Vuonna 1999 julkaistu Namcon kolikkopeli 500 GP sai nimen MotoGP, kun se käännettiin PlayStation 2:lle. Grafiikkaa viilattiin ja mukaan ympättiin lisää ominaisuuksia, mutta onko mikään todella muuttunut?
Suomalaisille ratamoottoripyöräilyn kuninkuusluokka ei ole Jarno Saarisen jälkeen antanut juurikaan ilon aiheita ja laji on vaipunut täällä lähes unohduksen suohon. Muualla Euroopassa ja varsinkin Japanissa road racing on erittäin suosittua. Namco onkin ympännyt MotoGP:hen lajin tunnetuimmat nimet, tallit, pyörät sekä viisi aitoa rataa.
Hätäisimmät voivat tyytyä yksittäiseen pikakisaan ja pitkäjänteisemmät voivat ajaa koko kauden alusta loppuun mestaruutta tavoitellen. Pistelasku poikkeaa hieman aidoista kisoista, sillä MotoGP:ssä pisteitä jaetaan peräti 20 ensimmäiselle eli lähes kaikille. Mukana on kaksinpeli ja yksin radalla omaa parasta aikaansa vastaan kisailu. Tässä suhteessa MotoGP ei yllätä.
Season-moodissa sessio kestää vaikeusasteesta riippuen yhdestä viiteen kautta, joissa jokaisessa on enintään viisi osakilpailua. Ennen kisaa voi ajaa lämmittelykierrokset ja aika-ajot. Vanha kunnon aika-ajoparadoksi toimii tässäkin, sillä parhaalla tsemppaamisellakin pääsee korkeintaan kymmenennen sijan tuntumaan, vaikka itse kisan voittaminen on lasten leikkiä. Lähdöissä harmittaa se, että muut ampaisevat matkaan kuin tykin suusta oman pyörän jäädessä keräämään hitaasti vauhtia. Eikä tilanne muutu, vaikka alla olisi Honda NSR500 tai Yamaha YZR500.
Edellä mainitut arcadismit eivät haittaa kamalasti, sillä muiden ohittelu on MotoGP:n suola. Ikävämpää on vauhdin tunteen puuttuminen. Mutkat menevät äkkiä pitkiksi, kun järki sanoo mopon kulkevan viittäkymppiä, vaikka pyörän nopeusmittari näyttää toistasataa. MotoGP:n näennäiseen hitauteen tottuu, ja pyörää säätämällä voi aliohjautuvuutta parantaa. Kuvakulman vaihtaminen kuljettajan potan sisään auttaa sekin asiaa.
Radalla pysyminen on tärkeää, sillä pientareella vauhti putoaa lähes nollaan. Lisäksi Hard-tasolla pienikin oikaisuksi tulkittava lipsahdus tuottaa välittömästi 10 sekunnin aikasakon.
Kisat voitetaan jarruttamalla
Jarrujen maksimiasetuksilla vauhdin saa tapettua melko tehokkaasti ennen tiukempaa mutkaa. Perinteisellä ohjaimella liian napakat jarrut olisivat ongelma loivissa mutkissa, mutta onneksi MotoGP tukee täydellisesti PS2-padin parjattua analogisuutta.
Yllättävää, että eri painovoimakkuuksien tunnistaminen todella toimii ja siitä on oikeasti hyötyä. Ruudun alalaidassa olevista palkeista seuraamalla kaasun ja jarrun annostelu on helppoa. Hieman realistisemmassa simulaatio-moodissa pyörän käsittelystä tulee positiivisella tavalla haastavaa. Mutkissa takapyörä varoittaa pidon loppumisesta, joten hanaa voi huoleti kääntää tiettyyn rajaan saakka. Liian raskaasta kaasusormesta pyörä rankaisee sinkauttamalla kuskin selästään kuin villi varsa.
Hyvin säädetyt jarrut ovat avain menestykseen, mutta myös kiihtyvyys kannattaa muistaa. Easy-tasolla pyörän asetukset voi jättää oletuksiinsa, mutta ei virittelystä haittaakaan ole. Koska erilaiset radat vaativat pyörältä vähän eri ominaisuuksia, muistikortille voi tallentaa useita säätövaihtoehtoja, joista voi sitten poimia kuhunkin tilanteeseen parhaiten sopivan.
Oikeiden RR-pyörien mukaan mallinnetut prätkät on jaettu neljään luokkaan, joista A on paras ja D huonoin. Helpoimmalla tasolla pääsee heti parhaan tykin sarviin, mutta vaikeimmalla tasolla aloitetaan D-luokan mopolla ja päästään ehkä ajamaan vähän paremmalla vehkeellä, jos rahkeet riittävät. Harmi, että pyörien väliset erot eivät ole kovin merkittävät.
Palkintona polaroid-kuva
Ratoja on viisi, mutta kaikilla on vastineensa todellisuudessa. Doningtonin loivat nopeasti ajettavat mutkat saavat suorastaan veden kielelle. Pidemmän päälle samojen ratojen tahkoaminen on aika kuivakkaa puuhaa. Tämän ovat tekijätkin huomanneet, sillä peliin on lisätty yli 50 erilaista haastetta.
Haasteet vaihtelevat helpoista lähes mahdottomiin. Esimerkiksi ajamalla jonkun rataosuuden alle ihanneajan tai ohittamalla 15 kilpailijaa ensimmäisen kierroksen aikana saa palkinnon. Palkinnot eivät ole häävejä. Mahdollisuus ajaa rata takaperin tai kokonaan uusi prätkä vielä menettelee, mutta pikkuruisista valokuvista ei juuri riemua piisaa.
MotoGP antaa vastusta ajoittelijasta mestariin. Oletusasetuksilla peliä voisi luonnehtia helpoksi, sillä kun simulaatio-vaihtoehdolla vaihtaa vaihteet itse ja ottaa kovimman vaikeustason, kymmenes sijakin tuntuu voitolta. Ajettavien kierrosten määrän voi säätää itselleen sopivaksi pikaisesta parin kierroksen pyrähdyksestä aina täysimittaiseen kilpailuun, jonka kierrosmäärä vaihtelee radan pituuden mukaan.
MotoGP näyttää yhtä tyylikkäältä kuin Namcon pelit yleensäkin. Valikot soljuvat sutjakkaasti eivätkä latausajat päätä huimaa. Mukavia pikku yksityiskohtia ovat esimerkiksi vertailuajat, joista voi tarkistaa, onko kehittymistä tapahtunut sitten edellisen kisan. Analyysista näkee myös ajat jokaisen radan osa-alueen mukaan pätkittyinä, joka paljastaa mahdolliset ongelmapaikat heti.
Pelaajan lisäksi radalla kamppailee 20 muuta tosielämän RR-kuljettajaa. Kärkisijoja hätyyttelevät sellaiset tutut nimet kuin Kenny Roberts, Max Biaggi sekä vuonna 1999 radoilta loukkaantumisen vuoksi vetäytynyt viisinkertainen maailmanmestari Mick Doohan. Koneen ohjaamat kuskit ajavat kiltisti eivätkä turhia sikaile.
Kaatumisia sattuu silloin tällöin, varsinkin simulaatiotilassa, mutta poikkeuksetta maata kyntänyt pilotti nousee tyynesti takaisin pyörän selkään ja jatkaa matkaa kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Hassua on myös se, että rataa ei voi edes vahingossa kiertää väärään suuntaan, sillä pyörä ei yksinkertaisesti suostu kääntymään kuin korkeintaan 90 astetta.
Peruspullaa nätissä paketissa
Kaksinpelinä MotoGP on sitä samaa, mitä niin monet muutkin ajopelit. Vaakasuoraan jaetulla ruudulla kamppailevat kuskit toinen toistaan vastaan, loppujen 19:n huilatessa varikolla. Tasoituksen antaminen onnistuu, joten kisoista ei välttämättä tule paremman näytösajoa. Ruudunpäivitys pysyy koko ajan hyvänä, mutta rataa ei ole kovin kiva tihrustella postimerkin kokoisesta ruudusta. Harmillista, että ruutua ei voi jakaa pystysuunnassa, vaikka MotoGP:ssä on tuki laajakuvatelevisiolle.
Musiikki on Namcon ajopeleistä tuttua teknokilkutusta, mutta se mikä sopii Ridge Raceriin kuulostaa MotoGP:ssä lähinnä kornilta. Kisan aikana ympyränapista voi etsiä siedettävämpää biisiä, mutta ennemmin tai myöhemmin musat kytkee mieluusti pois. Moottorin pörinät ovat kelvolliset, joten täysin ilman ääniä ei tarvitse rataa tahkota. Padin analogisten nappien hyödyntäminen on hyvä juttu, mutta sen sijaan tärinäefektiä käytetään erittäin säästeliäästi ja silloinkin tärinät ovat aika vaisut.
MotoGP on nätti kuin tuore Miss Suomi. Vaikka ratoja on vähän, ne on tehty huolellisesti. Myös piirtoetäisyys on hyvä eli radan näkee niin pitkälle kuin sitä riittää, mikä antaa uskottavan vaikutelman korkeuseroista. Auvoa häiritsee ainoastaan ikävä kuvan välkkyminen.
Graafisesti hienoin osuus nähdään kisan jälkeen, sillä uusinta näyttää lähes aidolta TV-lähetykseltä. Kamera zoomaa, panoroi ja tärisee kuten nopeatempoisessa urheilussa olemme tottuneet näkemään. Parhaat ajonsa saa tallennettua muistikortille myös muiden ihmeteltäväksi.
MotoGP ei herättänyt aluksi kovin suurta innostusta. Muutaman illan jälkeen pelistä paljastui hienovarainen ajosysteemi, jonka hallitseminen tuntui itsessään palkitsevalta. Vauhdin puuttuminenkaan ei enää häirinnyt, mutta sahalaitojen vilkkuminen ärsytti silmää.
Normaalilla vaikeustasolla maailmanmestaruuden saavuttaminen kävi turhan helposti, mutta kaikkien mahdollisten haasteiden selvittämiseen saa varata reilusti aikaa. MotoGP ei edusta mitään uutta tai mullistavaa, mutta vaihtoehtona formuloille se on erittäin tervetullutta ajanvietettä.
80
