Uuden Need for Speedin keskiössä on öinen kaahauskulttuuri. Nokkavaa nuorisoa, naapurustoa häiritseviä liikennehäiriöitä ja amistuunausta. Hyi kauhistus, not in my backyard!
Nimensä pelkistänyt Need for Speed palaa osin juurilleen. Aiempi suuntaus oli Burnoutin kaltaiseen ADHD-arcadeen. Nyt pelti kolisee vähemmän, kytät eivät ole enää pääroolissa ja fysiikat eivät ole täysin Mikä-Mikä-Maasta.
Ohjelmaformaatti on lainassa Forza Horizonilta. Kaupunki on avoin ja sinne on ripoteltu kisoja, joissa pärjäämällä tili karttuu ja maine kasvaa. Rahalla ostetaan parempia autoja ja viritysosia. Maineella pääsee kovempiin kisoihin. Osassa kisoja ajetaan kilpaa porukalla, joissain kiritään kelloa vastaan ja joissain poltetaan mahdollisimman paljon kumia. Lisäkuumotusta tulee, kun liikkuva poliisi lähtee perään.
Ihan kuin Forzassa, kevyt juoni on olevinaan hyvä idea autopelissä. Tukikohtana juonikaahailulle on paikallinen ABC, jossa autoileva nuoriso hengaa lipittämässä energiajuomaa ja meluamassa sokerihumalassa. Joka toinen sana on joko ”man”, ”bro” tai ”yo”. Ensimmäisen persoonan fist bump on tuskani ruumiillistuma.
Tältä keski-ikä varmaan tuntuu! Teki mieli työntää hammastikkuja kynsien alle, jotta tuska helpottaisi. Parasta juonessa on se, että muut kuin peliarvostelijat voivat hypätä sen yli napinpainalluksella.
Asfaltti on kylmä
Venture Bayn kaupungissa on ikuinen marraskuu: aina pimeää ja märkää. Sateen jälkeen asfaltti heijastaa poikkeuksellisen komeasti yön hehkun, joskin mieluummin olisin hoitanut kaamosmasennustani auringonpaisteessa.
Yöhön liittyy kaksi perusongelmaa. Ensimmäinen on se, että autopeli kuin autopeli, yökentät ovat parhaimmillaankin vain vaihtelua näyttävämmille päiväkentille. Nyt ajankohdaksi on vielä valittu sunnuntain ja maanantain välinen yö, jolloin kaupunki on kuollut.
Toinen ongelma on se, että yöllä ajaminen tuppaa olemaan tihrustelua. Need for Speedista riippumaton plussa on sentään se, että nyt pimeimpänä vuodenaikana ei tarvitse vetää verhoja eteen, jotta erottaisi betoniporsaan tien maalauksista.
Tylsyydestä huolimatta yksityiskohtia riittää ja krominkiilto ja sääefektit ovat poikkeuksellisen komeita. Niiden vaatima vääntö on kuitenkin niin kova, että Playstation 4:n moottorin iskutilavuus ei riitä. Ruudunpäivityksen tähtäimessä on 30 kuvaa sekunnissa, johon tyytyisin, mutta siitäkin jäädään liian usein. Hidastelut eivät sentään ole niin pahoja, että ajotuntuma kärsisi merkittävästi. Tyylirikolta se kuitenkin tuntuu joka kerta.
Yön sudet ratsastaa
Ajaminen Need for Speedissa on sinällään ihan kivaa, mutta vähän tylsistyttävää kruisailua. Fiilis ei ole sataprosenttista arcadea, vaan edellisiin osiin verrattuna ripauksen reaalimaailmaan päin. Oikeastaan ollaan aika samassa, mistä sarja aloitti 21 vuotta sitten. Tosin se, mikä silloin oli näennäisrealismia, on nyt päinvastaista.
En yleensä kaahauspeleissä lämpene autojen tuunaukselle, mutta Need for Speedissa viritysten erot huomaa ihan mukavasti. Toisaalta huomasin liian usein saapuneeni liian hyvällä tai huonolla autolla kilpailuun.
Vastustajat ajavat ihan omia fysiikan lakejaan kumartaen. Tarkoituksellinen hidastelu ja seuraavalla hetkellä miljoonaa ohi ajaminen on läpinäkyvää ja epäreilua. Moninpelikin onnistuu, mutta päähuomio tuntuu silti olevan yksinpeliskaboissa.
Need for Speed on sujuva, mutta jättää silti ihan kylmäksi. Katu-uskottavuuden sijaan olisi pitänyt panostaa katujen uskottavuuteen.
Need for Speed
Arvosteltu: PS4
Saatavilla: Xbox One
Tulossa: PC
Ghost Games/Electronic Arts
Moninpeli:Netissä.
Muuta: Yksinpeli vaatii verkkoyhteyden
Ikäraja: 12
69
