Musapeliboomin takana on japanilainen - ei välttämättä niin hyvin menestynyt - muusikko Masaya Matsura. Hän sai reilut pari vuotta sitten todellisen kuningasidean. Matsura päätti yhdistää musiikin ja videopelaamisen ennen kuulumattomalla ja etukäteen suorastaan järkyttävän kuuloisella tavalla - hän panisi pelaajaparan räppäämään. Koko konsepti kuulosti heti alkuun tuhoontuomitulta, moinen idea ei yksinkertaisesti voisi toimia.
Luomuksesta tuli todellinen kulttihitti. Peli möi kotimaassaan pikapikaa tuolloin hittipeliksi oikeuttavat puoli miljoonaa kopiota. Peli oli tietenkin Parappa the Rapper ja uusi villitys oli syntynyt liki yhdessä yössä. Suurista pelitaloista Konami oli heti juonessa mukana ja toi kaikkein vikkelimmin oman musiikkipeliarmadansa markkinoille.
Yksinkertainen on kaunista
Musiikkipelien perusidea on järkyttävän yksinkertainen. Pelaaja painelee nappeja musiikin tahdissa. Kuvaruudulla hyppivä kursori tai merkkivana kertoo, mitä nappia pitää painaa, rytmi ohjaa loput.
Maagisinta rytmipeleissä on se, ettei pelkkä rauhallinen ja rento nappien painelu riitä, pelaajan on lähdettävä svengiin mukaan pärjätäkseen. Ensimmäinen kerta Parappa the Rapperin ohjaksissa oli hulvaton ja vallaton elämys. Suu kestomessingillä ja vartalo nytkeessä peli häkellytti, vakuutti, mutta hurahti läpi alta aikayksikön. Parappan "paperinukkegrafiikka", napakat biisit ja ihan oikeasti hauskat sanoitukset kruunasivat kokonaisuuden.
Yksi hitti saa aina aikaan kloonibuumin. Näin käy niin elokuva- kuin etenkin musiikkibisneksessä, mutta pelibisnes taitaa olla se kaikkein liipasinherkin. Silti tuskin kukaan osasi odottaa millainen musiikki-, rytmi- ja tanssipelihysteria valtaisi nousevan auringon maan. Jokainen kynnelle kykenevä pelifirma väsäsi ideasta oman versionsa. Meidän leveyspiireillemme ehti ensimmäisenä Enixin Bust-A-Move, täällä paremmin Bust-A-Groovena tunnettu kaksintaistelutanssiskelu.
Boomin aallonharjalla surffasi komeimmin Konami, jonka pelidesignerit mietiskelivät kuumeisesti, miten pitäisi ohjata tanssipeliä. Tietenkin tanssimalla, oivalsi joku kekseliäs ja kolikkopeliluolien Konamin superhittiä Dance Dance Revolutionia ohjattiin hyppimällä matto-ohjaimen päällä. Oiva idea, joka takasi pelihalleihin lisää hupaisaa silmänruokaa.
Ei mennyt aikaakaan kun Konami toi musiikkipelinsä koteihin. Ja mikä parasta, Konami lanseerasi samanaikaisesti myös kotiversiot erikoisohjaimistaan. Dj-halukeille oli tarjolla turntable-ohjain miksauspöydäksi, tanssijoille reilun neliömetrin kokoinen matto kylään tulevien ihmeteltäväksi ja tuleville kitaristeille pieni muovikitara, jolla Guitar Freaks -kolikkopelin tunnelma luotiin.
Samalla kun Konami esimerkillisesti palveli asiakkaitaan, se myös keräsi aimo kasan killinkejä kirstunpohjalle. Kyseisiä ohjaimia kun ei jaeta ilmaiseksi vaan ne maksavat kukin liki pelin hinnan. Himopelaaja hankki tietenkin heti kaksi mattoa, jotta kaksintanssikin sujuisi. Hetkittäin matto-ohjaimesta oli jo huutava pula, mutta hongkongilaiset ja thaimaalaiset jäljittelypajat reagoivat Konamin harmiksi puutteeseen salamannopeasti.
Jos pelin mukana tulleisiin musiikkiesityksiin pääsi kyllästymään, lisälevykkeet, second ja third remixit painostivat musapelihullun takaisin pelikauppiaan pakeille. Dance Dance Revolutionin soundtrack kohosi Japanin kevään -99 viidenkymmenen myydyimmän äänilevyn joukkoon, mikä sekin kertoo jotakin musiikkipelien huimasta suosiosta. Vastaavaan ylsi tietenkin Nobuo Uematsun Final Fantasy VIII -soundtrack.
Rytmi reipas raikaa
Musiikkipelibuumi jatkuu Japanissa vakaana, ja vaikuttaa jopa kiihtyvän entisestään. Seuraava looginen etenemisreitti ovat tietenkin rumpupelit ja onpa kolikkopeliluolissa jo ensimmäinen kitaransoiton ja rummuttelun yhdistävä pelikin. Tätä menoa pelaamme kohta varmasti jo "yhdenmiehenorkesteri"-pelejä.
Tuskin menee enää kauan, kun ensimmäinen karaoke-peli tupsahtaa kotikoneisiin. Pelaajan hoilattua aikansa pelikoneeseen kiinnitettyyn mikrofoniin peli tietenkin arvostelee pelaajan laulusuorituksen ja päästää hyvässä lykyssä seuraavan biisin pariin. Opera Revolution -2nd Pavarotti Remix koneeseen ja kanssaeläjien kärsivällisyys joutuu kovemmalle koetukselle kuin koskaan ennen. O sole mio...
Ja eiköhän PlayStation 2:n johonkin monista tietoliikenneporteista voi kytkeä heti kohta oikeat soittimet. Kuka nyt jaksaisi muovikitaralla lopun ikäänsä leikkiä. Kiitos nopeiden verkkoyhteyksien maailmanlaajuiset jamit ovat pian realiteetti. Eikä mene aikaakaan kun ensimmäiset virtuaalibändit etsivät jo levy-yhtiötä... Ja sellaisen voi tietenkin perustaa itse kiitos Konamin tulevan, vielä suunnitteluvaiheessa olevan Levymoguli TOP 10 Remix Edition -nimisen pelin.
Tulevat tutinat
Konami on musiikkipelien ehdoton kingi, niin kolikkopeliluolissa kuin kotona. Beat Maniassa on ehditty jo neljänteen osaan ja viideskin on jo ilmestymäisillään. Dance Dance Revolutionia (DDR) tanssitaan kolikkopeliluolissa 3rd Mix'in ja Solo Bass Mix'in tahtiin. Onpa Japanissa ilmestynyt PlayStationille kerrassaan käsittämättömän pitkäniminen Dance Dance Revolution 2nd ReMix Append Club Version Vol.1 Dancing Stage featuring Dreams Come True. Sekin on DDR-versiointi, joka eroaa edeltäjistään siinä, että kaikki laulut ovat Japanissa kovin suositun Dreams Come True -nimisen poppisyhtyeen käsialaa.
Kitaristit iloitsevat luonnollisesti Guitar Freaks 2nd Mix Link Kit:stä. Kyseinen kolikkopeli keskustele Pleikkarin kanssa muistikortin välityksellä.
Namco toi äskettäin kolikkopeliluoliin Quest for Fame -nimisen pelin, jossa vaihtoehtoisesti soitetaan kitaraa tai hakataan rumpuja Aerosmithin tahtiin. Segan kolikkopelissä Samba de Amigossa puolestaan hetkutellaan marakasseja oikeassa asennossa ja rytmissä. Rivaa!
Vielä hurjemmaksi meno äityy Konamin Rap Freaks -pelissä, jossa pelaajan pitää ihan oikeasti älistä koneeseen kiinnitettyyn mikrofoniin ja heilutella toista kättään kuvaruudulla vilistävien merkkien mukaan. Kuulostaa kerrassaan omituiselta ja tarjoaa katsojille aimo annoksen tahatonta komiikkaa.
Konami ei ole seurannut kilpailijoidensa edesottamuksia tyystin tyynesti, vaan asianajajat ovat jo ehtineet iskeä Jalecon ja Namcon kimppuun. Namcon Guitar Jam kun muistuttaa kieltämättä Konamin Guitar Freaksia, Jalecon VJ taas tuo kiistämättä mieleen Beatmanian. Aikoinaan Capcom kävi oikeutta Streetfighter-kopioita tehtailleita pelitaloja vastaan mutta hävisi. Päätöksen tehneen tuomarin mielestä oli loogista, että mätkintäpeleissä mätkitään. Vastaavasti voisi ajatella, että on aivan yhtä loogista, että kitarapeleissä soitetaan kitaraa ja tanssipeleissä tanssitaan.
Vaikka Jaleco onkin innokkain kloonaaja, löytyy heiltäkin uutta luovaa intomieltä. Audition-pelissä laulaa luikautetaan ihan tosissaan ja napakka nuotissa pysyminen palkitaan. Kotiversio kuulostaa kieltämättä häkellyttävän kutkuttavalta.
Konami puolestaan kuorruttaa tuoreen Keyboard Mania -kolikkopelin oikealla, aidolla 48-koskettimisella Yamaha-soittimella. Perusidea säilyy kuitenkin tuttuna ja turvallisena. Koskettimia painetaan ruudulla näkyvien ohjeiden mukaan.
Eikä Eurooppakaan jää musiikkipelihysterialta paitsi. Beat Maniasta tulee maaliskuussa kauppoihin European Edit, samoin Dance Dance Revolutionista. Ja kaikkihan muistavat toki Parappan ja sen tuoreen jatko-osan Um Jammer Lammyn.
