Tarinoissa, joissa ihmisten tilalla seikkailevat söpöt eläinhahmot, on aina jotain epäilyttävää. Pahimmillaan (tai parhaimmillaan) niihin on piilotettu opetus, jonka voi ymmärtää vain, jos on tarpeeksi fiksu. Jo Aisopos aikoinaan tiesi tämän.
Sarjakuvissa ihmiset on usein pakattu eläinkuoriin – Aku Ankka, Karvinen, Ankardo, Wagner, onhan näitä. Taannoin Ankkaakin piti opetella lukemaan kriittisesti, koska ilkeä Amerikan-setä halusi piilovaikuttaa sarjalla mieliimme: missä ovat äidit, missä housut? Tuosta on onneksi päästy, mutta kyllähän Ankka vieläkin opettaa tosielämän faktat: raha kiertää rahan luo, luuserin (lue: pätkätyöläinen A. Ankka) luona se ei viihdy.
Kuuliaisuus palkitaan
Lauri ja Jaakko Ahosen sarjakuvateos Pikku Närhi (Egmont 2012) on uusi, uljas lenkki aikuisille suunnattujen eläinsatujen pitkässä jatkumossa. Sarja on huomattavan vähäpuheinen, mutta ne tärkeät asiat saadaan toki sanottua – kuvin. Harvoin, jos koskaan, olen nähnyt graafisesti ja sarjakuvallisesti näin valmista esikoiskirjaa.
Tarina kulkee pitkät tovit äänettömästi – tekstittömästi – ja lukijan tehtäväksi jää olla tarkkaavainen ja antaa aivojen tulkita näkemäänsä. Amerikkalaistyyppiseen puhekuplia ja selityksiä tursuavaan sarjakuvaan tottuneelle voi tulla hankaluuksia pelkkien paljaiden kuvien lukemisessa, mutta maltti on valttia ja lopputulos palkitseva, sillä siellähän se opetus piilee. Ja onhan kirjassa puhettakin, juuri tarpeeksi.
Närhen tekijät ovat veljeksiä. Lauri (29) mainosmiehenä ja kuvittajana piirtää (muista töistään Lauri mainitsee Saunalahden sentit ja Rare Exportsin alussa olevat ”vanhat” kuvitukset joulupukkeja kuvaavissa kirjoissa). Jaakko (27) tekee gradua kuhan lisääntymisestä ja kirjoittaa siinä sivussa pöytälaatikkoon Eläinsatuja helvetistä. Tarina närhestä on yksi niistä.
Pikku Närheä voi käydä ihailemassa ja lukea kunnon siivun, ensimmäiset 60 sivua, osoitteessa: www.facebook.com/pikkunarhi
Tämä jos mikä on oikeaa Reilun kaupan meininkiä.
Tämä tuli puskista
Kolmaskin Ahonen (JP, tuttu Villimpi Pohjola -sarjastaan) puuhastelee eläinhahmojen parissa. On tehnyt sitä itse asiassa jo useamman vuoden. Journalisti-lehti julkaisee sivuillaan Ahosen ajankohtaisiin asioihin pureutuvaa Puskaradio-sarjakuvaa ja niistä on nyt koottu kovakantinen opus, joka toivottavasti tavoittaa Journalistiliiton jäsenistöä laajemmankin lukijakunnan.
Puskaradio jatkaa siitä, mihin Kari Suomalaisen pilapiirrokset aikoinaan jäivät, eli ruotii tarkalla silmällä ja terävällä kynällä maailmanmenoa ja eritoten herrojen metkuja. Mutta siinä missä muu suomalainen pilapiirtäjäjoukko vielä astelee tyylillisesti vanhan mestarin jalanjäljissä, Puskaradiossa puhaltavat uudet tuulet: ihmishahmot on korvattu karvaeläimillä ja formaatti on laajentunut yhdestä piirroksesta sarjakuvaan. Tällä tavalla Ahonen on onnistunut luomaan erinomaisen erilaisen tavan esittää isoja, abstraktejakin asioita inhimillisesti, läheltä.
Ja koska kyse on Journalistiliiton lehdessä ilmestyvästä sarjasta, juttua riittää paitsi yleisestä päivänpolitiikasta, jota toimittajat työkseen seuraavat, myös kaikesta muusta toimitustyöhön liittyvästä. Osansa saavat niin työn tappotahtisuus, erilaiset tekijänoikeuserimielisyydet kuin kaikenkarvaiset sopimusneuvottelutkin. Ei ole helppoa Sanomillakaan, sanoo Puskaradio ja vetää piuhat hautaan.
Wallu
– Lauri ja Jaakko Ahonen: Pikku Närhi, Egmont 2012, 128 sivua, hinta 22,95 euroa
– JP Ahonen: Puskaradio, Arktinen Banaani 2012, 72 sivua, hinta 15 euroa
