www.capcom.com/monster
Mahtavilla hirviönmetsästäjillä on hämärä menneisyys. He aloittavat uransa bambien lahtaajina.
Monster Hunter -toimintaroolipelisarja on pyörinyt jo pitkään Japanin myydyimpien pelien listoilla, mutta maailmanmenestyksen esteenä on ollut marginaalinen PSP-alusta. Vasta kevään Wii-versio testaa, riittävätkö hirviönmetsästyksen rahkeet maailmanvalloitukseen.
Nettinelinpeliksi tarkoitettu Monster Hunter 3 Tri on roolipelielementeillä höystetty vauhdikas toimintamättö. Hirviöiden metsästäminen rahan ja raaka-aineiden toivossa on koko homman juju. Mitä isompi ja äreämpi otus, sitä enemmän taktiikkaa, yhteistyötä, väistöjä, torjuntoja ja ansoja kaatamiseen tarvitaan.
Hirviönmetsästäjät luokitellaan aseistuksen mukaan, sillä magia ei kuulu petoja vaanivien soturien arsenaaliin. Metsästäjä nappaa mukaansa muun muassa miekan, ritarin peitsen, moukarin tai erikoisen linkkukirveen. Tiettyjä aseita ryyditetään kilvellä, joka suojaa hirviöiden hyökkäyksiltä.
Jos tappituntumalta mätkiminen pelottaa, reppuun heitetään ampuma-ase. Räiskintä ei ole ratkaisu kaikkeen, sillä ammusvarasto on rajallinen ja kanuunan lataaminen kestää tovin, joka tuntuu taistelussa ikuisuudelta. Otukset tekevät räväköitä ryntäyksiä ja muita pitkän kantomatkan kikkoja, joten pyssymiehetkään eivät ole turvassa.
Maitojunalla kotiin
Metsästäjän kuntoa seurataan koko ruudun levyisistä energia- ja kestävyysmittareista. Osumat kuluttavat energiaa, joka palautuu osittain ajan kuluessa. Jos aikaa ei ole, punaiset ja kokonaan tyhjät osuudet palautetaan energiajuomilla. Hirviöiden tyrmäämät metsästäjät rahdataan hupaisan ronskisti kärrykyydillä takaisin maastoleiriin.
Juoksun ja väistöjen verottama kestävyys palautuu automaattisesti melkein heti. Systeemi rajoittaa lähinnä jatkuvia väistökierähdyksiä. Jos soturi tarvitsee kuntopiikkiä, tietyt juomat lukitsevat kestävyyden muutamaksi minuutiksi maksimiin. Mättäminen tylsyttää ennen pitkää aseen terän, jonka kuluminen kuitataan teroituskivillä. Juomien hörppiminen ja asehuolto eivät pysäytä toimintaa, joten niitä ei välttämättä kannata tehdä heti tarpeen iskiessä.
Eläimillä ei ole hiparipalkkia, joten matsin edistymistä seurataan otuksen ulkokuoresta. Kun vesilohharia mätetään tarpeeksi, sen häntä katkeaa ja lopulta vatsaan ilmestyy viiltoja. Veden alla taisteleminen ei ole sen kummempi operaatio kuin kuivalla maalla, vaikka pystyakseli mutkistaa jonkin verran tilanteen hahmottamista.
Metsästäjää kontrolloidaan Classic-padilla tai Moten ja Nuntsan yhdistelmällä, mutta padi sopii klassiseen ropemättöön Mote-hutkintaa paremmin. Ohjaustavasta riippumatta toiminnasta toiseen siirtyminen on hidasta ja välillä tuntuu siltä, että kaikki komennot eivät mene perille. Pyssyn lataaminen ja parannusjuoman ryystäminen jäivät monta kertaa tekemättä, vaikka painoin varmasti (oikeaa) namiskaa.
Toisinaan osuma keskeyttää animaation, jolloin juoma jää juomatta, mutta se on enemmän pelitekninen ratkaisu kuin vika. Varusteiden päivittäminen poistanee osan tahmaisuudesta, mutta se jää nähtäväksi.
Päättymätön tarina
Omituisten otusten asuttamassa fantasiamaailmassa piisaa näppäriä yksityiskohtia ja jylhiä maisemia. Areenamaisten maastoalueiden välissä on yhtenäisyyttä rikkovia lataustaukoja, mutta ne kestävät vain muutamia sekunteja. Kartan metsästysalueet on numeroitu pelaajien välisen kommunikoinnin helpottamiseksi, ja metsästäjien sijainti näytetään selkeästi isoilla nuolilla. Alueita vaihtavat pomohirviöt merkataan omilla symboleillaan, joten eksyminen ei ole uhka.
Verkkopeli tuo mieleen Segan Phantasy Star -sarjan, sillä soturit lähtevät 100 hengen kaupungeista korkeintaan neljän osanottajan metsästysretkille. Kaupungeissa jutellaan, hankitaan varusteita ja valitaan tehtäviä. Keskustelu hoidetaan virtuaalinäppäimistöllä tai USB-näppiksellä. Jos taistelutoverin frendikoodi on selvillä, suunnitelmien luominen ja yleinen hölötys onnistuvat Wii Speak -mikillä.
Monster Hunter 3 Trista ei lopu tekeminen ihan heti, sillä parempien varusteiden perässä grindaamiseen uppoaa äkkiä kuukausikaupalla aikaa. Moninpelivoittoisen ennakon myötä yksinpelin arvo ja imu jäivät kysymysmerkiksi, mutta ainakin moninpelinä Monster Hunterin Wii-painos on viihdyttävää mättöä.
Wiin arsenaaliin on toivottu pitkään laadukasta harkkorekaartin hupia, ja tässä sitä olisi.
Kirjoitus on luettavissa pelit.fi:ssä 2.6.2010.
Bungie haluaa kertoa vielä yhden tarinan Halo-universumistaan. Sitä ennen hakataan moninpeliä.
Halo: Reach on paluu scifisaagan alkuun. Kuten Halo-romaaninsa lukeneet tietävät, Reach on ihmiskunnan tärkein siirtokunta avaruudessa. Reach on paitsi UNSC:n sotateollisen kompleksin ydin, myös puolen miljardin asukkaan koti.
Vuonna 2552 eletään suuren avaruussodan viimeisiä vuosia. Säälimättömän vihollisen kanssa ei voi neuvotella. Missä Covenantin muukalaiset iskevät, sieltä ihmiskunta perääntyy. Nyt se tie on kuljettu loppuun, sillä Reach on viimeinen etappi ennen maapalloa. Jos Reach kaatuu, ihmiskunnalla ei ole enää toivoa.
Reach on kaikkien taisteluiden äiti, jossa ihmissuku panee kaiken likoon. Avaruuden synkästä sylistä saapuneiden muukalaispirujen olisi kannattanut kääntyä takaisin, sillä Reachissa he joutuvat kohtaamaan kokonaisen joukkueellisen spartalaisia supersotilaita. Kuvitelkaa Master Chief monikossa!
Hei, me lennetään
Reachin taisteluja on odotettava vielä syksyyn asti, sen sijaan moninpeliä voi pelata jo nyt. Neljästä kentästä ja kourallisesta pelimoodeja koostuva Halo: Reachin moninpelitesti käynnistyi 3. toukokuuta. Testi ei ole kaikille avoin, sillä pääsylipuksi tarvitaan Halo 3: ODST -peli.
Moninpelin näkyvin uudistus on lentäminen. Lyhyet ilmalennot mahdollistava rakettireppu on erikoiskyky, jonka pelaajat voivat valita taistelukentälle syntyessään. Rakettirepun vaihtoehtoja ovat hetkellinen kuolemattomuus, näkymättömyyskenttä ja erikoiskyvyistä tylsin eli juoksupyrähdys. Kuolemattomuus ei ole niin hienoa kuin voisi luulla, sillä se tarkoittaa paikoilleen jähmettymistä. Puhtaassa hauskuudessa mitattuna napista painamalla käynnistyvä näkymättömyys vie selvän voiton kuolemattomuudesta. Mikään ei kuitenkaan voita lentämistä. Ilmasta maahan hyökkäykset tuntuvat Reachissa niin kotoisilta, että lentävien spartalaisten voisi kuvitella kuuluneen alusta pitäen Halo-moninpelien repertuaariin.
Testiversion kentistä ainakin monikerroksinen Swordbase ja korkeiden vallien täplittämä ulkoilmakenttä Powerhouse suosivat lentokykyä ylitse muiden. Swordbasen keskuskuilussa lentotaidottomat jäivät auttamatta ilmataistelijoiden maalitauluiksi. Lipunryöstössä erikoiskyvyt auttavat vain puolimatkaan asti, sillä kykyjä ei voi käyttää lippua kantaessa. Se vasta olisi jotain, jos kantaja voisi tekeytyä kesken kaiken näkymättömäksi.
Lippujen hamstraamista
Lipunryöstöä eli CTF:ää pelataan Reachissa sangen erikoisina variaatioina. Yhden lipun CTF:ssä hyökätään ja puolustetaan vuorotellen, Stockpile-CTF:ssä kenttä on täynnä lippuja, joita rohmutaan kelloa vastaan oman joukkueen maalialueelle. Kaaosta lisää se, että lippuja voi varastaa vastapuolen maalista. Turpajuhlapuolella suosikkini on SWAT-pelimoodi, jossa aloitusase on tarkkaa kertatulta ampuva Designated Marksman Rifle ja ainoa sallittu erikoiskyky on sprintti. SWAT-matsit ovat hillitöntä kyttäystaistelua, mutta hyvällä tavalla, sillä aseistus on kaikille sama. Pelimoodien varsinainen bravuurinumero on suurimmilla kentillä pelattava Invasion, jossa spartalaisten on puolustettava asemiaan eliittien joukkuetta vastaan. Kentällä edetään sitä mukaa, kun eliitit onnistuvat tekemään tuhojaan.
Matsien päätteeksi Halo: Reach maksaa pelaajille krediittejä, joilla voi ostaa uusia osia omaan sotisopaan. Kylän suurinta kypärää kelpaa sitten esitellä taistelukentällä. Mitään pelillistä etua maksullisista varusteista ei saa.
Joskus pienet uudistukset voivat olla niitä parhaita. Halo: Reachin social settings -valikosta voi näppärästi määritellä haluamansa peliseuran: puheliaita vai hiljaisia pelaajia, voitosta vai ajankuluksi pelaavia, joukkuehenkisiä vai yksinäisiä susia ja kohteliaita vai pahasuisia. Sosiaalisen profiloinnin yhdistäminen matchmaking-pelihakuun on kova juttu.
Halo: Reachin moninpelistä kiinnostuneiden kannattaa kiirehtiä, sillä testijakso voi olla muutamassa viikossa ohitse.
