M.A.C.H. (PSP)

Kaikkeen sitä ilmailuharrastajat ryhtyvät. Vuonna 2049 hallitukset ottavat käyttöön miehittämättömät hävittäjät. Vuosia myöhemmin käytöstä poistetut lentokoneet ilmestyvät myyntiin, ja niiden ympärille muodostuu kaahailua ja koirataisteluita ihannoiva porukka. M.A.C.H tulee sanoista modified air combat heroes, mutta viittaa samalla vauhtiin, jolla lähes äänennopeudella syöksyvät suihkarit sukkuloivat ahtaissa kanjoneissa ja luolastoissa ammuskellen toisiaan. Hakematta tulee mieleen Wipeout-sarja, jossa vastaava idea nähtiin yli kymmenen vuotta sitten. Kisoissa pärjääminen edellyttää ilmassa leijuvien kysymysmerkkien nappaamista. Nämä puolestaan aktivoivat jonkun satunnaisen aseen, jolla edellä suihkivaa pilottia voi kutitella. Lisää vauhtia saa turbosta, joka latautuu sitä nopeammin, mitä matalammalla uskaltaa lentää. Rankka duuni vaatii rankat huvit. Rentoutuakseen mach-pilotit osallistuvat brutaaleihin koiratappeluihin. Kisat tapahtuvat suljetulla alueella, jonne on ripoteltu raketteja, rypälepommeja ja miinoja. Toisia saa ampua minkä ehtii, sillä kukaan ei kuole vaikka alukset räjähtävät päreiksi. Muut saa selittää.