Mikä ihmeellisintä, herra Uematsu on mitä ilmeisimmin melkoinen Suomi-fani: hän on levyttänyt yhden soundtrack-levyistään Suomessa! Miehen musiikissa on kieltämättä aistittavissa ajoittain Sibeliuksen henki, mutta hän yhdistää teoksiinsa vaivatta liki kaikkia mahdollisia vaikutteita aina oopperasta reggaen kautta Ennio Morricone -paisutteluihin.
Suomessa levytetty Final Fantasy V:n musiikkia esittelevä Dear Friends -albumi ei ole puhdas pelisoundtrack. Kappaleet on sovitettu uudelleen ja ne soitetaan osin oikein soittimin. Angelin tytöt joikhaavat taustalla ja kanteleet kilkattavat somasti. Albumin ehdoton kliimaksi suomalaisittain on eittämättä Suomi-valssi, hurmehinen hanurivetoinen ihka oikea kesäillan valssi. Sen ensimmäisen kerran kuullessaan luuli realiteetintestauksen lopullisesti pettäneen. Maailman on pieniä ihmeitä täynnä ja Dear Friends -CD on taatusti yksi niistä.
Metallicaa sellolla ja...
Nobuo Uematsun luomukset ovat olleet itseoikeutettu osa jokavuotista Tokion sinfoniaorkesterin pelimusiikin joulukonserttia. Kokonainen joukkio frakkiin sonnustautuneita viulunvinguttajia loihtii ilmoille murean metakan. Suomalaisilla on sellokvartetti, joka vääntää jouhistaan Metallican rusosointuja, japanilaisilla kokonainen sinfoniaorkesteri, joka versioi uusmodernisti videopeliklassikoita.
Siinä missä Super Marion teema kuulostaa kokonaisen orkesterin versioimana teennäiseltä, Nobuon klassikot venyvät orkesterin kera uusiin ulottuvuuksiin. Ei liene ihme, että pelkästään Nobuon luomuksia sisältäviä orkesterilevyjä on myös saatavilla. Ja löytyypä Final Fantasy -klassikoita hartaampina pianosovituksina ja myös laulettuina versioina, jopa espanjaksi.
Squaresoft joutui pakkaamaan Final Fantasy VII:n musiikin soundiköyhään muottiin, koska muutoin se ei olisi sopinut tilaavievän grafiikan sekaan kolmelle CD:lle. Hätä ei tosin ole tämännäköinen: todellinen Uematsu-friikki hankkii tietenkin pelin soundtrackin. Kyseinen neljän CD:n monsteripakkaus tuo pelin musiikin ihailtavaksi sellaisena kuin Nobuo sen alunperin oli tarkoittanut. Soundimaailma paranee selvästi, mutta oikeaa orkesteria ei tällä kertaa ole valitettavasti palkattu sointia sulostamaan. Syntsasoundit ovat jääneet oudon metallisiksi ja töksähteleviksi.
Liekö moinen onnahtelu tarkoitus vaiko ei, siitä kiistellään pelimusiikkipiireissä. Toisen koulukunnan mukaan Nobuo halusi maalata musiikkinsa kolkon koleaksi, toiset epäilevät, etteivät Playstationin äänipiirin salat vielä tuolloin olleet Squaresoftin tekniikoilla auenneet. Niin tai näin, todellinen Nobuo-fani vaipuu levyjä kuunnellessaan asiaankuuluvaan nirvanaan, josta häntä ei herätä muu kuin Final Fantasy VIII:n demo.
Suomalaisista levy- tai pelikaupoista on turha etsiä Nobuo Uematsun tuotantoa. Etsivä löytää internetin kätköistä sivun jos toisenkin, jonne innokkaat fanit ovat siirtäneet CD-musiikkia mpeg-muodossa. Kyseiset näytteet ovat tekijänoikeudellisesti arveluttavia, mutta toisaalta pelaamisen ohella ainoa tapa tutustua Nobuo Uematsun laajaan tuotantoon tällä hetkellä.
Internet-yhteyden omistajat voivat suunnistaa http://gamesoundtrack.com/game -osoitteeseen, jossa on vino pino pelimusiikkiarvosteluja musiikkinäytteineen.
