Marvel Puzzle Quest: Dark Reign – Ryhmä-€

Sarjakuvahahmot näkyvät pelikentällä siluetteina. Etummainen on lyöntivuorossa ja taustalla olevat reservit.

Ahmamies ja kumppanit ohittavat Magneton ja ottavat mittaa itsestään mikromaksuperkeleestä.

Kerran vuosituhannessa pulmapelien evoluutio hyppää uudelle askelmalle. Puzzle Quest oli ilmestyessään todellinen mutantti, sillä passlepelin geeneistä löytyi myös roolipeli. Tämän ansiosta palikoiden yhdistely sai tarkoituksen, sillä piste-ennätyksen metsästämisen asemasta vaakalaudalla oli fantasiamaailman kohtalo.

Kahden fantsuversion kyytipojaksi tuutattiin heksoihin perustuva tieteispulmailu, jonka jälkeen puzzlepalikat vaikenivat. Nyt Puzzle Quest palaa,  mukanaan sekä Marvelin sarjakuvalisenssi että uusittu maksulogiikka. Peliä jaetaan ilmaiseksi, mutta ilman rahaa pärjäävät vain ne, joilla on loputtomasti aikaa.

Sukkahousut jalkaan, uusi päivä alkaa

Viime jouluna Traveller’s Tales räjäytti pajatson naittamalla Legot Marvelin spandex-hahmoihin. Lopputuloksena oli paras Marvel-peli kautta aikojen, joten lisenssin käyttäminen myös muissa peleissä on pelkästään loogista.

Marveloitu Puzzle Quest marssittaa ruutuun rakettitahtiin sarjakuvien sivuilta napattuja hahmoja, jotka ottavat mittaa superroistoista. Rautamies on ensimmäinen sankari, jonka pelaaja saa joukkoihinsa. Pelin edetessä mukana kulkevaa sankarikatrasta voi päivittää ja taistelukentille voi ostaa kokonaan uusia trikoomiehiä. Etenemisen keskiössä on uusien taitojen opiskelu ja vanhojen parantaminen. Jos kokemusta ei huvita hankkia pelaamalla, expaa saa myös pelin sisäisestä kaupasta.

Tarina pyörii mystisen Isotoopin ympärillä, joka antaa kantajalleen kymmenen miehen voimat. Pelissä Isotoopilla tarkoitetaan sisäistä valuuttaa, jolla koulutetaan hahmoja ja hankitaan niille lisätaitoja. Toisen valuutan virkaa ajavat sankaripisteet, joita niitäkin käytetään taitojen tuunaamiseen ja sankarirevohkan kasvattamiseen.

Systeemi toimii periaatteessa ihan hyvin, mutta mikromaksujen kanssa on menty metsään. Jos haluaa pärjätä ilman oikeaa rahaa, kannattaa varautua tuskastuttavaan grindaamiseen. Isotooppia ja sankarirahaa kertyy rehellisesti pelaamalla todella kitsaasti, joten jo selätettyjä pulmamatseja saa veivata edestakaisin useaan otteeseen. Parin ensimmäisen pelitunnin jälkeen ilmaispelaajien maisemat vaihtuvat enää kiduttavan hitaasti.

Kastijako siipeilijöiden ja maksavien asiakkaiden välillä korostuu pvp-matseissa, joihin ei ole mitään asiaa ilman lompakkoa. Kun tosimaailman pahiksilla on rahaa hankkia kaikki kilkkeet ja parhaat ökysankarit, verkkoareenoilla tulee kaltaiselleni sankarille vain paha mieli.

Lopetusliikkeenä matseissa saadut haavat nuoleskellaan ajan kanssa. Hemmot voi palauttaa välittömästi ruotuun käyttämällä maksullisia terveyspakkauksia, muuten odotetaan että kännykkä ilmoittaa sairasloman päättymisestä. Rahan kerjääminen pelinopeutta tiputtamalla ärsyttää, sillä kitupiikkinä joudun hinkuttamaan palikkamatseja vain lyhyissä pätkissä. Peli paitsi todistaa että aika on rahaa, myös sen että laskukaava toimii toisinkin päin.

Karttanäkymässä voi valita suoritettavan tehtävän. Juonilinjoja on kerrallaan kouluttava useita, mutta haastetta piisaa etenkin ilmaispelaajille.

Vaaka- ja pystymamboa

Vaikka mikromaksut murentavat pelin kivijalkaa, öljypannu on edelleen kunnossa. Turpakeikka hoidetaan tuttuun tyyliin palikka-areenalla, jossa yhdistetään kiviä pyöräyttämällä ne toistensa ympäri kolmen tai useamman palikan vaaka- tai pystyriviin.

Jokainen pelikentän murikka on värikoodattu mukana jolkottavan sankarirevohkan mukaan, joten esimerkiksi punaisia palluroita yhdistelemällä Rautamies vetelee vastarintaa turpaan, violeteilla taas rivistön kärkeen asettuu Haukansilmä omine erikoistaitoineen. Omaan sankarijoukkueeseen valitaan ennen ottelua kolme hyökkääjää, joista kukin ottelee oman kokemustasonsa mukaisesti. Palikoinnissa on ripaus taktiikkaa, kun palluroiden väri pitää osata yhdistää oikeaan sankariin. Iskujen tehokkuus on suoraa seurausta kokemustasosta.

Pelikentältä hävitetyt pallurat siirtyvät hahmojen resurssivarastoon, joka mahdollistaa erikoistaitojen käyttämisen. Pelin edetessä erikoistaidot muuttuvat jatkuvasti tärkeämmiksi, sillä ne avaavat ikkunan taktikoinnille. Jotkut hahmot osaavat loitsia osan pelikentän palluroista hukkamaahan, kun taas toiset käyttävät kykyjään turpaanvedon tehostamiseen.

Superroistojen lisäksi sankareita vastaan asettuu tavallisia rivimiehiä, yleensä vastassa on enemmän kuin yksi vihulainen. Toisinaan nirhaamisjärjestystä on suunniteltava, sillä takarivistä kannattaa ensimmäisenä niitata se häiskä, joka osaa parantaa. Rivivihut eivät yhdistele palikoita, vaan taikovat niiden sekaan pääkalloja, jotka on hävitettävä laudalta ennen kuin ne ehtivät tehdä vahinkoa.

Peliin on kynäilty ihan näppärä tarina, jota seuraisi mielellään, jollei suurin osa ajasta kuluisi joko odotellessa sankareiden tervehtymistä seuraavaa matsia varten tai Isotoopin grindaukseen ja sankarin statsien parantamiseen siitä sataan kertaan selätetystä kentästä.

Marveloitu Puzzle Quest on arveluttava kokonaisuus, sillä etenkin pvp-matsit mittaavat toistaiseksi vain lompakon paksuutta. Vaikka free to play on mobiilipelien kultakaivos, ihan jokaiseen peliin sitä ei kannattaisi ympätä.

Puzzle Quest on Puzzle Quest vaikka ilmaisvoissa paistaisi, mutta minä ottaisin mieluusti sirkushuvini kertamaksulla. Maksaisin tästä pelistä mielelläni vitosen, hemmetti, jopa koko kympin, mutta mikromaksuihin en lankea.

 

Android, saatavilla iOS, PC

http://www.marvelpuzzlequest.com/

D3 Publisher/Demiurge

Muuta: Free to play

Moninpeli: Verkossa muita vastaan

72