Takavuosien megasuosikki Lemmings ilmestyy jouluksi PlayStationille. Oli aikakin, sillä peli on varmaan käännetty kaikille muillekin laitteille maan päällä.
Peliä ei ole ronkittu suuntaan tai toiseen, vaan kyseessä on aivan sama peli, jota väännettiin tuvissa ja torpissa seitsemän vuotta sitten. PSX-Lemmings näyttää, kuulostaa ja tuntuu aidolta, alkuperäiseltä Lemmingsiltä.
Lemmings on älypeli, jossa vaaditaan teräviä hoksottimia ja vikkeliä sormia. Ideana on luotsata aivottomasti eteenpäin talsivien vihreätukkaisten sopuleiden lauma turvallisesti vaarojen läpi uloskäynnille, ennen kuin aika loppuu.
Kriisiapua typeryksille
Kentän alussa kerrotaan, montako sopulia pitää pelastaa. Sitten aukeavat sisäänkäynnit, joista alkaa pudota jonona sinipukuisia tylsämieliä. Lemmingsit alkavat välittömästi kävellä eteenpäin, vaaroista välittämättä, esteitä väistelemättä. Jossain, joko näkyvillä tai piilotettuna, on uloskäynti, jonne pikku raukat pitäisi saada ohjattua.
Viherpäiden kaitseminen tapahtuu antamalla valituille sopuleille erikoistaitoja, kuten siltojen rakentamiskyky, kaivautuminen alas tai alaviistoon, kiipeäminen ja niin päin pois. Sopuleita voi myös räjäyttää tai heidät voi muuttaa portsareiksi, jotka estävät muiden etenemisen. Yleensä suurin osa sopulilaumasta pysäytetään kentän alkuun odottamaan, ja sitten muutamalla avainyksilöllä muokataan kenttää ja rakennetaan kulkureitti, jota pitkin kyvytön valtavirta voi kävellä uloskäynnille.
Otetaanpa esimerkki: lemminkäiset talsivat kohti vesiallasta. Toiseksi etummaisena kävelevä laitetaan pysäyttämään muiden eteneminen, ja etummaisena kulkeva määrätään rakentamaan siltaa. Kun silta on valmis, lyödään hakulla maa pois stopparin jalkojen alta, jolloin veitikka havahtuu horroksestaan ja alkaa taas kulkea muiden mukana. Tie selvä.
Toimintoja jaetaan pelaajalle rajattu määrä, ja kentissä piilevien ongelmien ratkaisu onkin usein keksiä, miten juuri käytettävissä olevilla työkaluilla päästään tuhoutumattoman seinän toiselle puolelle, laskeudutaan turvallisesti alemmalle tasolle, ylitetään pohjaton kuilu, kävelytetään koko joukko ylätasanteelle ja sitä rataa.
Käytössä voi olla vaikkapa kolme sivullepäin kaivautumista, kun exitin edessä on viisi seinämää. Ratkaisuna voi olla kaivautuminen maan sisään, josta sitten yhdellä kertaa saa nakerrettua tiensä kaikkien seinien ali. Usein ratkaisuja pulmaan on enemmän kuin yksi, paras on tietysti se, jossa kuolee vähiten sopuleita.
Hiirulaista kaivattaisiin
Pelattavuus on aina ollut Lemmingsin konsoliversioiden heikoin lenkki, ja niin tälläkin kertaa. Kun samanaikaisesti pitäisi rullata ruutua, vaihtaa toimintoa, tähdätä oikeaa sopulia ja vieläpä oikealla hetkellä, sekoaa sormi helposti napeilla ja tapahtuu kauheita. Kursori tottelee kivasti analogiohjaimen tattia, vaikka hiiriohjauksen mukavuudesta jäädäänkin kauas. Iso hurraa kuitenkin Psygnosikselle siitä, että tatin herkkyyttä voi säätää.
Ohjauksen epämukavin piirre on ruudun alalaidassa oleva paletti, josta valitaan toimintoja lemmingseille. L/R-napeilla saa kyllä vaihdettua toimintoa nopeasti, mutta peli antaa valita myös sellaiset toiminnot, joita ei ole yhtään jäljellä. Miksi ihmeessä? Liian usein vaihdoin vahingossa päälle toimimattoman nappulan. Kun siltaa rakentava sopuli sitten alkaa levitellä käsiään tiilien loppuessa, eikä ohjainta kliksuttamalla tapahdukaan mitään ja mieletön pikkueläin astuu tyhjyyteen, siinä helposti ärräpäät lentelevät.
Toinen virhe on se, ettei toimintapalettia voi käyttää taukotilassa. Usein olisi tiukassa paikassa hyvä saada nopeasti vaihdettua toimintoa, ja taukotila auttaisi tässä paljon.
Lemmingsiltä on turha odottaa viimeisimpiä efektejä tai leuan loksauttavaa pikselitaidetta. Grafiikka on toimivaa, selkeää ja minimalistista. Musiikki on erikoista, veikeää pimputusta, ja vähäiset ääniefektit täyttävät tehtävänsä. Kun sopuli lyö hakkunsa metalliin, kuuluu kilahdus, ja eri tavoin liiskautuvista lemminkäisistä kuuluu asianmukainen älähdys ja ruiskahdus. Aivan hirveää kuultavaa on sadan pelastuvan lemmingsin peräkanaa hihkaisema "jipii".
Klassikko
Psygnosiksella on Lemmingsissä todellinen aarre hallussaan. Aika ei ole laimentanut vanhojen viherhiuksien karismaa. Valitettavasti pelasin aikoinaan tietokoneversioita enemmän kuin on hyväksi, ja PlayStationilla peli tuntui jo liiankin tutulta. Kaksinpeliäkään ei tässä versiossa ole, joten ainoa kilpajuoksu käydään aikaa vastaan.
Yksin pelaaville Lemmings tarjoaa kuitenkin tekemistä viikkokausiksi, sillä kenttiä on yhteensä reilut kaksi sataa, ja niissä on paljon todella kinkkisiä pulmia. Puzzleista pitäville, joilla ei ennestään ole jotain versiota Lemmingistä, peliä uskaltaa suositella lähes varauksetta. Lemmings on myös ajattomana klassikkona sikäli turvallinen joululahja, ettei se varmasti vanhene käsiin.
84
