Harvoin ovat siivoojat pelastaneet maailmoja, mutta MDK-räiskintäpelissä sekin onnistuu. Jatko-osassa hygieniateknikko Kurt Hectic on saanut kumppanikseen kuusijalkaisen robottikoira Maxin ja hullun tiedemiehen Doctor Fluke Hawkinsin.
Toimintaa ja tutinaa on tietenkin mukana, mutta Doctor Hawkinsin päästyä vauhtiin eteneminen saattaa tyssätä aivosolua tai paria kurittavaan ongelmaan. MDK 2 Armageddonia vertaa väkisinkin Red Factioniin, Volitionin erinomaiseen käytäväräiskintään.
MDK:n sniper-moodissa saattoi zoomata tähtäimensä kilometrin päässä keikkuvan vihollisen tuulenvireessä heiluviin nenäkarvoihin. Tämä ja hilpeä, persoonallinen kenttäsuunnittelu sekä omituinen kuvallinen anti tekivät ihka ensimmäisestä MDK:sta halutun. Siinä oli peli, joka ei ottanut itseään turhan vakavasti.
Uudet tuttavuudet tuovat vaihtelua
Kurt Hecticillä, hahmoista tutuimmalla, on edelleen sniper-aseensa ja biopukunsa, jolla hän voi liitää erikoisen selkään napin painalluksella ilmaantuvan häkkyrän avulla. Maapalloa ovat lisäksi pelastamassa tohtori ja hänen luomuksensa Max, jolla on näppärästi pari ylimääräistä uloketta vartalossaan. Niinpä Max voi napata kerralla kouraansa neljä Uzia ja antaa palaa. Liitämään Max ei pysty, mutta jetpackilla pääsy korkeammille kunnaille luonnistuu.
Tohtori taas ei ymmärrä mitään aseiden päälle, mutta voi kerätä mukaansa avaruusaseman käytäviltä mitä eriskummallisempia esineitä: putkenpätkiä, leivänpaahtimia ja eristysnauhaa. Lisäksi hän osaa keksiä hädän tullen uusia esineitä yhdistämällä vasemmassa kourassa olevan esineen oikeassa olevaan.
Leipäpalan voi tietenkin paahtaa leivänpaahtimella ja pistää poskeensa. Toisaalta atomiliemessä uitettu hohtava leivänpaahdin muuttaa viipaleet oivaksi aseeksi. Leivänpaahtimella maailmaa vastaan - huh. Eristysnauhalla ja putkipinolla saa käyttöönsä tikapuut, joita kiipeilykyvytön tohtori tarvitsee vallan taajaan.
Rakenne on vesiselvä
Pelin rakenne on selkeä. Ensin liidellään ja tähtäillään yksi episodi Kurtilla, sitten tykitetään Maxilla pitkin suoraviivaisempia kenttiä, ja tämän jälkeen ratkotaan ongelmia ja tasohypitetään tohtoria. Ja sitten sama uusiksi, vaihtelua on yritetty saada mukaan perusräiskinnän piristeeksi.
Kuvallinen anti on esikuvansa mukainen eli hullu ja hilpeä. Värejä on joka lähtöön ja omituisia rakenteita riittää. Kovin komea tai kaunis MDK 2 ei ole, vaikka pahimmat värinät ja särinät on eliminoitu.
Kokonaisuutta kurjistaa melkoisesti vaihteleva ruudunpäivitys. Välillä mennään huimaa vauhtia todella sujuvasti, mutta yhtäkkiä ruutu nykii ilman sen kummempaa järkevää selitystä. Pelattavuutta moinen ei pilaa, mutta nykiminen käy kieltämättä kipakasti silmiin. Perinteisestä first person -räiskinnästä poiketen hahmot toikkaroivat kuvaruudulla, mutta valitettavasti animaatio ei ole kaksista.
Hauskuuden lähteillä
MDK 2 Armageddon yrittää epätoivoisesti olla hauska ja hilpeä. Huumori on kuitenkin pääosin keinotekoista ja päälleliimatun oloista. Piereskelevät peltikasat eikä naurata loputtomiin. Tosin tohtorin hilpeä tanssi erään radioaparaatin edessä on nähtävä. Samoin alun paatoksella tehty EC Comics -tyylinen scifisarjakuvapastissi on maittava, mutta kumma kyllä, sarjakuvahilpeilyyn ei juurikaan palata myöhemmin.
Ensimetreillä kontrollit ovat hätäiset ja Kurt kääntyy kaiken lisäksi digipadin tahtiin. Valikoissa on onneksi melkoinen liuta ennaltamäärättyjä kontrollivaihtoehtoja, joista yksi on identtinen Red Factionin mainioiden oletuskontrollien kanssa. Tatin herkkyyttäkin saa säädettyä, mikä on huomaavaista. Loppujen lopuksi ohjaustuntuman saa kohtuullisen muikeaksi ja selkäytimeen vetoavaksi. Silti Red Factionin hienostuneeseen käytävillä jolkutteluun ei ylletä.
MDK 2 Armageddonin ongelma on materiaalin epätasaisuus. Välillä eteneminen on nopeaa ja tyydyttävää, välillä edessä on joko tylsä tai vaihtoehtoisesti turhauttava kohta. Raivostuttavat pikselintarkat tasohyppelyepisodit ovat vanhanaikaista pelisuunnittelua, jota kukaan ei enää kaipaa. Pelitilanne tallentuu automaattisesti checkpointeissa, joten epäonnistuminen vie askeleet pahimmillaan aimoannoksen taaksepäin. Tallentaminen aina halutessaan olisi nykypäivää, mutta onneksi checkpoint-pisteitä on sentään suhteellisen taajaan.
Pikselimössöarmageddon
MDK 2 Armageddon on puhtaasti yksinpeli. Moista voi pitää jopa virkistävänä erikoisuutena, sen verran usein moninpeli nykyisin ympätään puoliväkisin mukaan peliin kuin peliin. Lopputulos olisi tosin ollut nykyisellä pelimoottorilla nykien nylkyttävä pikselimössöarmageddon, joten pelintekijöiden päätöstä voi pitää jopa viisaana.
MDK 2 Armageddon jättää ristiriitaisen maun. Se on hetkittäin hauskaa ja tyydyttävää toimintaa, jossa on sopivasti vaihtelua. Silti se ei vetoa vuosien takaisen esikuvansa tavoin. Lisäksi se vaikuttaa viimeistelemättömältä, jopa bugiselta ja kiireellä kokoonkyhätyltä.
Räjähdyksetkin ovat oudon tuhnuja ja musiikki tylsän mitäänsanomatonta. Halvalla pelin voisi hankkia, mutta täysihintaisena sitä ei voi suositella kuin kohtuullisen pahaa peliuupeloa kärsiville. Räiskintäostoskassiin kannattaa sujauttaa sen sijaan Red Faction.
77
