NHL 12 (PS3) – Likainen tusina

Kaukaloväkivalta ei ole enää vain viisikoiden hupia. NHL 12:ssa veskarit lyövät takaisin.

Ilmaveivi voi olla vuoden lätkätermi, mutta NHL 12 keskittyy kikkailun sijaan fyysiseen peliin. Kypärät sinkoilevat pitkin kaukaloa, pleksilasit helisevät jäälle ja maalitolpat lähtevät kuopistaan, kun kiekkogladiaattorit iskevät yhteen. Onneksi kontaktipelin uudistukset eivät ole pelkästään kosmeettisia.

Koko näkyy ja tuntuu taklaustilanteissa. Vanhempi Koivu kompuroi kuin apuvalmentaja punaisella matolla yrittäessään niistää jättiläismäistä Zdeno Cháraa. Vahvarakenteiset jässikät pystyvät puolestaan horjutettuinakin pitämään kiekon lavassa. Kunnon tällejä toki nähdään, etenkin vastustajan kolaaminen vaihtopenkille tuottaa häijyä mielihyvää.

Kokoerot tulevat esiin myös vääntötilanteissa. Kulmakahinassa satakiloisen mörököllin ja laidan väliin puristuksiin jäävä taskuraketti ei enää pysty potkimaan kiekkoa omille. Maskin tekeminen on aiempaa haastavampaa, sillä kylkeen liimautuva pakki ei anna ilmaiseksi päivystää maalin edessä. Mitä isompi pakki, sitä hankalampi on irrottautua äijän halauksesta.

Maalivahdit saavat oman osansa rymistelystä. Veskareita voi töniä ja jopa taklata, mutta uudistus tuntuu turhalta, sillä yleensä lopputuloksena on estämisjäähy tai joukkonahina. Pahimmillaan yhteentörmäykset näyttävät koomisilta, kun hyökkääjän murjomaksi jäänyt maalivahti sinkoutuu luonnottomassa kaaressa jään pintaan.

Kaltoin kohdellut veskarit saattavat pudottaa hanskansa ja ryhtyä nyrkkihippasille. Perinteisen koodiston vastaisesti maalivahdit eivät haasta vain toisiaan, sillä myös kenttäpelaajat kelpaavat tappelukavereiksi.

Näittekö minkä maalin kaveri iskee?

NHL 12 remontoi pelisarjan suurinta riippakiveä, tekoälyä. Etenkin hyökkääjät ovat oppineet lukemaan peliä. Vastaiskupaikan haistanut laituri säntää ylöspäin jo ennen kuin pelikaveri ehtii omassa päädyssä irtokiekkoon. Ukot eivät myöskään luistele keskialueella kuin raiteilla, vaan huomioivat kiekollisen äijän liikkeet. Hyökkäyksiin lähdöissä on pelikaverien fiksun liikkumisen ansiosta entistä enemmän vaihtoehtoja.

Tekoäly on vieraillut Jutin kiekkokoulussa. Kone toimittaa maestron oppien mukaisesti kumilaattaa maalille, muttei sentään vedä pitkää päätyyn yhtä hanakasti kuin Leijonien joukkueenjohtaja. Maskin tekemisestä innostunut tekoäly pyrkii uuvuttavien syöttörallien ja näppärien mailakikkojen sijaan suoraviivaisiin ratkaisuihin.

Punakonemaisen namuttelun poistuminen tekoälyn arsenaalista helpottaa puolustamista, vaikka alakerrassa joutuu edelleen tekemään kaiken itse. Tekoälykuuri ei ole purrut pakkeihin, jotka ihailevat venäläistyyliin vierestä, kun vastustaja kurvaa maalin takaa veskarin nenän eteen.

Paranneltu kiekkofysiikka on tervetullut uudistus. Kumilaatta ei ole enää yhtä selvästi kiekollisen äijän hallussa, joten lämäriä ei voi viritellä ikuisuuksia. Limppu saattaa karata taitavankin kynäilijän lavasta mailaharhautuksissa, jotka myös hidastavat aiempaa enemmän ukon vauhtia. Lisäksi kiekko pomppii pelitilanteissa arvaamattomasti, mikä ei tosin häiritse tekoälyä, joka osaa arvioida irtokiekkojen lentoradat ärsyttävän tarkasti.

Uudistusten myötä pelitapahtumat muistuttavat aiempaa enemmän oikeaa jääkiekkoa. Vallankumousta odottavat joutuvat tosin pettymään, sillä koko joukkueen ohjastaminen tuntuu edelleen varsin tutulta. Yksikään uusista ominaisuuksista ei mullista sen paremmin hyökkäys- kuin puolustuspelin rutiineja.

Mitä sieltä tulee?

Oman suojatin urakehitykseen keskittyvä Be a Pro on muuttunut yksinpelimuodoista eniten. SM-liigasta ei vieläkään ponnisteta kiekkotaivaan tähdeksi, mutta oppirahat saa maksella Kanadan junioriliigan CHL:n aluesarjoissa, joissa voi pelata kokonaisia kausia.

Uran aloituspaikka on syytä valita huolella, sillä sarjataso vaikuttaa tulokkaan peliaikaan. CHL:ssä keltanokalle on tarjolla suuria minuuttimääriä, kun taas NHL:ssä joutuu aluksi kuuntelemaan luukkuvahdin vitsejä vaihtopenkillä. Omaan jääaikaan voi vaikuttaa kuuntelemalla valmentajaa. Valmentaja jakaa tehtäviä tyyliin: kalastele vastustajalle jäähy tai ammu ylivoimassa enemmän.

Valittu liiga vaikuttaa paljon pelitapahtumiin. CHL:ssä pelikavereiden taso ei päätä huimaa, ja esimerkiksi pakeilla on suuria vaikeuksia siivota kiekko alakerrasta keskialueelle. NHL-pakit hallitsevat pelin avaamisen, mutta nekään eivät jaksa innostua maalinedustan vartioimisesta. Viimeistään Be a Pron ottelut paljastavat, että tekoälyn tiimipelissä on edelleen kehitettävää.

Onneksi pelikaverien tunarointia ei tarvitse enää taivastella vaihtopenkin päästä, sillä pelitapahtumat voi simuloida seuraavaan vaihtoon asti. Tervetullut uudistus lyhentää mukavasti otteluiden kestoa.

Maskitilanteiden muutoksen huomaa selvimmin juuri Be a Prossa, jossa pääsee hyökkäyspäässä ohjaamaan kiekotonta miestä. Pakin syleilystä irrottaudutaan vasemman tatin pyöräytyksellä, mutta puolustajajärkäleen työntäminen syrjään on jo haastavampi tehtävä. Arvosteluversio ei opastanut, miten oman maalin edessä sidotaan vastustajia, joten maskimiehet saivat maistaa poikittaista mailaa.

Taivas varjele

Be a Prossa menestyminen avaa käyttöön entisiä NHL-tähtiä Gordie Howesta aina Wayne Gretzkyyn. Legendoilla voi aloittaa uran alusta ja yrittää rikkoa miesten aikoinaan takomat ennätykset. Suuruudet saa kasattua myös samaan joukkueeseen, jolla voi ottaa mittaa nykyisistä staroista.

Vain pientä hienosäätöä kokeneen kausipelin ohella liigakiekko pyörii jälleen myös eurooppalaisissa huippusarjoissa, joista mukana on myös SM-liiga. Perinteisten pelimuotojen lisukkeeksi tarjoillaan kymmenien tuhansien ihmisten edessä pelattava ulkoilmapeli, talviklassikko. Myös verkkopeliin on tehty pieniä parannuksia, viime kaudella esitellyssä Hockey Ultimate Teamissa voi esimerkiksi haastaa myös offline-tilassa olevia pelaajia.

NHL 12 on tilastomiehen taivas. Kattava tietopaketti esittelee ottelun jälkeen muun muassa laukaisukartan ja aloitustilastot eri puolilta kaukaloa. Mikäli numeroista saa näppylöitä, ottelun avainhetkiä voi fiilistellä hienosti toteutettujen uusintojen avulla. Eri kuvakulmista saa ihastella paitsi maaleja myös ottelun komeimpia taklauksia ja tyylikkäimpiä torjuntoja.

NHL 12 viilaa yhtä yksityiskohtaa sieltä, toista täältä. Kokonaisuus on viimevuotista parempi, mutta maukkaassa lätkäkeitoksessa on aika tuttu maku. Poika on tullut kotiin.

83