Medal of Honor

www.medalofhonor.com

Medal of Honor palauttaa mieliin terrorismin vastaisen sodan kylmäävät alkuhetket.

Olen ihmetellyt pelintekijöiden haluttomuutta tarttua dokumentaarisiin aiheisiin. Mikään ei anna ryppyotsaiselle sotapelille enempää vakuuttavuutta kuin vankka tosipohjaisuus. Jalkaväkiryhmän johtaminen Brothers in Armsissa tuntui heti todellisemmalta, kun tiesi, että pelin miljööt ja taistelut olivat muutakin kuin vilkkaan mielikuvituksen tuotetta.

Electronic Artsin uudesta Medal of Honorista oli vähällä tulla samanlainen sodankäynnin dokumentti. Alkuperäiseksi alaotsikoksi kaavailtiin operaatio Anacondaa, amerikkalaisten kuuluisan Afganistanin offensiivin mukaan. Viimeisimmällä tiedusteluteknologialla valmisteltu operaatio tähtäsi Shahi Kotissa piileskelevien al-Qaedan ja talibanien taistelijoiden tuhoamiseen. Vaikka Anacondaa kuvattiin julkisuudessa menestykseksi, vihollisensa karkeasti aliarvioineet amerikkalaiset olivat käyneet sotilaallisen katastrofin partaalla.

Harmi vain, että Electronic Arts ja Danger Close -kehitystiimi jänistivät ja laimensivat lähdemateriaalinsa pelkäksi Anacondan kanssa flirttailuksi. Medal of Honorin tapahtumat ovat tunnistettavia, mutta ah, silti niin fiktiivisiä.

Juostaan kukkuloille

Tositapahtumien hämärtymisestä huolimatta Medal of Honoria ei voi syyttää yrityksen puutteesta. Karu vuoristoseutu näyttäytyy juuri sellaisena vihonviimeisenä maailmankolkkana, jonne länsimaalaisella on asiaa.

Uskottavuutta korostetaan sillä, että asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä. Medal of Honorin Afganistanissa ulkomaiset taistelijat tunnistetaan silmääkään räpäyttämättä tshetsheeneiksi. Se on rohkea kannanotto harvinaisen kiistanalaisessa kysymyksessä. Vaikka itse toiminta ei liiemmin eroa jostain Call of Dutysta, pienet yksityiskohdat kerjäävät tehokkaasti pelaajan huomiota.

Pelaamani kolme keskivaiheen tehtävää olivat kaikki hyvin erilaisia. Niistä pisimmässä taivaalta tupsahtaneet Yhdysvaltain armeijan Ranger-joukot ovat hätää kärsimässä, kun talibanit väijyttävät heidät suoraan maahanlaskupaikalta. Yksi ryhmä irrotetaan tuhoamaan ilmatorjuntapatteria ja pelaaja seuraa konekiväärimiehenä mukana.

Pienessä vuoristokylässä kevytkonekivääri vaihtuu lähitaistelussa ketterämpään pumppuhaulikkoon. Samalla Medal of Honor pääsee väläyttämään raadollisempaa puoltaan, kun täysosumat ”palkitaan” ruman naturalistisella väkivallalla. Mieleenpainuvinta tehtävässä ei kuitenkaan ole veri, vaan rinteillä vilahtelevien vihollisten siluetit. Ne ovat kipeä muistutus epäsymmetrisen sodankäynnin arvaamattomuudesta.

Rangereiden jälkeen toimintaa kuvataan parrakkaiden ukkojen vinkkelistä. He eivät ole talibaneja, vaan paikallisiksi sulautuneita erikoisjoukkoja, jotka murentavat Taliban-liikettä tarkkuuskiväärin laukaus kerrallaan. Ampumaetäisyydet ovat niin äärimmäisiä, että pelaajan apuna on oma tähystäjä. Tehtävä noudattaa ilmiselvästi orjallista käsikirjoitusta, mutta on ainakin ensimmäistä kertaa pelattuna äärimmäisen viihdyttävä.

Uskottavan alun jälkeen ennakkoversio iskee Bruckheimer-vaihteen silmään. Apache-jaksossa koko Taliban-liike on tuhoutua kahden amerikkalaiskopterin rakettitulessa. Räjäyttely on vedetty niin överiksi, että se voisi olla ihan eri pelistä.

Kunniamitali moninpelistä

Kolmen tehtävän perusteella uskaltaisin jo arvioida, että Medal of Honor yltää yksinpelinä vähintään kelvolliseen suoritukseen. Se on kuitenkin vasta puolet kokonaisuudesta, sillä Medal of Honor on ladannut vähintään yhtä kovat panokset moninpeliin. Käytännössä yksinpeliä ja moninpeliä yhdistää vain nimi, sillä niitä on tehnyt kaksi eri tuotantotiimiä kahdella eri pelimoottorilla. Ratkaisu on helppo hyväksyä, kun moninpelin takaa löytyy ruotsalainen DICE.

Siinä missä DICE:n Battlefieldeissä taistelukenttiä hallitaan ajoneuvoilla, Medal of Honorin 24 pelaajan matsit ovat lähes puhdasta jalkaväkitoimintaa. Tempo on paljon Battlefieldiä tiukempi, sillä kentät ovat pieniä ja vihollinen aina lähellä. Toisinaan kentällä ei ehdi edes hahmottamaan sijaintiaan, ennen kuin on saanut jo luotia kaaliin.

Amerikkalaisten ja taliban-taistelijoiden kahakointia maustetaan kevyesti tavoitteellisuudella. Kahden satelliittiaseman puolustaminen vastapuolen hyökkääjiltä on aina jännempää kuin pelkkä päämäärätön ravaaminen vihollisen perässä.

Erityisissä Combat Mission -tehtävissä moninpeliä höystetään oikein taustatarinalla, jossa amerikkalaiset valtaavat kohde kohteelta talibanien asemia. Pienenä lisäetuna amerikkalaisille suodaan Combat Missionissa yksi hyökkäystä tukeva rynnäkkövaunu. Se tasaa sopivasti puntteja, sillä asemiinsa linnoittautuneiden talibanien ei tarvitse kuin kestää hyökkäysaika loppuun.

Jatkuvuutta moninpeli saa pelaajan henkilökohtaisesta urakehityksestä. Pelin hahmoluokkaa – perusmosuri, tarkka-ampuja ja erikoisjoukkojen mies – saavat sitä parempia varusteita, mitä enemmän niillä pelaa. Riittävän pitkälle pelatun hahmoluokan voi päivittää karskiksi Tier 1 -operaattoriksi.

Tukholmassa järjestetyn muutaman tunnin mittaisen testisession aikana ehdin kokeilla moninpelistä suunnilleen kaikkea paitsi aseiden tulivoimaa korostavaa hardcore-moodia. Medal of Honor oli moninpelinä erittäin viihdyttävä, jos ei nyt kovin omaperäinen. Matsit pyörivät Xbox Livessä moitteettomasti. Se ei ole ihme, sillä monesta muusta konsoliräiskinnästä poiketen Medal of Honoria pelataan dedikoiduilla palvelimilla.

Moninpelin tunnistettavin heikkous on kenttien lukumäärä. Kahdeksalla kentällä ei pitkälle pötkitä, etenkään, kun Combat Missionia voi pelata vain kolmessa. Lisäksi olen aika vakuuttunut, että pelin konekiväärit ovat ylitehokkaita. Yhdessä erässä losotettu tappotilasto 40/10 ei tuntunut ihan normaalilta, vaikka vastassa olikin pelkkiä toimittajia ja romanialaisia pelintestaajia.

Lisää aiheesta

  • Shogun 2: Total War

    Hjalliksen Diili ei ollut kaikkien aikojen työhönottohaastattelu. Se käytiin jo 1600-luvun Japanissa, jossa pyrittiin shoguniksi shogunin paikalle.

    Total War palaa Japaniin Shogun 2:ssa ja tuntuu tiukan teemansa ansiosta sarjan alkuaikojen erinomaiselta strategiapeliltä. Armeijan lisäksi…
  • Killzone 3

    www.killzone.com

    Helghast sai viimeksi ISA:n kädestä, mutta helghastilaiset tuntuvat olevan harvinaisen kovapäistä porukkaa, sillä scifisota jatkuu entistä rankempana Killzone 3:ssa.

    Killzonen avaruustaistelu jatkuu, vaikka Helghastin häikäilemätön diktaattori Visari ei enää väpätä.…
  • LittleBigPlanet 2

    Kun näytin LittleBigPlanetia kaverilleni, mies nauroi ensin hahmon nimelle, kunnes pääsi peliin käsiksi. Ääni loppui mutta hymy ei hyytynyt.

    Jo perinteet velvoittavat, että konsoli tarvitsee maskotikseen tasoloikkahahmon. PS3:lla roolin sai sympaattisen valloittava säkkipoika, jonka…