Voi Supercell minkä teit! Miljardikaupan vanavedessä AppStore täyttyi ilmaisista suomalaispeleistä.
Kyllä meidän iHmisten kelpaa. Satojen eurojen ihmelaitteeseen saa sisältöä ilmaiseksi eikä nykyään tarvitse enää turvautua edes piraattiversioihin. Viime vuoden joulukuussa markkinoille tärähti peräti kolme kotimaista ilmaispeliä, joista jokainen haluaa samalle ilmaiskakulle Supercellin kanssa.
Paikasta auringossa taistelevat kiukkulinnut, mopopojat ja supersankarit. Halvalla tehtyjen rahastusten sijaan tyrkyllä on laatupelattavaa, jossa hyvillä istumalihaksilla voi välttää kokonaan maksamisen.
Mikromaksuilla rahoitetut täppäripelit ovat selkeästi tulleet jäädäkseen.
Angry Birds Go
Rovio Entertainment
Arvosteltu: iPad Air
Saatavilla: Android, Windows Phone, Blackberry
Änkkäränkkä
Cornfoxin sankarit nappasivat Zeldan, Rovio yrittää takavasemmalta kaapata Mario Kartin. Kiukkulintujen mikromaksurälläys on 2D-fysiikkapelailun sijaan täysveristä 3D-kaahausta täppäripeliksi yllättävän komeissa maisemissa.
Omenamiesten Mario Kart on siivottu kaikista pelimekaanisista turhakkeista. Lähdössä paketti pannaan matkaan tutusti ritsalla ja käännökset hoidetaan joko kallistelemalla tai painelemalla kahta suuntanäppäintä. Kaasua ja jarrua lintulauta ei tunne.
Mäkiautojen ratissa suoritetut pikamatkat ovat kompakteja pyrähdyksiä, joiden parissa bussimatka sujuu rattoisasti. Pelimekaniikka on sopivan simppeli, joten kärryille pääsevät nekin, jotka eivät aikaisemmin ole karting-pelejä pelanneet.
Pelillisesti linnut on ruokittu oikeanlaisilla auringonkukansiemenillä, mutta maksulogiikka saa monen lintufanin niskahöyhenet pystyyn. Lööppilehdet ovat nettisivuillaan paisutelleet ongelmaa, sillä mikromaksuihin ei tarvitse turvautua pärjätäkseen.
Siinä olen samaa mieltä iltapulujen kanssa, että linnut yrittävät lompakolle joka käänteessä. Uusia autoja ja päivityspalikoita voi ostaa monopolirahan lisäksi myös oikealla käteisellä, erikoistaitojen käyttäminen taas kuluttaa timantteja, jotka ajavat toisen lumevaluutan hintaa.
Lintuset väsähtävät viiden ajetun kisan jälkeen, jolloin on pakko vaihtaa kuskia tai panna peli paussille. Siipikarjan saa palautettua lähtöruutuun maksamalla timanteilla energiamittarin täyteen.
Monessa muussa pelissä energiaa pihtaava toteutus saattaisi kismittää, mutta Änkkäreihin ratkaisu sopii. Etenkin lapsiperheissä täppäri on paljon helpompi panna pois, kun lintujenkin pitää päästä nukkumaan. Samalla pahan jätkän roolin voi näppärästi ulkoistaa inhottavalle pelifirmalle.
80
Mukailmainen lintukaahailu laajentaa onnistuneesti kansallislintujen pelikenttää.
Trials: Frontier
RedLynx/Ubisoft
Arvosteltu: iPad Air
Saatavilla: iOS
Soramonttubileet
Trials on ehkä viimeinen suomalaispeli, jonka kuvittelisi siirtyvän rennon kasuaaliin täppärikuosiin. Suorastaan pirullisen vaikea mopoilupeli on hc-pelaamista puhtaimmillaan. Toisaalta taas, kolmen pennin kopioita on koko AppStore väärällään, joten ehkä RedLynxillä on velvollisuuskin näyttää miten homma hoidetaan kotiin.
RedLynx on hoitanut leiviskänsä hyvin. Trials: Frontier on toki edeltäjiinsä verrattuna varsin kevyttä kamaa, mutta täppäröitynä ilmaisversionakin suomalainen taitoajaminen toimii kuin tauti. Vain sarjakuvamainen grafiikka vaatii pitkän linjan Trials-harrastajalta hieman totuttelua.
Nyt iTrialsissa on oikea juonipeli. Sankari joutuu lyhyen introjakson päätteeksi lohkareiden liiskaamaksi ja herää pienestä kyläpahasesta mopo pirstaleina. Kyläläisiä pitää avustella, minkä varjolla pääsee kepittämään pitkin maailmankarttaa kylvettyjä temppuratoja. Ne eivät tällä kertaa kiristä pinnaa niin paljon kuin aikaisemmin.
Trialsin ehdottomasti tärkein osa-alue on ohjattavuus. Konsoliversioissa jossain vaiheessa pelaajan ja kulkupelin välille syntyy yhteys, jonka välikappaleena padi toimii. Täppärin virtuaaliohjaksilla ei päästä samaan tarkkuuteen kuin padilla, tuolla virtuaalimopoilun kirurgiveitsellä.
Pienen totuttelun jälkeen virtuaalipainikkeiden avulla pystyy lähes samaan kuin padillakin. Kuskin asennonvaihdot tehdään tökkimällä ruudun vasenta reunaa, kaasu ja jarru löytyvät oikealta. Etevä fysiikkamoottori on taipunut yllättävän hyvin täppärikuosiin ja tasapäistämisestään huolimatta peli tuntuu aidolta Trialsilta.
Pelissä voi tuunata omaa menopeliä pyöräyttämällä jokaisen selätetyn radan päätteeksi kilkerulettia, joka palkitsee uusilla viriosilla tai timanteilla, jos arpaonni osuu kohdalleen. Virityshommat hoidellaan joko tehtävistä karttuneella massilla tai sitten timanteilla. Maksulogiikka on nakerrettu rahan ja timanttivaluutan välimaastoon. Molempia voi ostaa tarvittaessa oikealla rahalla ja tarvetta on sekä juveleille että kilisevälle.
Timanttivaluutta on pätäkkää tärkeämpää, sillä menovettä ostetaan joko jalokivillä tai odottelemalla. Mopossa nimittäin riittää bensaa vain viiteen skabaan. Jos kisa on menossa vihtoriksi, kannattaa homma ottaa suosiolla uusiksi, jotta bensavarantoja ei veroteta. Ilmaiseksi polttoainevarat täydennetään tasonnousujen yhteydessä. Trialsin maksulogiikka ei kismitä, sillä minun tapauksessani se rytmittää peliä. Kun otsasuoni uhkaa puhjeta, peli ”lahjoittaa” tauon, jonka jälkeen mieli on virkeä ja verenpaine sopivan matala uuteen yritykseen.
Trials-konkareista en tiedä, mutta kun omat näppini ovat kuin nippu nakkeja, hieman loivempi vaikeustaso sopii omalle mielenterveydelleni paljon raastavan haastavia konsolimopoiluja paremmin.
Mikromaksuista, sarjakuvagrafiikasta ja alustavalinnasta huolimatta kyseessä on selkeästi Trialsin perillinen.
88
Tämän paremmin taitoajo tuskin taipuu täppärille.
Supernauts
Grand Cru
Arvosteltu: iPad Air
Saatavilla: iOS
Lähes supernautittavaa
Sopivasti itsenäisyyspäivänä julkaistua Supernautsia on media innolla nostamassa seuraavaksi Clash of Clansiksi. Pelimaailman veteraaneista koostuvan Grand Crun esikoispeli yhdistelee metkaa grafiikkaa Minecraftiin ja koko komeus rakennetaan muodikkaasti mikromaksujen varaan. Pelin saa ilmaiseksi, mutta klaanisotien tapaan vauhdista on maksettava.
Pelin taustatarinassa ilmastonmuutos on sulattanut napajäät ja ihmiset ovat jääneet veden varaan. Supernauttien, Telluksen viimeisten toivojen, tehtävänä on kuskata kansalaiset kohti uusia asuinsijoja taivaankannen tuolle puolen.
Lähin esikuva pelin visuaaliselle tyylille on muinainen Jetsonit-piirrossarja. Teemallisesti trikoosankarit ammentavat 1950-luvun b-scifileffojen kuvastosta rankalla kädellä. Graafisesti Supernauts on selkeä sukulaissielu Mr. Goodlivingin pierupulmailupeli Bad Air Daylle. Jonkinlaisesta hermostotaudista kärsivät, oudosti nytkivät pelihahmot kyllä vähän säälittävät.
Pelimekaniikka on jaettu oman avaruuskylän askarteluun ja tehtäviin, joissa pelastetaan kansalaisia erilaisilta ympäristöuhkilta ja avaruusmörreiltä. Tasapainotus toimii hyvin, joskin alku on varsin verkkainen. Kun kokemustasoja on tassussa kymmenkunta, pelitempo muuttuu vauhdikkaammaksi. Puuhasteltavaa on tarjolla todella pitkäksi aikaa, sillä jo pelin nykyversiossa erilaisia tehtäviä on tyrkyllä kymmeniä.
Tukikohtapuuhastelu rakentuu erilaisten resurssien varaan, joita kerätään, jalostetaan ja lopulta käytetään rakennusmateriaalina. Jokaiselle Minecraftia pelanneelle materiaalijalostuksen alkeet ovat taatusti tuttuja. Supernautsin Minecraft-lainat näkyvät myös kuutioista koostuvassa maailmassa. Pelissä voi rakentaa käytännössä mitä vain. Ylimääräiset esteet pyssytellään tieltä sädepislarin avustuksella.
Tukikohdan rakentaminen aloitetaan hankkimalla maa-alueita, joita robotit taikovat esiin tyhjästä. Yleensä tontilla on risainen rakennelma, joka korjataan vaadituilla resursseilla. Savesta voi jalostaa tiiliä tai betonipalikoita, joilla askarrellaanpaskarrellaan kasaan entistä vaativampia asumuksia.
Mökit on tarkoitettu Maan asukeille, joita pelastetaan yksinkertaisista pähkinäkentistä rakentelun väliajoilla. Pinteessä olevat kansalaiset pelastetaan sädettämällä esteet inventaarioon ja kasaamalle ne takaisin strategisiin paikkoihin. Toisinaan pelikonseptia terästetään esimerkiksi supersienillä, jotka antavat tehtävän ajaksi Teräsmiehen voimat.
Alun tehtävissä tavoitteet väännetään rautalangasta, mutta pelin edetessä mukaan tulee oikeitakin aivopähkinöitä. Haastavia ne eivät ole, mutt sen ymmärtää, kun miettii kohderyhmää. Peliharrastajalle Supernauts aiheuttanee kasuaalipaiseita.
Rakenteluun tarjotaan vapaat kädet, sillä tavoitteiden täyttämiseksi tietyt materiaalipalikat on käytettävä. Muuten saa käyttää luovuutta. Varsinaisissa tehtävissä on taas noudatettava käsikirjoitusta, jos mielii hoitaa homman kotiin. Palikkapuuhastelun suurin kompastuskivi on kontrollit. Rakentelu generoituu toisinaan turhauttavaksi nyhertelyksi, kun sormi ei löydä oikeaa paikkaa, mihin palikka pitäisi astella. Perspektiiviä joutuu usein veivaamaan tosissaan, jotta sopiva tulokulma kuhunkin ongelmaan löytyy.
Vikaa on myös päätelaitteessa, sillä ohjaimeton iPad soveltuu varsin huonosti kolmeen ulottuvuuteen ahdettuun peliin, johon on ympätty tarkkuutta vaativaa rakentelua. Ohjailun hienosäädön kanssa pärjää, mutta helppoa se ei ole missään vaiheessa.
Supernautsissa on kahta valuuttaa, perinteistä kilisevää ja mikromaksuja varten tehtaillut timantit. Rahalla voi ostaa omaan tukikohtaan hyödykkeitä, timantit puolestaan paikkaavat tarvittaessa resurssivajetta. Mikromaksut on sidottu pelimekaniikan jatkeeksi varsin hyvin. Pelaamallakin pärjää, mutta se edellyttää zeniläistä kiireettömyyttä. Jalokivien avulla puuhasteluun saa niin kovan vauhdin, ettei taskujen tyhjentymisen jälkeen mateluksi muuttuvaan pelitempoon tuumaa tottua millään.
Supernauts tarjoaa oivaa satunnaispelattavaa ja pienen kieliryhmän edustajana olen erityisen mielissäni siitä, että peli puhuu suomea. Muutamaa kielioppikäpystä lukuun ottamatta lokalisointi on toteutettu mallikkaasti. Kontrolliongelmia lukuun ottamatta sinivalkoisten viittasankareiden touhuissa on ainakin jonkinasteisen hitin ainekset. Uhkana on se, että pelaajille se on liian kasuaali mutta kasuaaleille liian peli.
82
Puuhastelua ja kevyttä passleilua yhdistelevä ilmaispeli alkaa koukuttaa kun jaksaa tarpeeksi pitkälle.
