Metal Slug Anthology (PSP) – Seitsemän annosta etanasoppaa

Metal Slug -sarja on kaikkien spriteshoottereiden isä, äiti, mummo, eno ja käly. Sarjakuvatyyliin natsiukkoja, muumioita ja alieneita yhdistelevä shmuppi jaksaa viihdyttää vuodesta toiseen. Alkavaa murrosikää juhlitaan hienolla Anthology-paketilla, jossa on kaikki seitsemän tähän mennessä ilmestynyttä osaa.

Toiminnan runkona on vasemmalta oikealle liikkuva räiskintä, jossa paukutellaan hengiltä kaikki kimppuun pyrkivät jantterit. Hipit jakavat auliisti parempia aseita ja sieltä täältä löytyy metkoja kulkuneuvoja, joilla mielikuvitukselliset tuomiopäivän koneet on helppo tuhota. Kakun kuorruttaa kolikkohalleista peritty kolmen napin ja suuntaohjaimen pyhä yksinkertaisuus.

Osat X, 3, 4 ja 5 on julkaistu Suomessa erillisinä peleinä, mutta Anthologyssa pääsee viimein nautiskelemaan etanahullutuksen ykkösosalla, joka on edelleen oma henkilökohtainen suosikkini. Mukana on myös superharvinainen kakkonen, joka kärsi teknisistä ongelmista. Kakkosen takkuilua paikattiin X:llä, joka on käytännössä sama peli, mutta toimivana.

Kaikki Slugit menevät läpi alle tunnissa, mutta kolmosessa on selvästi eniten haastetta ja vaihtoehtoisia reittejä. Nelosessa ja vitosessa ihmeelliset ufoilut on jätetty pois ja niissä keskitytään suoraviivaisempaan paahtoon. Sarjan kuopus, viimeiseksi tehtäväksi ristitty osa kuusi palaa juurilleen, mutta graafisesti hiotumpana.

Kutosen paukutteluorgioihin liittyvät King of Fighters- ja Ikari Warrior -sarjoista tutut viikarit Ralf ja Clark. Vaikeustason valinnan lisäksi hahmo voi kantaa useampaa asetta. Uutta on myös se, että jokaisella tyypillä on hieman toisistaan poikkeavat kyvyt. Esimerkiksi perushahmo Marcon pyssykkä tekee tuplasti enemmän vahinkoa kuin muiden. Varjostuksista ja hienoista taustamaisemista huolimatta meno on ehtaa Slugia.

Lataushelvetti

Kaikkia etanapaukutteluja voi pelata alkuperäisellä 1:1-resoluutiolla, jolloin ruutu on pieni, mutta kuva terävä. Kuvan voi myös skaalata isommaksi säilyttäen alkuperäisen kuvasuhteen tai sitten venyttää koko PSP:n laajakuvan muotoon. Pienestä suttuisuudesta huolimatta laajakuvaksi venyttäminen toimii yllättävän hyvin.

Paikoitellen lyijyä on ilmassa niin paljon, että sankarin elinikäennuste lasketaan sekunneissa. Onneksi jatkokolikoita on loputtomasti, joten loppuratkaisu aukeaa myös ilman huippurefleksejä. Väsyn yllättäessä pelin voi tallentaa koska tahansa, vaikka PSP:n laittaminen lepotilaan ajaa saman asian.

Metal Slugien valtti on ollut aina sujuva kaksinpeli. PSP:llä se onnistuu langattomasti, mutta vaatii toisen kopion pelistä, mikä tekee ominaisuudesta harvojen herkkua. Lievää lohtua tuo ylimääräinen bonustauhka, johon pääsee tutustumaan peleistä ansaittavilla krediiteillä.

Teoriassa Metal Slugit pyörivät PSP:llä yhtä hyvin kuin kolikkohalleissa, mutta käytännössä pikku-Pleikkarin tehot eivät riitä täydellisen sujuvaan kokemukseen. Kokoelman pyörittämisestä vastaa PSP:lle räätälöity emulaattori, joka käyttää alkuperäisiä Neo Geo -rommeja. PSP:n vaatimaton työmuisti käy ajoittain ahtaaksi, minkä vuoksi UMD-kiekko vinkuu asemassa kuin tapettava kissa.

Pitkät latausajat harmittavat. Pahimmillaan pelin alkamista joutuu odottamaan lähes minuutin. Tämän lisäksi tasojen välillä on kiusallisen pitkät tauot, jonka aikana pintaan noussut hiki ehtii jo kuivahtaa. Harmittavasti toiminta hidastuu ajoittain myös kesken kiivaan räiskinnän, joskin osa hidastelusta menee originaalien piikkiin. Varsinkin Metal Slug 2:n tahmailut PSP:n emulaattori toistaa kiitettävällä tarkkuudella.

Teknisistä murheista huolimatta Metal Slug Anthology on asiallinen paketti. Sen suurin valtti on, että se kulkee kolikkoautomaattia kätevämmin mukana matkoilla ja toimii pomminvarmasti tylsien palaverien piristäjänä.

70