Varoitus! Sisältää juonipaljastuksia!
Bioware ja nörttipyörteen salaisuus
Alkuvuodesta ilmestynyt Mass Effect 3 synnytti netissä ennennäkemättömän metelin. Miten tähän oikein päädyttiin ja unohtaako elefantti koskaan?
Jos et ole asunut viimeistä puolta vuotta tynnyrissä, olet luultavasti törmännyt tavalla tai toisella netissä vellovaan Mass Effect 3 -kinasteluun. Tietyn pisteen jälkeen tappelu meni jo yli, kun mikään Mass Effectiin liittyvä sisältö ei ollut turvassa asiaa sivuavilta kommenteilta.
Nörttipyörteen silmässä oli tyytymättömyys Mass Effect 3:n alkuperäiseen loppuun. Bioware kokeili jotain peruskaavasta poikkeavaa ja se oli selvästi monille liian erilaista. Äänenpainot koventuivat argumentin eri puolilla niin nopeasti, että järkevälle väittelylle ei enää jäänyt oikeastaan sijaa. Osa valitti lopusta, osa valitti valittajista. Varsinaisista asioista rauhallisemmin puhuvat jäivät ristituleen ja heidän äänensä hautautui meteliin.
Itse nostan Biowarelle hattua siitä, että tekijät uskalsivat tehdä näin suureen tuotantoon peleissä harvinaisen ajattelua vaativan lopetuksen. Vastaavat tapaukset voi laskea suurin piirtein yhden käden sormilla, vaikka esimerkiksi elokuvissa tulkinta on parhaimmillaan iso osa koko homman viehätyksestä. Jos pelit koskaan haluavat kohota vakavasti otettavaksi taidemuodoksi, tarvitaan tällaista ajattelua myös muualla kuin vain pienissä indie-tuotannoissa.
Tason 5 kakkamyrsky
Kaikki ei kuitenkaan mennyt aivan putkeen. Bioware varmasti halusi herättää lopetuksellaan keskustelua, mutta näin voimakkaaseen reaktioon tuskin oli varauduttu. Ehkä olisi pitänyt, sillä Shepard on kuitenkin yksi tämän konsolisukupolven ikonisimpia sankareita. Lisäksi Mass Effectin voima on aina ollut sitä, että jokainen on voinut muokata vuosien varrella Shepardista omanlaisensa. Hahmoon ja maailmaan kiintyy aivan eri tavalla kuin satunnaiseen avaruusmariiniin. Fanien voimakas tunnereaktio on tältä osin aivan ymmärrettävä.
Asiaa ei auttanut yhtään se, että tuottaja Casey Hudson möläytti ennen pelin ilmestymistä ”lopun olevan jotain ihan muuta kuin valinta optioiden A, B ja C välillä”. Sillä sitähän se nimenomaan kirjaimellisesti ajateltuna on. Hudson luultavasti tarkoitti kommentillaan sitä, että asiat eivät ole sitä miltä ne näyttävät, mutta siitä huolimatta lainaus taipui kätevästi pettyneiden ihmisten keppihevoseksi. Olisi ehkä vähän kannattanut miettiä, mitä suustaan päästää.
Jos alkuperäisen lopetuksen tapahtumat ottaa sellaisenaan totena, niin kieltämättä päätös on lattea ja rehellisesti sanottuna huono. Kaikki menee enemmän tai vähemmän päin prinkkalaa, galaksi palaa takaisin eristyneisyyden aikaan ja emme näe mitään, mitä tutuksi tulleille hahmoille käy. Ei onnellista jälleennäkemistä, ei yhteistä tulevaisuutta.
Harmittavasti tylyn tunnelman ensivaikutus oli useimmille niin kova, että asiat otettiin faktoina eikä tulkintoihin edes yritetty ryhtyä. Tai ainakin haluan uskoa mieluummin tähän kuin siihen, että peliyleisö ei muka olisi vielä valmis elokuvamaiseen tulkintaan. Oli koko loppuosa sitten kuolevan Shepardin houreunta tai indoktrinaatiota vastaan taistelevan sankarin henkistä sotaa, on päivänselvää, että vähänkään pintaan syvemmälle katsova löytää lopusta kiinnostavia koukkuja erilaisille tulkinnoille.
Kokonaan toinen juttu on se, oliko Mass Effect -trilogian päätös lopulta oikea paikka tällaiseen taiteelliseen kokeiluun. Etenkin, kun sarja pyrki edetessään syleilemään entistä enemmän massayleisöä. Moinen antaa ristiriitaisia signaaleja siitä, mitä lopetukselta pitäisi odottaa.
Pelottava, pelastava päivitys
Meteli nousi niin kovaksi, että Bioware antoi periksi ja ilmoitti julkaisevansa loppua laajentavan ilmaisen Extended Cut -päivityksen. Sitä odotettiin pelonsekaisin tuntein rintamalinjojen molemmin puolin. Alkuperäisestä lopusta pitävät pelkäsivät sen vievän tulkinnanvaraisuuden pois ja tekevän päätöksestä vain sen mitä se suoraan katsottuna on: huonon. Pettyneet taas pelkäsivät, että mikään ei oikeastaan muutu. Don Quijotellakaan tuskin oli yhtä suuria paineita tuulimyllyä vastaan taistellessaan.
Peloista huolimatta alkukesästä ilmestynyt Extended Cut oli menestys. Se lisäsi yhden uuden lopun ja laajensi muita uusilla epilogeilla. Kaikki tulkinnanvaraisuus vietiin pois, mikä sinänsä on tylsää, mutta tilalle tuotiin riittävästi selitystä. Laajennettu leikkaus on tunnelmaltaan ja monilta tapahtumiltaan aivan erilainen kuin alkuperäinen, mutta pidän molemmista versioista. Maailma on pitkälti kanssani samaa mieltä, sillä suurin kuohunta pelin ympärillä on laantunut. Vain tiukimmin mielensä alun perin pahoittaneet pitävät enää vastarinnan lippua yllä, pääasiassa periaatteen takia. Yhtä harva yrittää vielä rummuttaa indoktrinaatioteorian puolesta, vaikka se on Extended Cutin myötä kuollut ja kuopattu. Pelimaailma on palannut normaaliin päiväjärjestykseen, niin hyvässä kuin pahassa.
Lopun synnyttämän hurrikaanin jalkoihin jäi Mass Effect 3:n moninpeli, jota on tähän mennessä laajennettu jo kolmella ilmaisella päivityksellä. Alun perin turhalta kuulostanut ominaisuus on osoittautunut yllättävän hyväksi viihteeksi, jolla on uskollinen pelaajakunta. 11 vihollisaallosta selviytyminen on hauskaa tiimityötä, joka hyödyntää hienosti Mass Effect 3:n laajennetun taistelusysteemin ominaisuuksia. Lisähupia tulee erilaisista hahmoluokista ja roduista, joilla on uusia, vain moninpelissä toimivia ominaisuuksia. Ainoat isommat ongelmat liittyvät keräilykorttityyliseen varusteiden ja hahmojen avaamiseen, sillä huonolla tuurilla sitä yhtä haluttua korttia ei näy koskaan. Pulma on korostunut sitä voimakkaammin, mitä enemmän moninpeliin on lisätty uusia aseita ja hahmoja. Koska valinnanvara kasvaa koko ajan, todennäköisyys osua juuri toivottuun pienenee.
Rakastetun trilogian päätös on aina kova paikka, tällä kertaa vielä enemmän. Lopusta syntynyt meteli on nyt taakse jäänyttä elämää, mutta toivottavasti molemmat osapuolet oppivat tapahtuneesta jotain. Tekijöiden kannattaa ehkä harkita kaksi kertaa, millaisessa viitekehyksessä taiteellisia siipiään on järkevää levitellä. Pelaajien maailmankuva on puolestaan toivottavasti avartunut sen verran, että tekijöille annetaan tulevaisuudessa edes mahdollisuus ennen ensimmäisen kiven heittämistä. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Ainakin melkein.
Tapio Salminen
