Netflix on ostamassa Next Gamesia

Suoratoistopalvelu Netflix on tehnyt ostotarjouksen suomalaisesta Next Gamesista. Yhtiöt kertoivat asiasta tiedotteessaan. 

Kaupan arvo on 65 miljoonaa euroa. Netflix ostotarjoukseen kuuluu kaikki Next Gamesin osakkeet ja optio-oikeudet. Next Gamesin hallitus suosittaa kaupan hyväksymistä osakkeenomistajille. Myös Next Gamesin suurimmat omistajat ovat jo hyväksyneet kaupan.  

Next Games on perustettu 2013 ja yhtiö on erikoistunut tekemään tv-sarjalisensseihin perustuvia mobiilipelejä. Yhtiö on tehnyt muun muassa The Walking Dead: No Man's Land- ja Stranger Things: Puzzle Tales -pelit.

"Olemme järkähtämättömästi kulkeneet alkuperäisen visiomme polkua: päästä globaalien viihdeyritysten halutuimmaksi kumppaniksi, ja yhteistyössä heidän kanssaan luoda pitkäkestoista ja vuorovaikutteista viihdettä maailman rakastetuimpien brändien pohjalta. Tiivis yhteistyömme Netflixin kanssa Stranger Things: Puzzle Tales-pelin kehittämisessä on jo todistanut, että meillä on vahva kumppanuussuhde. Tämä on ainutlaatuinen mahdollisuus nostaa studiomme tasoa entistä korkeammalle joka saralla ja jatkaa missiomme toteuttamista yhdessä”, sanoo Next Gamesin toimitusjohtaja Teemu Huuhtanen tiedotteessa.

Netflixillä on jo nyt useita julkaistuja pelejä palvelussaan, mutta tavoitteena on laajentaa toimintaa. Tiedotteessa Netflixin varatoimitusjohtaja Michael Verdu kommentoi kauppaa: "Vaikka Netflix on vasta aloittamassa pelistrategiansa jalkauttamista, olen vakuuttunut, että yhdessä Next Gamesin kanssa tulemme rakentamaan maailmanluokan peliportfolion, joka ilahduttavaa Netflixin asiakkaita maailmanlaajuisesti." 

Kaupan odotetaan toteutuvan vuoden 2022 toisella neljänneksellä, jos viranomaiset ja osakkeenomistajat hyväksyvät kaupan.