Hän on Nousevan auringon maassa nuori mies, lännessä vanha veteraani. Kuka hän oikein on?
Lokalisointi ei ole aina pelkkää kääntämistä. Japanissa nuori Nier pelastaa siskoaan, länsimaissa nelikymppinen äijä tytärtään maailmassa, jossa taikuuden keksiminen syöksi sivilisaation takaisin keskiajalle.
Nier tekee väkivaltaisia tiedusteluretkiä tunnetun maailman laidoille etsiessään parannuskeinoa tyttärensä Yonahin sairauteen. Nier hoitaa taistelun, puhuva kirja Grimoire Weiss magian ja mukaan liittyvät vielä alusasussa hiippaileva Kainé ja levitoiva luurankomaagi Emil. Kamut heittävät toiminnan sekaan letkeää läppää, jossa Weissin kuiva brittihuumori iskee kipinöitä rääväsuisesta Kainésta ja yrmeästä Nieristä.
Seikkailu on rakenteeltaan zeldamainen. Maailma avautuu pikkuhiljaa, ja matkustamista rytmittäviä taisteluita piristetään kasvavalla ase- ja magia-arsenaalilla. Miekkojen, kirveiden ja keihäiden koko vaikuttaa huitaisujen nopeuteen, tehoon ja laajuuteen. Weissin taiat vaihtelevat jättinyrkeistä energiapeitsien ja kaksoisolentojen kautta rämpytysräiskintään.
Päivitysjenkka seuraa peruskomppia. Kerätään kasa tarvikkeita ja rahaa, ja viedään ne sepälle. Roinaa poimitaan suoraan maastosta tai kuolleilta vihollisilta, eläimistä saa muun muassa lihaa ja nahkoja. Varjoista irtoaa taikariimuja, joita liitetään aseisiin tai magiaan. Taikasanat lisäävät iskuihin erilaisia ominaisuuksia, kuten myrkytyksen tai halvauksen.
Vaihtelu virkistää
Jos aseet ovat monipuolisia ja kiinnostavia, rivihirviöistä ei voi sanoa samaa. Varjot ovat keltamustia, osittain läpinäkyviä pikselihaamuja. Toinen pääjakso koostuu laatikkomaisista vanhan maailman roboteista, mutta vihaisiin roskalaatikoihin ja pölykapseleihin kyllästyy liikennemerkin värisiä kuvajaisiakin nopeammin.
Kulunutta ulkomuotoa alleviivataan väsyneillä taktiikoilla. Raskaan miekan rämpytys kaataa kevyesti normivarjot, väistöjä tai torjuntoja ei tarvita. Tapot palkitaan kokemuspisteillä, jotka kääntyvät tasoiksi ja lisäenergiaksi.
Hengettömien tusinamörrien vastapainoksi pomovarjot ovat varsinaisia veijareita. Kerrostalon kokoisia hohtavia raaja- ja lonkerohirviöitä kurmotetaan monivaiheisissa matseissa. Muhkeat mutantit ampuvat satoja, ellei tuhansia, taikapalloja yhdellä laaja-alaisella sarjalla luotihelvettiräiskintöjen tapaan. Ratkaisevien lopetusiskujen tehoa mitataan kohteeseen ilmestyvillä ajastinkelloilla. Jos lämää ei tule riittävästi, pomo saa osan energiastaan takaisin. Komeat kahakat eivät ole vaikeita, sillä parannuslitkuja jaetaan hövelisti.
Suoraviivaista pomojen perässä juoksemista rikotaan vapaavalintaisilla pikkutehtävillä, joita on kymmeniä joka kylässä. Sivukeikat ovat periaatteessa yksinkertaista grindausta. Tapetaan joku hirviö tai kerätään vino pino esineitä. Esineet uusiutuvat, kun alue vaihtuu, joten eestaas ravaaminen tulee nopeasti tutuksi. Simppeleihin sivutehtäviin uppoaa helposti aikaa, jos aikoo tehdä ne kaikki. Keikat palkitaan käteisellä, jota kuluu päivityksiin ja asekauppoihin. Pikkukeikkojen arvoa nostetaan liudalla PSN-pokaaleja.
Miljööt ovat komeita ulkona, mutta sisätiloissa tyydytään laimeasti pinnoitettuun ja kulmikkaaseen arkkitehtuuriin. Etenkin kauan sitten hylätyssä sotilastukikohdassa vieraillaan liian usein siihen nähden, että se on tylsä teknoluola. Onneksi visuaalista monotoniaa murretaan leikkisillä kuvakulmilla ja genrerajat ylittävillä jaksoilla. Kamera siirtyy suoraan sivulle tai ylös ja toiminta muuttuu tasoloikaksi tai Gauntlet-mätöksi. Erikoisimmat kierrepallot ovat retroresimäinen kauhuepisodi ja monivalintoihin kiteytyvä tekstiryöppy.
Vaihtelu vaihtelun vuoksi on Nierin oma juttu, sillä sen yksittäiset ideat eivät ole kokonaisuudesta irrotettuna ennenkuulumattomia. Nierin kokeilut eivät onneksi kestä liian pitkään, joten muutama keskinkertaisuus ei pilaa kokonaisuutta. Seikkailu säilyy notkahduksista huolimatta kiinnostavana loppuun asti, mikä on aina onnistumisen merkki.
80
