www.taleworlds.com
Joskus yksi hyvä temppu riittää. Sen tietää turkkilainen Armagan Yavuz, jonka Mount & Blade on noussut vähitellen pienen porukan kulttipelistä kohti valtavirtaa.
Yksi syy menestykseen on se, että ratsailla taisteleminen on tehty hienosti. Tapa, jolla ratsukko liikkuu – riippumatta siitä, kulkeeko se käyntiä, ravia vai laukkaa – on erittäin uskottava, oli sitten aseena miekka, peitsi tai jousi. Monet ratsastuksen harrastajatkin ovat ihastelleet ratsukon aitoja liikkeitä. Oikea laatusana kuvaamaan vaikutelmaa on orgaaninen.
Mount & Blade ei onneksi ole yhden tempun poni. Pääosassa on taistelu, jossa on unohdettu taikatemput ja fantasiapelleily. Sen sijaan aseiden käsittely on pyritty tekemään mahdollisimman aidon tuntuiseksi. Asetta heilautetaan hiirellä niin, että heilautus ylös lyö kovaa pään päältä, alas tuikkaa piston ja sivallukset lähtevät heilauttamalla hiirtä sivuttain.
Mount & Blade on saanut jalostua rauhassa. Se oli vuosikausia puoliavoimessa betatestauksessa, sai lopulta julkaisijan ja ilmestyi kauppoihin. Hieno taistelu sai ympärilleen avoimen maailman kampanjan armeijoineen, johtamisineen ja liittoutumineen. Nyt käsillä on ensimmäinen lisäosa Warband, jonka suurin uudistus on moninpeli. Yavuz vannoi pitkään, ettei sellaista koskaan tule, mutta ilmeisesti ryhmäpaine kasvoi pakottavan kovaksi. Upea taistelusysteemi on kuin luotu joukkotappeluita varten.
Sodan taito
Pelin fysiikka seuraa tarkkaan, mihin ja millä tavalla ase osuu kohteeseen. Ei ole alkuunkaan samantekevää hivauttaako miekalla, nuijalla, keihäällä vai jollain muulla pelin kymmenistä erilaisista aseista. Tylppä ase ei ehkä läpäise panssaria, mutta saattaa tainnuttaa tai kaataa, kun taas pitkä keihäs on omiaan ritarin tempaisemiseen ratsun selästä. Lyönnit on helppo torjua kilvellä, kunnes se silpoutuu. Sen jälkeen täytyy osata ennakoida, mistä suunnasta isku tulee ja tehdä siihen vastaava torjuntaliike.
Taistelussa riittää nyansseja siinä määrin, että sitä pitää ihan oikeasti treenata. On upea tunne, kun onnistuu suistamaan ratsastajan ilmalentoon hyvin ajoitetulla keihään pistolla, lennättämään nuolen täydestä laukasta kilven ja kypärän väliseen kapeaan rakoon tai nöyryyttämään valtavaa kahden käden kirvestä heiluttavaa soturia, suojanaan vain nopea pistomiekka ja ketteryys.
Se, mikä ei tällä hetkellä juurikaan vaadi taitoa, on peitsellä taistelu. Siinä riittää kun nostaa kiitolaukan ja osoittaa peitsellä kohti uhria, mutta sitä suurempi nautinto on väistää rynnäkkö viime hetkellä ja ampua korskea ori peitsipellen alta. Katkeruus purkautuu raa’alla tavalla, kun satulasta suistettu ratsumies survotaan porukalla suohon. Myös raukkamaisten jousimiesten sekaan ryntääminen raskaalla sotaratsulla on valtaisan tyydyttävää.
Tavalliset ja jalkajouset sekä erilaiset heittoaseet ovat aivan oma taiteenlajinsa. Ei ole alkuunkaan tavatonta nähdä taistelijoita, jotka pitkän kahakan jäljiltä muistuttavat lähinnä piikkisikaa, kun isot kilvet ovat täynnä sojottavia nuolia.
Massiivinen joukkotappelu
Enimmillään 64 pelaajan joukkotappelut toimivat teknisesti hienosti. Harjoittelua varten sopii perinteinen deathmatch, jossa herää henkiin lähes heti kuoltuaan. Aavistuksen varovaisempi linja on paikallaan battlessa, jossa tantereelle pääsee palaamaan vasta erän loputtua. Taktisempia haasteita kaipaaville on linnojen piiritystaisteluita, katapulttien tuhoamista, alueiden valtausta ja lipunryöstöä. Varsinkin piiritykset ovat näyttäviä, kun piiritystornit työntyvät hitaasti kohti muurilla odottavia jousimiesten rivistöjä tai kun tikkaita vuoroin nostetaan ja kaadetaan muureilta. Vain kiehuva öljy puuttuu.
Mount & Bladessa on rikas modikulttuuri, mikä jatkuu myös Warbandissa. Ensimmäiset modeina tehdyt moninpelimuodot ilmestyivät jo betan aikana.
Taistelut ovat aikamoista sekahärdelliä, tosin ajoittain näkee hyvin organisoituja ratsuväen joukkoryntäyksiä, kilpimuureja ja muita taktisempia manöövereitä. Parempia varusteita voi ostaa itselleen rahalla, ja valikoima riippuu siitä, onko ratsu-, jalka- vai jousimies. Samaten varustelu rajoittuu jonkin verran sen mukaan, mitkä kaksi pelin lukuisista osapuolista kulloinkin taisteluun osallistuvat. Pelissä on vastineet eurooppalaiselle raskaan ratsuväen mahdille, pohjoisten viikinkien kirvesmiehille, idän arojen ratsastaville jousimiehille, italialaisille keihäin ja jalkajousin varustetuille armeijoille ja uutuutena Serranidin sultanaatin itämaiset taistelutaidot.
Moninpelin lisäksi Warband on laajennettu vanha Mount & Blade, tosin herkummalla silmäkarkilla höystettynä. Betassa on päässyt mukaan vain moninpeliin, mutta se toimii vakuuttavan hyvin korkeilla pelaajamäärilläkin ja on monella tavalla ainut laatuaan. Jos Mount & Blade ei ole entuudestaan tuttu, nyt on korkea aika paikata vahinko.
Kirjoitus on luettavissa pelit.fi:ssä 4.5.2010.
www.starcraft2.com
On aika kaivaa naftaliinista energiaterät ja pilkkoa zergejä!
Blizzardin kauan odotettu reaaliaikastrategian kakkososa ei betan perusteella yritä millään lailla peitellä todellista luonnettaan. Se on käytännössä grafiikkapäivitetty ja hiottu versio vuonna 1998 julkaistusta Starcraftista. Jo alkumenun musiikit aiheuttivat aikamoisen nostalgiatripin. Tervetuloa kotiin!
Moninpelibeta starttasi helmikuun puolessavälissä lähinnä hc-veteraanien voimin. Vaikka Blizzard on pikku hiljaa jakanut beta-avaimia laajemmalle yleisölle, on selvää, ketkä määräävät matsien kulun. Vanhat konkarit mätkivät turpaan heti kättelyssä niin että Mäkisen pojan runsas pääkarvoitus oli hellänä. Pannaan parin viikon etumatkan piikkiin. Rehellisesti sanoen, vaikka aikoinaan tuli tahkottua ykkösosaa aika reippaastikin, en ikinä sisäistänyt harkkore-mätsäämisen vaatimaa optimointia ja hienosäätöä.
Uudelle pelaajalle annetaan loiva lasku viiden lämmittelymatsin muodossa. Tempo on verkkainen ja kulkureitit tukikohtiin on suojattu tuhottavilla esteillä, jotta betan aloittanut pääsee rauhassa totuttelemaan. Viidessä matsissa ehtii vähän sisäistää rotuja, ennen kuin kirmataan laitumelle isojen poikien seuraan. Kirjoitushetkellä betan pelimuotoina toimivat 1v1, 2v2 ja kaikki vastaan kaikki. Karttoja on mukana kourallinen.
Lisää yliherroja
Kakkosesta löytyy paljon uusia tuttavuuksia yksiköiden puolella, mutta osa on tuttuja ensimmäisestä osasta. Terranien mariinit, proto-ossien zealotit sekä zergien zerglingit ja hydraliskit ovat edelleen peruskulutustavaraa. Isommista järkäleistä tuttuja ovat battlecruiserit ja carrierit. Uusista vermeistä mainittakoon terranien möhkälemäinen julmaa tuhoa kylvävä mechi Thor, protossien korkeuseroista viis veisaava Colossus-kävelijä sekä zergien zerglingeistä mutatoituvat banelingit, jotka kamikaze-yksikköinä tekevät todella rumaa jälkeä mihin tahansa puolustukseen.
Pelimekaniikkaan on lisätty pieniä jippoja, jotka korostavat jo entuudestaan erilaisten rotujen eroja. Muun muassa zergit saavat lisävauhtia creepin eli rakennusalueensa päällä, sekä protosseilla että terraneilla on päärakennuksissa latautuva erikoisenergia, joilla protot voivat nopeuttaa minkä tahansa rakennuksen toimintaa 20 sekunniksi, kun maalainen voi kutsua järeämpiä mineraalipuimureita tietyksi ajaksi kentälle.
Graafisesti Starcraft noudattaa edelleen samanlaista tyyliä kuin 12 vuotta sitten, jopa alareunan valikko on pysynyt lähestulkoon koskemattomana. Vanhat yksiköt ja rakennukset tunnistaa välittömästi. Maailma on värikäs ja täynnä yksityiskohtia, esimerkiksi protossien stargateissa näkyy rakentumassa oleva yksikkö ja zergeillä muhivissa rakennuksissa uiskentelee ötökänsikiö. Äänipuoli on taattua Blizzard-laatua, jossa erinomainen musiikki loistaa. Betan alla uudistettu Battle.net toimii hyvin ja matseja löytää todella nopeaan tahtiin.
Zergling rrrrush
Tasapainoa on hierottu, ja se näkyy, sillä tässä vaiheessa yhdelläkään kolmesta rodusta ei tunnu olevan yliotetta toisiin nähden. Fokus on pidetty todella lähellä, minkä ansiosta hereillä täytyy olla koko ajan ja taktiikkaansa on mietittävä tarkkaan. Uudistuksena 12 yksikön komentamismahdollisuudesta on luovuttu. Muutos avaa mahdollisuuden kunnon massahyökkäyksille, sillä se vähentää hieman nysväämistä ja jättää enemmän aikaa muulle mikromanageroinnille.
Kauan kehityksen alla ollut Starcraft 2 onnistuu ainakin moninpelissä tavoitteessaan: se on todella hauskaa ja koukuttavaa pelattavaa. Alun jatkuvasta turpasaunasta huolimatta matseja jaksoi pelata ilman veren makua suussa. Betan pitäisi jatkua vielä useamman kuukauden ja Blizzard on luvannut isoa sisältöpäivitystä ennen testauksen loppua.
Moni voisi syyttää Blizzardia varman päälle pelaamisesta, mutta miksi korjata jotain, mikä ei ole rikki? Varsinkin korealaiset pelaajamassat varmasti toivottavat lempipelinsä uuden inkarnaation avosylin vastaan.
