Pearl Harbor 7. joulukuuta 1941 kello 7.55: japanilaiset Zerot täyttävät taivaan. Reilu tunti myöhemmin: 2403 kuollutta, 1178 haavoittunutta ja Tyynenvaltameren laivasto romuna. Varsinainen auringonnousu.
Rising Sun jatkaa menestyksekästä Medal Of Honor -sarjaa. Se alkaa Pearl Harborista vuodesta 1941 ja sen yhdeksän episodia sijoittuvat enimmäkseen Kaukoidän viidakoihin. Välillä piipahdetaan kuuluisalla Kwai-joen sillalla tai japanilaisella lentotukialuksella. Vaikka tekijät ovat pyrkineet luomaan vaihtoehtoisia etenemisreittejä, suuri osa ajasta ryynätään tiukasti rajatuilla poluilla. Putkijuoksun sietää, sillä sen vastapainoksi käsikirjoitetut tapahtumat luovat uskomattoman tiiviin tunnelman.
Japanilaisten yllätyshyökkäyksestä alkaa Joseph Griffinin henkilökohtainen vendetta. Kun torpedot iskeytyvät Washingtonin kylkeen, alikersantti Griffin ryntää kannelle läpi tulisen pätsin, nappaa käteensä konepistoolin ja räiskii taivaalla surraavia Zeroja. Toiminnantäytteisen hetken jälkeen paljastuu karu näky: tuhoutunut laivasto.
Banzai!
Vihollisten parantunutta tekoälyä on ennakkoon hehkutettu. Japsit käyvät ärhäkämmin kimppuun kuin Frontlinen ylivarovaiset sakut, mutta en silti puhuisi järjen riemuvoitosta. Myönnän, että alun viidakkotehtävässä hätkähdin, kun ensimmäinen japanilaissolttu ryntäsi kohti pistin tanassa, mutta kymmenennen otsan napitin jo rutiinilla.
Toisinaan tekoälyn tiukka skriptaus tuntuu hölmöltä. Jos jossain nököttää yksinäinen konekivääripesäke, japseja alkaa takuuvarmasti vyöryä piipun eteen, mikäli kk:ta edes hipaisee. Onneksi viholliset toimivat edes joskus fiksusti, japanilaiset esimerkiksi potkivat jaloissaan pyörivät kranaatit loitommalle.
Vaikka viholliset kuolevat teatraalisen näyttävästi, sota on leikkaussalia siistimpää. Verta ei näytetä, irtoraajoista puhumattakaan. Kaduilla lojuvat ruumiit haihtuvat pois ja jättävät jälkeensä pullollisen terveysjuomaa tai ammuksia. Homma on linjassa aikaisempien osien kanssa ja tokkopa suolenpätkät olisivat peliä ratkaisevasti parantaneet.
Hahmoa ohjataan muiden Medal of Honorien tapaan kahdella tatilla, ja kontrollit voi säätää itselleen sopiviksi. Loikkiminen ja kyyristyminen onnistuvat, mutta ryömiä ei voi, mikä on aika outoa. Automaattitähtäystä ei ole, mutta napinpainalluksella kohteen saa hieman lähemmäksi, jolloin jyvän suuntaaminen kohteeseen helpottuu.
Autenttiset aseet ovat Medal of Honoreiden valtti. Tuttujen jenkkiaseiden kuten M1 Garand -karbiinin, Thompson-konepistoolin ja Springfield-kiikarikiväärin lisäksi tyrkyllä on liuta japanilaisia ja saksalaisia tappovehkeitä. Suurimman vaikutuksen tekevät aseiden äänet, jotka ovat parhaat koskaan kuulemani. Esimerkiksi Sten Mk II:n vieno tikutus hyväilee korvia.
Tiimityöskentelyssä on voimaa
Vaikka vaikeustason laittaisi nuppiin, homma etenee jouheasti. Kiikarikiväärillä on hävyttömän helppo tappaa viholliset turvallisen matkan päästä, koska Griffinin käsi ei heilu ja luoti lentää viivasuoraan kilometritolkulla. Pikkujuttu, mutta sen sijaan laajakuvatuki olisi ollut paikallaan, sillä ajoittain soltun näkökenttä tuntuu ahdistavan kapealta.
Visuaalinen anti on molemmilla konsoleilla hyvää keskitasoa. Identtisiä versiot eivät silti ole, sillä verkkopeli onnistuu vain PlayStation 2:lla. Valitettavasti nettisessio jäi väliin, joten jätetään toimivuus arvailematta.
Nettipelin lisäksi Rising Sunissa voi jaetulla ruudulla roiskia neljä ihmistä kerralla. Hieman tylsiä tappomatseja voi maustaa koneen ohjaamilla boteilla, mutta kovin pitkäkestoista hubaa postimerkin kokoisilla ruuduilla kohkaamisesta ei irtoa.
Hauskempi vaihtoehto on tiimimoodi, jossa kampanjan voi taistella parin kanssa toinen toistaan autellen. Ryhmätyökentissä on hiuksenhienoja eroja soolosessioihin verrattuna, vaikkapa tankkitehtävässä toisen pitää ajaa vaunulla toverin ruikkiessa suojatulta. Hyvänä yksityiskohtana kerätyt ammukset ja lääkepakkaukset voi jakaa partnerin kanssa, kunhan pysyy tappituntumassa.
Yksinpelin yhdeksän tehtävää menivät läpi todella lennokkaasti, sillä lopputekstit vyöryivät ruutuun juuri kun olin pääsemässä vauhtiin. Ennenaikaista loppua lievitti taistelutoverin kanssa koettu kimppakiva, vaikka juoni oli kertaalleen nähty.
PlayStation 2 -version etuna on nettipeli, mutta Xboxissa maisemat pyörivät hieman jouheammin. Valinta on teidän.
84
