un nauraa tappaessaan, saa erikoisen, ehkä jopa pelottavan maineen. Syytän siitä Neo Contraa, joka yhdistää huumorin ja räiskinnän saumattomaksi paketiksi.

Aikojen alussa pelikuntaa hallinneet 2D-ammuskelut jäivät 3D-räiskintöjen jalkoihin. Kuin sarjakuvapahikset, ne yrittävät vähän väliä paluuta eri muodoissa. Konamin Contra-sarjan tuorein toimintapläjäys näyttää, miten vanhasta tehdään salonkikelpoinen huumorin, ronskin asenteen ja luovan hulluuden sekoituksella.

Yli- muttei ohiammuttu

Pyssyjä rakastava Bill Rizer ja teknosamurai Jaguar aloittavat päättömät terroristintappo-operaationsa huvittavan mahtipontisesti. Kovanaamat tupsahtavat kentälle muun muassa kiertoradalta maahan iskeytyvästä kapselista ja räjähtävän tulivuoren uumenista. Jos muuta keinoa ei ole, sankarit ravaavat vaikka lentävän helikopterin roottorien päällä.

Neo Contran kompaktit kentät ovat täynnä nopeatempoista ja suoraviivaista ammuskelua. Hurmeisen matkan varrella lahdataan satoja Contra-sotilaita, ällöttäviä mutantteja ja limaisia hirviöitä. Kiinnostus räiskimiseen ei ehdy, sillä peli on täynnä hauskoja oivalluksia.

Puolesta kentästä alkavien pitkien ja moniosaisten pomomatsien älyttömyys hipoo neroutta. Useilla sisäkkäisillä päillä uhittelevan jättimäisen kuvotuksen kimpusta tipahdetaan sortuvan lattian läpi hissikuilurobotin niskaan. Kun laserkone on romutettu, tanssi jatkuu tankkikolossia vastaan. Lyhyen kurituksen jälkeen tankki muuttuu muhkeaksi mechaksi. Jokainen pomovastus hyökkää useilla eri tavoilla ja iskuja tuetaan tusinaotuksilla.

Toiminnan vastapainona ovat lystikkäät juonianimaatiot. Kun jättiläisalusta johtanut eliittikontra poisti kypäränsä, seuraava matsi meni huonosti kun jäi nauru päälle ja vettä silmiin.

Hupailua korostetaan ylivedetyllä ääninäyttelyllä, joka korostaa roistojen hykerryttävää hulluutta. Raivokkaaseen paatokseen ja vaahtoamiseen naitettu klassinen pahisnauru hymyilyttää joka kerta. Paikoitellen pomot parodioivat selvästi Metal Gear Solidin tosikkoja.

Neo Contran sankarit kylvävät kuolemaa kuudella kolmen aseen satsilla. Konekiväärit, liekinheittimet ja hitaat energiatykit ovat peruskalustoa, ja niitä tuetaan lentohärveleihin purevalla ohjuksella. Kakkospyssy loistaa pääaseen heikoilla osa-alueilla, joten asevalinta vaikuttaa suoraan taktiikkaan.

Tulta tornissa

Pöhköilyn ja nokkeluuksien tukena ovat jämerät ja johdonmukaiset kontrollit. Perustilassa sankari ampuu nenän osoittamaan suuntaan, mutta niin tulitus- kuin juoksusuunnan pystyy lukitsemaan. Lukitukset ovat tarpeen, sillä viholliset hyökkäävät laumoissa ja vastustajia pursuaa esiin joka kiven alta. Jäin ihmettelemään yhtä seikkaa: miksei toimetonta oikeaa tattia käytetä joustavaan Robotron-ammuskeluun?

Aseiden ja osumien huolellinen mallinnus antaa kontrastia huumorille. Pyssyt kylvävät hylsyjä, ja verta tihkuvat ruumiit lentävät luotisateen ja paineaaltojen mukana. Sähköpurkaukset hajottavat koneita ja kasviolennot kuukahtavat nopeasti tulimeressä. Näppärät kuolemat antavat vihollisille persoonallisuutta.

Neo Contra ei piiskaa omaperäisiä ideoitaan kuoliaaksi. Monipuolisia vastustajia esittelevät osuudet olivat ohi ennen kuin ehdin edes toivoa muutosta. Runsaan vaihtelun ja kiinnostavien kahakoiden hintana ovat lyhyet mutta ytimekkäät kentät. Nujakkaputkia on vain viisi plus kaksi bonuspätkää.

Runsaita jatkoyrityksiä käyttämällä peruskentät näkee yksin- ja kaksinpelinä alle neljässä tunnissa. Huippuarvosanoilla aukeavat lisäkentät, munakkaat bonusaseet ja -hahmot pitävät mielenkiintoa yllä vielä tovin. Kaiken avaaminen vaatii tosin huumoria tylsyttävää junnausta.

Neo Contra on Ikarugan (Pelit 8/03, 90 pistettä) ja Metal Slug -sarjan ohella modernin tykityksen eliittiä. Tällaisia räiskintäklassikot olivat vanhoina hyvinä aikoina. Ainakin muistoissani.