Vuosi sitten ohjaamonsa ja itsensä autiolle saarelle roudanneet virtuaalipilotit eivät ole vuodessa ainakaan viisastuneet. Sen sijaan, että he lentäisivät sivistyneesti puhelinlinjojen, sähkövirran, jääkaapin ja muun sivistyksen parissa, PC:t pitää roudata satojen kilometrien päähän pölyiselle autiolle saarelle. Onko tässä enää mitään järkeä? Pysyykö siellä edes polttoaine kylmänä?
Air Warriorin suomalainen FAF-laivue on lentäjä kerrallaan siirtynyt Warbirdsin houkuttelevimmille taivaille. Nimenä on nyt Icebreakers, ja mukana on miltei kaikki vanhat tutut.
Icebreakers ja muutama muunkin laivueen jäsen pakkasi kamansa ja siirtyi Oulun edustalla sijaitsevalle autiolle saarelle leirille, jolla voitaisiin lentää Warbirdsiä kimpassa muutama vuorokausi putkeen. Kerrankin ainakaan huono radioliikenne ei estäisi laivuetoimintaa. Ääniyhteyksiä on toki harjoiteltu aikaisemminkin, mutta silti porukalla samasta teltasta lentely on aivan omaa luokkaansa.
Antennit kohti nettiä
Ensimmäistä Mosquito Meetingiä vaivanneet yhteysongelmat olivat nyt historiaa: Tele sponsoroi laivueen käyttöön langattomat mikroaaltoyhteydet. Asentaja kävi pystyttämässä vaikuttavan näköiset lautasantennit, joihin modeemit kytkettiin aivan tavalliseen tapaan. Sähköä tuottamaan paikalle raahattiin järeä dieselgeneraattori. Kamiinaa ei tällä kertaa pahemmin tarvittu; kuin tilauksesta viikonloppu oli kesän aurinkoisin.
Leirin valmistuttua olivat jo satunnaiset saarella kävijätkin ihmeissään. Mitä hemmettiä tapahtui armeijan korkeassa puolijoukkueteltassa, jonka kupeesta törrötti mastojen nokassa olevia lautasantenneja, taustalla jyrisi dieselmoottori ja maastossa pyöri punasilmäisiä ja epämääräisesti käsiään heiluttavia maastopukumiehiä, joilla oli kuitenkin epäilyttävän karvaiset naamat? Tutustumiskäynnillä uteliaisuus muuttui lähes kauhuksi. Täällähän pelataan! Eräänkin ulkoiluporukan miehet alkoivat silminnähden innostua lentelystä, sillä aikaa kun naiset nauttivat kuumat kahvit luonnonhelmassa. Olisiko virtuaalilentelyllä potentiaalia tavallisemmankin sukankuluttajan viihteeksi, jos puuhaa mainostettaisiin muuallakin kuin Internetissä?
Ei pelkkiä virtuaalipellejä
Perjantain edetessä kohti iltaa oli jo suurin osa Icebreakersin lentäjistä sekä muutama hangaround-klubilainen saapunut paikalle. Laivueen ulkomaanvahvistus Stef oli haettu jo aikaisemmin Ruotsin puolelta. Saapuipa paikalle myös kilpailevan laivueen Leningrad Cowboysin komentaja Morgan. Leningrad Cowboys saattaa pikaisesti kuulostaa hölmöltä valinnalta laivueen nimeksi, mutta Morgan kertoi, että laivue on saanut oman osastonsa samannimisen bändin kotisivuilta. Itse asiassa bändi sponsoroi laivuetta palkinnoilla: kotisivuilta voi lähettää laivueelle haasteen taisteluun ja voittajalle on luvassa Leningrad Cowboys -olutta ja CD-levyjä. Kaverit eivät ole mitään eilisen teeren poikia, sillä laivueeseen ei ole asiaa ilman oikeaa lentolupakirjaa! Suurin osa jäsenistä on Finnairin lentokerhon jäseniä ja onpa mukana yksi pelastuskopterin lentäjäkin.
Yleisen sählingin ja leirin pystytyksen jälkeen päästiin vihdoin itse asiaan. Telen asentaja istutettiin puikkoihin kokeilemaan Warbirdsiä ja samalla testaamaan juuri asennettujen antennien toimivuutta. Yhteydet lähtivät pienen ihmettelyn jälkeen toimimaan ja hetken päästä kaikista kolmesta PC:stä kuului tuttu jyrähdys kun koneet rullasivat hangaareista kiitoradalle. Edessä oli useampi vuorokausi pelkkää Warbirdiä, joten vaikka porukkaa oli paljon, pääsi jokainen varmasti lentämään riittävästi. Hieman tosin aluksi otti hermoille takapirujen suunsoitto lentotaidoista, mutta sekin kuului pelin henkeen.
Kova lentäminen vaatii energiaa, jonka valmistuksesta vastasi laivueen oma kokki HiLo. Mies on ammattikokki ja loihti olosuhteisiin nähden uskomattomia pöperöitä. Virvokkeita ei näin perhelehdessä viitsi sen kummemmin eritellä, mutta sanottakoon että linja noudatti tällaisten miehisten metsäkeikkojen suomalaisia perinteitä.
Pallot hukassa
Liikunnallinen aktiviteetti ei ollut aivan niin rehvakkaa kuin viimevuotinen paintball. Nyt pelattiin peliä nimeltä Crud, joka opetetaan kaikille lentäjille ainakin Yhdysvalloissa ja Suomessa. Zombie, HiLo ja Threadneck olivat käyneet opettelemassa lajin viimevuotisessa Air Warrior Conventionissa jenkeissä ja sitä kokeiltiin porukalla eräässä Oulun keskustan baarissa.
Crud on omalaatuinen yhdistelmä biljardia, kontaktilajeja, petankkia ja ilmataistelua. Välineet ovat biljardipöytä ja kaksi palloa. Pöydän keskimmäiset pussit peitetään esimerkiksi kahdella vessapaperirullalla. Porukka jaetaan kahteen joukkueeseen, joiden pelaajat vuoronperään pyrkivät heittämään lyöntipallolla osuman toiseen palloon. Ainoa tarkoitus on lyödä pallo pussiin. Lyöntipalloa saa heittää ainoastaan pöydän kapeammista päädyistä. Erä jatkuu niin kauan kunnes pallo pysähtyy pöydälle, lentää ulos, tippuu pussiin tai jos jompi kumpi pelaajista rikkoo sääntöjä. Erän hävinnyt pelaaja saa sakkopisteen ja kolme sakkopistettä kerättyään tippuu pelistä. Peli jatkuu niin kauan kunnes toinen joukkue on menettänyt kaikki pelaajansa.
Kovin moni biljardisali tai kapakka ei varmaankaan katso hyvällä Crudin pelaamista, mutta ehdottomasti kokeilemisen arvoinen peli kuitenkin on. Osumapallon on pakko pysyä jatkuvasti liikkeessä, jonka takia peli on hillittömän nopeata ja äänekästä. Ainakin baarin muilla oleskelijoilla näytti olevan pirun hauskaa, kun he seurasivat meidän päätöntä säntäilyämme pöydän ympäri.
Metsän siimeksessä lentely oli ilmeisesti riittävän kipeä ajatus jenkeillekin, koska alunperin pari ICI:n kaveria suunnitteli lentävänsä Jenkeistä asti osallistumaan Mosquito Meetinkiin. Työkiireiden takia he eivät päässeet, mutta huhut tapahtumastamme on silti herättänyt pelonsekaista kunnioitusta jenkkipilottien keskuudessa.
Kosketelkaa toisianne
Allekirjoittaneen kaltaiselle urbaanille henkilölle leirielämä luonnossa on jo sinänsä harvinaista herkkua. Siihen kun lisää mieluisimman harrastuksen ja ympärille samanhenkistä porukkaa niin ei ole ihme, että Mosquito Meetingissä olisi viihtynyt pidempäänkin. Ensi kesänä järjestämme varmasti samanlaisen tapaamisen, minne tietysti muutkin Warbirds- ja Air Warrior -pilotit ovat tervetulleita, kunhan vaan kantti ja maksa kestävät.
Kiitoksen ja siipien heilutuksen ansaitsee jo toista kertaa saman hullun rumban läpikäynyt Pekka "Threadneck" Koski, joka hoiti järjestelyt ja suunnittelun käytännössä yksin, ja kaikesta roudaamisesta ja hikoilusta huolimatta mies ilmiselvästi nautti olostaan. Pitkä kumarrus myös sponsoreille: Laatumikro Oy järjesti meille tarvittavat atk-laitteet, Kauhavan lennosto luovutti ison teltan ja Tele rakensi yhteydet maailmalle.
Nettipelaaminen on tehnyt ennen niin yksinäisestä pelailusta paljon sosiaalisempaa touhua. Metsään ei tarvitse mennä, eikä pelinkään tarvitse välttämättä olla Warbirds, mutta virtuaalituttujen kanssa livenä puuhatessa nimet piuhojen päissä saavat kasvot ja kimppapelaamisesta tulee entistä tiiviimpää ja hauskempaa.
