Nahlahk v. 1.15 – Nostalgista taistelua

nah (3)Nahlakh

Tuijotettuni kuusi tuntia karussa tiiligrafiikkamaastossa liikkuvaa karun näköistä hahmontapaista, tajusin kuinka paljon roolipelit ovat vuosien vieriessä muuttuneet. Eivätkä välttämättä parempaan suuntaan... Sharewarena ilmestynyt roolipeli Nahlakh palauttaa mieliin ajan, jolloin roolipelit olivat vielä roolipelejä eivätä isometrisiä tasohyppelypelejä beat'em-up -taisteluosuuksin.

Tom Proudfoot on käyttänyt peliin kaksi ja puoli vuotta, ja kuvailee peliään Ultima kolmosen, vitosen ja Wizard's Crownin ristisiitokseksi. Tuloksena on sujuva taistelupainotteinen roolipeli, jonka vetovoima on vaatinut jo monta uhria. Sekä hahmokehitys, taikasysteemi että taistelu kelpaavat kouluesimerkeiksi hyvästä pelinsuunnittelusta.

Outoja asioita tapahtuu jälleen, ja kahdeksan sankarin ryhmä käy taas pahaa päin. Perusideana Nahlakhissa tuntuu olevan hengissä pysyminen, nimittäin varsinaisia puzzleja ei eteen oikeastaan ole tullut. Hengissä pysymisessä onkin ihan tarpeeksi, sillä väärään paikkaan eksynyt ryhmä jyrätään hetkessä. Aputiedostot on syytä lukea.

Makiaa

Hengissäpysyminen ei ilman magiaa onnistu. Nahlakhin taikasysteemi on ilmiselvästi peräisin Ultima III:sta ja pohjautuu voimasanojen yhdistelmiin. Kun pappi huutaa "Nu Ma Pox", eli suoraan käännettynä Poista Maaginen Myrkky, yksi onnellinen myrkytetty vapautuu lastistaan.

Magia on ajettu luokkiin, helpoista erittäin vaikeisiin, ja vaikka tuoreinkin pappi voi yrittää manata demoneja, onnistumismahdollisuus on lottovoiton luokkaa (mutta silti teoriassa mahdollista).

Taikoja on yhteensä reippaasti yli sata, ja joukossa ei juuri turhia ole. Nahlakhin taikalistat saa vain pelin rekisteröimällä, mutta taikasysteemin loogisuudesta johtuen niitä pystyy päättelemään itsekin. Kun esimerkiksi Rakh Drakh Ama tekee taikatuulen, niin viimeisen tavun korvaaminen Fyrillä saakin aikaan tulivallin ja siihen tyyliin. Taikojen metsästys itse asiassa antaa pelaamiselle lisäpuhtia tyyliin "mulla on Regeneration, onko sulla vaihtureita?".

nah (2)

Rattoisaa taistelua

Nahklahin parhaita puolia on sen taktinen taistelumoodi, joka on juuri sopivan yksinkertainen mutta myös tarpeeksi monipuolinen.

Hirvöihin törmättäessä peli siirtyy taistelunäyttöön, ja taistelu sujuu vuoroperiaatteella. Erona 90 prosenttiin muista roolipeleistä kukaan ei enää heilu hitpointin päässä kuolemasta ketteränä kuin kärppä, vaan osumapisteiden tippuessa alle puolenvälin alkaa tajunnanmenetys uhata. Oleellinen strategia onkin ympäröidä itsensä tajuttomista hirviöistä koostuvilla valleilla. Hahmot ja hirviöt voivat myös haavoittua (myrkyttyä, sairastua) ja menettävät tällöin tasaisesti pisteitä, jollei haavaa paranneta tai sidota.

Hahmot voivat hutkia varovaisesti, kaikkensa antaen tai keskittyä eri ruumiinosiin. Jousia ja muita pitkän matkan aseita löytyy, ja Taisto Takarivi voi mätkiä pitkävartisella aseella tovereidensa selän yli.

Kerran tapetut hirviöt myös pysyvät tapettuina, eikä satunnaishirvöitä ole. Itse asiassa peli on rakennettu niin, että sekä overkill-hirviöt että nyrkillätapettavat elelevät toistensa naapureina, ja polulta poikkeava nörttiryhmä saattaa törmätä vaikka lohikäärmeperheeseen.

Plussaa rapisee myös siitä, ettei Nahlakissa näy kokemuspisteistä varjoakaan, vaan kyvyt kasvavat kun niitä käyttää, ja siitä että mitään ase- ja haarniskarajoituksia ei ole. Hahmojen ominaisuudet eivät myöskään kehity automaattisesti, vaan piste kerrallaan kouluttajilla ja kalliisti.

nah (1)

Näppis paukkuu

Graafisesti Nahlakh varmasti pelottaa pois nykypeleillä lellityt pelaajat. Niin grafiikka kuin digitoidut efektitkin ovat lajissa kuitenkin täysin tyydyttäviä. Käyttäjäliityntä on karskia näppäimistönpaukutusmallia, ja parin illan jälkeen kädet tanssivat näppiksellä kuin Jorma Uotilat konsanaan. Sekä kaupungeissa että maastossa toimii dokumentoimaton automaattikartta (näppäin C) ja vankiluolat ovat sopivan selkeitä.

Mikäli joku vielä sattumalta kuuluu siihen vähemmistöön, jonka mielestä itse peli on grafiikkaa tärkeämpi, niin modeemi vinkumaan ja äkkiä. Nahlakh löytyy Pelit-BBS:tä ja Internetistä ainakin wuarchive.wustl.edusta nimellä NAH114.ZIP (tai uudempi) ja kokoa on vajaat 650 kiloa.

(Vuonna 2015 Nahlakhin löytää täältä.)

Nnirvi

Yhteenveto: Kunnon wanhanaikainen roolipeli täynnä pelaamisen riemua.

nahlakh_battle

90