa palstatilaa. Huonoja tasoloikkia oli lisenssipeleistä tehty maailman sivu.
Tuli näpeille, kun Traveller’s Talesin kimppapelattava Lego: Star Wars -toimintatasoloikka pursusi voimaa enemmän kuin mikään peli sitten TIE Fighterin. Tiesoturista on Lego City: Undercoverissakin kyse.
Lego kasvaa rokkitähdeksi
Lego City: Undorcover hylkää sarjan tasoloikkamekaniikan. Undercover matkii GTA-sarjan vapaata maailmaa, jossa saa rellestää mielensä mukaan. Idea on loistava. Undercoverissa pääsee katutasolle seikkailemaan lapsuutensa legokaupunkien kaduille ja vähän maaseudulle. Kiinteästä kuvakulmasta kuvattuja tasoloikkakenttiäkin on, mutta vain erillisissä tehtävissä.
Ajoneuvot ja hahmot ovat oikeiden legomallien näköisiä, mutta rakennukset matkivat todellisuutta. Kaupunkikuvassa sulatetaan yhteen useita amerikkalaisia maamerkkejä Santa Monican rantakadusta New Yorkin vapaudenpatsaaseen ja Times Squareen, joka on istutettu San Franciscon Golden Gaten naapuriin. Ympäristö on kuin suoraan Legolandin ja GTA: San Andreaksen risteytyksestä.
Tunne ei jää pelkkään kulissiin, sillä tehtävien välissä voi kiipeillä katoilla, tutkia paikkoja ja varastaa, anteeksi pakkolunastaa, vastaantulijoiden ajoneuvoja. Lego Cityssä käytetään jopa GTA-tiimiltä unohtunutta systeemiä, jossa ajotehtävän saa suorittaa millä ajoneuvolla huvittaa. Kun alun perin alle annettu poliisiauto on kolaroitu legoiksi ja kadulta napattu urheiluauto jäänyt pohjastaan kiinni kiveykseen, takaa-ajo jatkuu ensimmäisenä vastaan osuneella betoniautolla.
Peitonalainen seikkailu
Taustatarina voisi olla melkein mistä tahansa toimintaelokuvasta. Rikollisjärjestöihin soluttautunut poliisi Chase McCain palaa kotikaupunkiinsa. Sankarin arkkivihollinen Rex Fury on paennut vankilasta, mikä on uhka McCainin ex-heila Natalia Kowalskille. Feministipiirien iloksi Kowalski ei ruikuta tornissaan apua, vaan on itsenäinen nainen, joka todistuksellaan alun perin passitti Furyn linnaankin.
Poliisisarjojen perinteiden mukaisesti McCainilla on tietenkin huutava pomo ja märkäkorvainen apulainen, jonka Honey-nimestä väännetään jatkuvasti vitsiä. Leffalainat ovat tarkoituksellisia, sillä valtaosa huumorista perustuu viittauksiin. Karate Kidinä alkanut lähitaistelukoulutus muuttuu lennosta Matrixien hidastetuksi taisteluksi. Eri viittausten bongaaminen käy viihteestä itsessään, sillä elokuvia ja sarjoja lainataan 70-luvulta nykyaikaan.
Lastenpelinä Undercover kaipaisi ehdottomasti kääntämistä, mutta työ on ilmeisesti arvioitu liian kalliiksi. Puheessa vilisee kaksimielisyyksien lisäksi vuorosanoja suoraan elokuvista. Jos niitä ei tunnista, kääntää helposti metsään. Tosin muksujen kanssa pelaaminen todisti, että välivideoissa yritetään turhaan. Testiyleisön mielestä koko pelin hulvattomin kohtaus oli vankilanjohtajan lukitseminen vessaan. Olen jotenkin (epä)onnistunut kasvattamaan Nauru & Huumori -kuvien yleisöä.
Huumorin lisäksi myös vaikeustaso on suunnattu lapsille ja lapsenmielisille. Kädestäpitely on jatkuvaa, eikä oivaltamiselle jätetä juuri tilaa tai aikaa. Jos oikeaan paikkaan ei ohjata pomppivalla vihreällä nuolella, sinne vie vähintään legonappuloiden jatkuva jono.
Imuri söi legoni
Juoni sisältää viitisentoista tehtävää, joiden teemat vaihtelevat perinteisestä takaa-ajosta tasoloikan kautta kungfu-kouluun. Tehtävien myötä avautuvat myös eri legoukot. Kun vaihtaa McCainin ulkomuotoa, samalla vaihtuvat myös ominaisuudet. Palomies sammuttaa liekkejä, sähkömies pystyy ainoana koskemaan sähkökaappeihin, farmari istuttaa kiipeiltäviä seinäköynnöksiä ja murtovaras vääntää ovia auki sorkkaraudalla.
Jo läpäistyt tehtävät jäävät auki vapaapeliä varten. Vapaapelissä saa pelata uudelleen lempitehtävänsä tai käydä keräämässä kentän kaikki legopalikat. Ensimmäisellä läpipeluukerralla kaikkea ei voi useinkaan saada, sillä osa legoista kätketään paikkoihin, joissa tarvitaan myöhemmin avautuvia kykyjä. Pelimaailma on aidosti avoin vasta juonen läpäisemisen jälkeen. Kikat ovat tuttuja aikaisemmista Lego-peleistä.
Vaikka legoukkojen yli pystyy ajamaan jos todella, todella yrittää, maailma on varsin väkivallaton. McCain potkii vain esineitä ja legojen lyömisen sijaan lyödään raudat ranteisiin. Roistot taltutetaan suht kivuttomasti lukoilla ja heitoilla.
Undercover on melkoinen grindipeli, sillä legopalikoita on kerättävänä vähintään yhtä paljon kuin lastenhuoneen lattialla. Uusien hahmojen ja ajoneuvojen avaaminen vaatii kymmenientuhansien legonapukoiden keräämistä. Siitä selvittyä vaaditaan vielä kymmenientuhansien legopalikoiden keräämistä, jotta saa avattua lautan vankilasaarelle, rakennettua sillan tai helikopterikentän. Urakka ei tunnu taakalta, sillä aika harvoin tarina pysähtyy vain vaaditun palikkamäärän takia. Yleensä nappulat tarttuvat mukaan kaupungilla kävellessä, sillä niitä lojuu kaikkialla.
Voi Wii U
Wii U:n padiohjain on jatkuvassa käytössä, sillä ohjain esittää pelissä täppäriä, jossa pyörii GPS:n lisäksi myös puhelinsofta, jota klikkaamalla vastaillaan legoukkojen puheluihin. Legotäppärin ohjelmisto on modernin monipuolinen, sillä laite toimii lisäksi salakuuntelulaitteena ja skannerina, jolla etsitään legopalikoita ympäristöstä.
Myyntipuheissaan Traveller’s Tales kehui, että Lego Cityä ei olisi voinut tehdä millekään muulle koneelle. Uskoo ken haluaa, mutta Wii U -pohjaisuus itse asiassa syö Lego-pelin perinteisiä tehoja, sillä sarjan aikaisemmat osat ovat parhaimmillaan kimpassa pelattuna. Undercoverissa ei kimppakivaa tunneta lainkaan, vaan seikkailu toimii ainoastaan yksinpelinä. Lisäriesana lataustauot ovat minuuttien luokkaa joka kerran, kun kentissä siirrytään avoimesta maailmasta tehtävään ja takaisin. Kyllä minä sen kasettiaikojen kasvattina kestän, mutta muksut ihmettelivät: ”Mitä tämä taas lataa netistä?”
Lego City: Undercover on erinomainen kurssimuutos sarjassa. Peli ei ole vain Wii U:n kasvavan pelivalikoiman kärkeä, vaan nostaa koko Lego-sarjan hiipuneen kurssin kertaheitoilla nousukiitoon. Vaikka Undercover ei pursua minitehtäviä ja eläviä yksityiskohtia parhaimpien hiekkalaatikkopelien malliin, kauas ei jäädä. Maailma on avoin ja elävä, sillä löydettävää ja tutkittavaa riittää. Jos ei riehu huvipuiston laitteissa, voi hypätä vaikka ohiajavan raitiovaunun kyytiin.
Tosin haittapuolena tuhannet esiteinit kiroilevat Undercoveria, sillä K18-leiman GTA IV:n saamiseen ei enää riitä mantra: ”Siinä saa ajaa ja seikkailla vapaasti kaupungissa.” Nykyään samaan pystyy Lego City: Undercoverissakin. Legoautojen ajomalli on hiukan kankea, mutta vastapainona ukko ei ole yhtä kiikkerä kuin GTA:ssa.
Tuukka Grönholm
Asiantuntijaraati
Peliarvostelu on siinä mielessä outo, että arvostelen pelin melkein pelaamatta. Pistin iPadilla mieluiten pelaavat iPanani hakkaamaan Lego Cityn tehtävät läpi. Autoin vain parissa kohdassa.
Testiryhmä koostu yhdeksänvuotiaasta, seitsemänvuotiaasta ja yhdestä pelihuoneeseen tunkeutuneesta neljävuotiaasta, jota ei lain mukaan saanut tuoliinkaan teipata. Henkilöt tunnetaan jatkossa Esikoisena, Keskimmäisenä ja Kuopuksena.
”Tuntuu, että olen Lego Cityssä hyvä ja niinhän mä olenkin, koska peli on niin helppo. Se on hauskaa, että saa lätkiä ja rikkoa kaikkea. Osasin heti ensimmäisellä kerralla, kun roistoja heitettiin maahan. Siinä annettiin paljon aikaa pistää ne rautoihin”, aloittaa Keskimmäinen.
”Kaikki rosvojutut ovat just hyviä”, säestää Kuopus.
”Hauskinta on, kun pääsee kaupungille ajamaan kaikkialle ja katsomaan nähtävyyksiä. Sekin on kivaa, että asioihin voi vaikuttaa: rakentaa leikkikenttiä ja tutkia paikkoja. Minecraftissa rakentaminen on tosin parempaa, koska Legossa ei saa päättää, mitä tekee. Legossa kaikki asiat vain kasataan ja niistä tulee mitä peli määrää. Se on vähän tylsää”, pohtii Esikoinen.
”Saahan ne rikkoakin! Todella hyvä peli, ehkä Wii U:n paras. Vain Monster Hunter näyttää kiinnostavammalta, mutta sitä en saa pelata. Ajaminen on välillä hankalaa, kääntyminen varsinkin, mutta auton hajoamien on hauskaa, ellei ole just jotain aikarajatehtävää”, pohtii Keskimmäinen.
”Sitten voi antaa taas isän pelata. Kivointa on, että pelaat meidän kanssamme”, huokaa Esikoinen.
Oi onnea.
Tuukka & co
Yleisarvosana
4/5
85
