Pikkupoikana päätin pyörittää maailman suurimman lumipallon, mutta voimani ehtyivät jo metrin kohdalla. Aikuisena otan vahingon takaisin ja ahmaisen katamarillani Espoon maailmankartalta.

Me & My Katamarin viehätys piilee peli-ideassa. Alussa on pieni muutaman sentin mittainen pallo, johon kerätään pullanmuruja ja muuta roinaa lattialta. Kieriessään katamari kerää kaiken itseään pienemmän mukaansa, joten hetkessä katamari on kasvanut yli nelimetriseksi autoja ahmivaksi jättiläiseksi. Kun katamarin halkaisija ylittää sata metriä, vaarassa ovat tankkerit, pilvenpiirtäjät ja muut kolossaaliset rakennelmat.

Tehtävä ratkeaa, mikäli katamari saavuttaa tavoitekokonsa annetussa ajassa. Kerättävästä ei ole pulaa, sillä kentät ovat täynnä erilaista irtoromua. Roinan lisäksi alueella palloilee tötterötukkia, hömötiaisia, mammutteja ja satoja erilaisia eliöitä. Isommat elukat hidastavat katamarin pyöritystä potkimalla sitä kuin jalkapalloa, mutta kosto on suloinen, kun kiusantekijä sätkii hetken päästä avuttomana katamarin pinnassa.

Pähkähullu idea on kutistettu lähes sellaisenaan PSP:lle. Mittakaavan muutos näkyy myös käytännössä, sillä tähtien sijaan rakennetaan uusia saaria valtamereen kodittomille elämille. Katamaria pyörittää tuttu nuijapää Prinssi ja joukko hänen sukulaisiaan. Orkesteria johtaa itse kosmoksen kunkku, joka jakaa luuvitosta auliisti, mikäli homma ei rullaa.

Käyttöliittymä käy puzzlepelistä, sillä sekavuus koettelee aivoja. Ohjekirjan mukana tulee onneksi kätevä lappunen, joka selventää, mitä missäkin saaren osassa tapahtuu. Tärkein vempele on iso ritsa, joka sinkauttaa Prinssin matkaan tehtävää suorittamaan. Myöhemmin Korkeasaareen ilmestyvien elukoiden kanssa voi heittää hetulaa ja tehdä niiden pyytämiä hommia.

Vaihtelua peruspyörittelyyn saa Volcano-saarelta. Gorillan raketista unohtui polttoaine, joten hän tarvitsee mahdollisimman energiapitoisen katamarin. Kurki haluaa pallukan, jonka yhteisikä ylittää 3000 vuotta, mutta kamelia kiinnostavat ainoastaan hiekkaan hautautuneet aarteet. Perverssit erikoistehtävät rokkaavat, niitä olisi saanut olla vain enemmän.

Stadi on buli mutta snadi

Katamariin tarttuneet Prinssin sukulaiset päätyvät Beanstalk-saarelle, jossa hahmon voi vaihtaa. Uusi hahmo ei muuta peliä miksikään, mutta antaa lisäväriä, jos pää ja vaatetus muuttuvat entistä oudommiksi. Uusien tyyppien sijaan olisin kaivanut enemmän tasoja, sillä nyt samoja alueita joutuu rullaamaan tämän tästä. Vaihtelevat vuodenajat ja tavaroiden järjestyksen muuttaminen eivät raikasta kenttiä riittävästi.

PS2-versiossa katamaria ohjattiin kahdella tatilla. PSP:ssa pyritään samaan ristikko-ohjaimella ja kuvionäppäimillä, minkä vuoksi pallura ei aina mene sinne minne haluaisi, eikä aikarajallisessa tehtävässä mikään ole niin ärsyttävää kuin nurkkaan jumittunut katamari. Digitaalisen suuntaohjaimen sijaan voi hiplata vasenta nänniä, mutta se ei juuri muuta tilannetta.

Myös tekninen toteutus jättää toivomisen varaa. Vaikka PSP jaksaa pyörittää palloon tarttuneita esineitä lähes isoveljen tavoin, piirtohorisontti on valitettavan lähellä. Lisäksi yli 50 metrinen katamari liikkuu ärsyttävän nihkeästi, mikä on toki realistista. Kunkku saisi rangaista pelaajan lisäksi myös kameramiestä, sillä kuvakulma höperehtii ajoittain erittäin levottomasti.

Grafiikka näyttää tarkoituksellisen kulmikkaalta, mutta useimmat esineet tunnistaa vaivatta. Ruudun pienuus häiritsee jonkin verran kentissä, joissa on isoja esineitä, kuten lentokoneita ja tankkereita, jotka tuntuvat lähinnä leluilta. Aiemmista osista tuttuja sointukulkuja varioidaan ahkerasti, varsinkin Katamari Damacy -lallatus tarttuu kuin purkka tukkaan, mutta saa sentään hyvälle tuulelle.

Kisailu isoimman katamarin pyörittämisestä onnistuu neljän pelaajan kesken, mutta jokaisella pitää olla oma PSP ja peli, joten moninpeli on käytännössä harvojen herkkua. Matkakumppaniksi We & My Katamari sopii loistavasti, sillä yksi sessio kestää harvoin varttia kauemmin. Parisenkymmentä tehtävää on kaluttu noin kuudessa tunnissa, jonka jälkeen pelattavat lopputekstit hauskuuttavat hetken.

Lievästä pettymyksestä huolimatta en kadu ostostani. Idea on sen verran hieno, että kankeat kontrollit ovat pieni haitta veret pysäyttävän zen-kokemuksen rinnalla. Noviiseille PS2-versio We Love Katamari (Pelit 1/2006, 89 pistettä) on suositeltavampi, mutta harkkore-kivenpyörittäjä osaa arvostaa myös matkapainosta.

Ari Kekkonen

* * * * *

Konstikas ohjaus

Katamarin ohjaus vaatii harjoittelua. Parhaiten ohjauksen idea selviää mieltämällä pyöritettävä pallo kahdeksi puolikkaaksi, jota kumpaakin ohjataan erikseen vasemmalla ja oikealla peukalolla. Esimerkiksi painamalla samanaikaisesti ristikko-ohjainta ylös ja kolmio-nappia, pallo liikkuu eteenpäin. Mikäli ristikko-ohjainta painetaan ylös, mutta painetaan alhaalla olevaa X-näppäinta, pallo kääntyy akselinsa ympäri. Kuulostaa vaikealta ja sitä se totta vie onkin.