Tunnustan, etten ole Need for Speed -sarjan ystävä. Se muuttui nyt. Sarjan yhdeksännessä osassa kaikki palaset loksahtavat kohdalleen kuin kettuleidi Testarossan takapenkille.

Need for Speed -kaahaussarjassa kyse on ökyautoista, vauhdista ja takaa-ajosta, jossa maantiellä muun liikenteen seassa huristelevat hurjapäät eivät paljon sääntöjä noudata. Virtuaalikaahailu on vedetty niin överiksi, että se on poskettoman hauskaa. EA:n tekijätiimin innostus paistaa kilometrin päähän ja valaisee koko pelin.

Valittavana on kaksi pelityyppiä eli hot pursuit ja world racing. Ensin mainittu eroaa jälkimmäisestä vain siten, että pursuitissa ajamista vaikeuttavat innokkaat poliisit. Karkuun pötkiminen on jännää, mutta vielä kutkuttavampaa on leikkiä poliisia, jolloin näppylöitä aiheuttavat virtuaalirytsölät Lamborghineissaan. Päin punaisia ajava herrarotu ei ainakaan pelissä ole lain yläpuolella. Raavaiden ikämiesten rosvo & poliisi -leikki on ehdotonta hupia jaetulla ruudulla.

Yksinpelin takaa-ajon ylivoimaisesti hankalin, mutta samalla palkitsevin vaihtoehto on ultimate racer, jossa tyrkyllä on toinen toistaan tiukempia ajohaasteita poliisien roikkuessa puskurissa. Käytössä on Grand Theft Autoista tuttu tähtijärjestelmä: Mitä enemmän tähtiä ruudulla näkyy, sitä tehokkaammin poliisit jahtaavat.

Ajokortti ja rekisteriote

Need for Speedin poliiseilla ovat määrärahat kunnossa, sillä kalusto on parasta A-laatua ja apuvoimia riittää myös tiesulkua pystyttämään. Kovimmat kaaharit taltutetaan helikopterilla, jolloin vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää enemmän kuin kymmenessä toimintaleffassa yhteensä.

Joskus poliisienkin on lomailtava, joten world racingissa on puhdasoppista kaahailun huumaa ilman häiritsevää virkavaltaa. Vauhdilla ohikiitäviä maisemia ei ehdi juuri ihailla, kun toinen toistaan kovempi kaara luovii reitin läpi mahdollisimman nopeasti. Kerrankin luovat ajolinjat ovat valttia, sillä hyvän oikopulun keksimällä ajourakka helpottuu kummasti. Kisaamisen meininki on rentoa eikä formulamaisen millintarkkaa niska limassa puurtamista.

Uusia autoja ja ratoja saa pikkuhiljaa. Tyrkyllä ovat planeetan tavoitelluimmat sarjavalmisteiset urheiluautot Ferrarista Porscheen. Alku on petollisen helppo, minkä vuoksi Need for Speed -koukkuun voi jäädä jo ensimmäisellä kerralla. Mielenkiinto pysyy hyvin yllä, sillä seuraava palkinto häämöttää aina nurkan takana.

Autot on mallinnettu viimeistä piirtoa myöten kauniisti, radat pursuavat upeita yksityiskohtia, piirtoetäisyys on erinomainen ja rumat sahalaidat loistavat poissaolollaan. Komea kuorrutus hidastaa jonkin verran ruudunpäivitysnopeutta, mutta olisi saivartelua väittää peliä hitaaksi. Näillä ansioilla Need for Speed kiilaa itsensä PlayStation 2:n komeimmaksi autopeliksi.

Elokuvakaahailu

Kuin teknistä osaamista korostaakseen tekijät ovat lisänneet erilaisia tehosteita, esimerkiksi auton komeat ilmalennot näytetään elokuvamaisesti hidastettuna ja tiesulkuun rysäyttäminen pysäyttää ajan hetkeksi kameran panoroidessa auton ympäri. Pelaamiseen ne eivät vaikuta, mutta kohottavat mukavasti muutenkin hektistä tunnelmaa.

Autot hajoavat, mutta täysin tuhannen päreiksi niitä on mahdoton saada. Nokkakolari toisen ajoneuvon kanssa naarmuttaa vähän maalia, mikä on pelattavuuden takia ymmärrettävää. Myös näyttävät voltit ja liikennevalistavasti tuulilasin läpi sinkoilevat ihmiset loistavat poissaolollaan. Kumma juttu.

Musiikit ovat meininkiin sopivaa jytää, mutta sen voimakkuutta oli silti pakko kääntää vähän pienemmälle, koska muut murinat ja höpinät ovat sen verran hyvät. Varsinkin poliisien radioliikenteen seuraaminen tuo kaahailuun oman kipinänsä eikä laiton kuuntelu ole pelkää hupia, vaan siitä on hyötyä tiesulkuja ja muita ansoja vältellessä.

Ajotuntuma on kohdallaan. Padilla kaahailu luonnistuu hyvin, mutta voimapalautusratilla kaara tottelee kuljettajaa kuin ajatus. Realismista on joustettu juuri oikeissa kohdissa tinkimättä silti tippaakaan kuuluisasta perstuntumasta. Efektien voimakkuutta ei voi säätää, mikä jäi vähän kaivelemaan ponnettomalla Logitechilla ajellessa.

Vieläkin ihmettelen, miten paljon Hot Pursuit 2 kolahti. Nätit grafiikat eivät yksin tee peliä, mutta ilmeisesti rento tunnelma ja hauskuus välittyivät ruudun toiselle puolelle niin tehokkaasti, että se tarttui minuunkin. Sarjan voisi lopettaa vaikka tähän vai mitä Electronic Arts?