Taas on aika kaivaa esiin rannevoiteet ja rakkolaastarit. Olympiavuosi panee peliharrastajankin fysiikan koetukselle.
Pömppömahaisen putkimiehen ja ADHD-siilin seikkailut kansainvälisen huippu-urheilun parissa jatkuvat, kun kaksikko suuntaa Brasiliaan Rion olympiakisojen virallisen lisenssipelin merkeissä. Aikaisemmat sienikisat ovat olleet bilehenkistä urheiluviihdettä kepeässä paketissa, mutta uusin tulokas jalostaa kaavaa. Legendaarisille kasibittiesikuvilleen uuden sukupolven bittiurheilu ei voi mitään, mutta keskimääräisten lisenssiurheilupelien tunkiolla Rion komennus on todella raikas tuulahdus. Nintendo naittaa yhteen sieni- ja tosimaailman, ja panee kaverisuhteet koetukselle.
Mii are the champions
Kisat käydään erilaisten minipelien koosteena. Edustettuina ovat tunnetuimmat olympialajit, ja listalta löytyy sekä yksilösuorituksia että joukkuepeliä painottavia lajeja. Mukana ei ole yhtään turhaketta tai ominaisuuspatteriston lihottamiseksi mukaan tungettua pelinpidentäjää, vaan jokaisen minipelin suunnitteluun on panostettu. Lajikattauksessa on onnistuttu paremmin kuin kertaakaan aikaisemmin. Joukkuelajit, kuten futis, rugby ja rantalentis, korjaavat jälleen potin, mutta esimerkiksi jousiammunnasta ja juoksumatkoistakin on saatu tiristettyä kelpo pelattavaa.
Ohjaaminen on helppoa. Mukana on niin maanista näpytystä kuin ajoitusta vaativaa operointiakin. Joukkuelajeissa vaaditaan jonkinlaista taktista osaamista. Etenkin rugby on osaavan kaverin kanssa huisin hauskaa viihdettä, jossa pisteitä saa paitsi vikkelillä jaloilla, myös etevällä pelisilmällä.
Perinteisille urheilusäännöille vaihtoehtona on kaksintaistelu, jossa lajeja mutkistetaan pistesysteemillä, joka tarjoaa rahtusen lisää taktiikkaa. Duel-matseissa tulostaan voi parantaa keräämällä kentältä bonuksia. Bonukset kuittaantuvat tilille maalin- tai pisteenteon yhteydessä, joten varmalta tuntunut johtoasema voi kääntyä hiuksenhienoon tappioon, jos vastustaja onnistuu lunastamaan keräämänsä duel-pointsit.
Hahmokatras vilisee Nintendo- ja Sega-tuotemerkkikarvanaamoja. Statsien perusteella eroavaisuuksia löytyy, mutta oman suosikkinsa voi pitkälti valita pärstäkertoimen perusteella. Sonic on teoriassa Donkki-konkkia vikkelämpi, mutta urheilukentillä eroa tuskin huomaa.
Mukana on verkkopeli, jossa pääsee ottamaan mittaa muiden maiden Mii-kansalaisista. Alkusarjoihin, välieriin ja finaaleihin jaetut koitokset pyörivät monessa eri cup-muodossa ja paremmuutta voi mitata jokaisessa lajissa. Moninpeli ei toimi reaaliajassa, mutta haastajien tallennetut suoritteet tarjoavat mukavaa puuhastelua jaetun olohuoneen bilehommille.
Karamelliväreillä koristellun urheiluruudun kompastuskivi on jälleen kerran sisällön vähyys. Vaikka lajikattaus on laadittu huolella, tuotos näyttää kaiken yhdeltä istumalta. Olohuonepelaamiseen keskittyvältä bilepeliltä voi toki tätä odottaakin, mutta täysihintaiseksi konsolipeliksi sisältöä on kitsaasti.
Lisäksi lapsuuudenmuistojen painolasti on raskas ja rakas. Bittiurheilu on tasapäistynyt ja vimmaiset tikuntuhoamistalkoot siirtyneet osaksi historiaa. Kun Kuusneloselle julkaistiin urheilupeli, se tiesi kissanpäiviä joystick-valmistajille, sillä kun naapuruston kakarat kisasivat, Quickshotit huusivat hoosiannaa. Fyysisesti rasittavat tikunremputukset mittasivat oikeasti kisakuntoa, joten Decathlonia, Track & Fieldia tai Epyxin Games-sarjaa Mario ja Sonic eivät millään tasolla uhkaa. Niitä pelataan ranteet löysinä.
Suomalaisen huippu-urheilijan tavoin Nintendo ei huipuille pärjää, mutta parantaa omaa suoritustaan taas muutaman piirun. Kauden kärkitulos nasahtaa sopivasti olympialaisten alla, toivottavasti sama tapahtuu myös Suomen urheilutoivoille.
Mario & Sonic at the Rio 2016 Olympic Games
Arvosteltu: Wii U
Saatavilla: 3DS
Nintendo
Moninpeli: 2–4 pelaajaa
Ikäraja: 3
76
