Arvosteltu: PC
Saatavilla: iOS
Cornfox & Brothers
Tulossa: Mac
Testattu Win 7, Intel Core i5-2320, 8GB RAM, Radeon HD6800
Suositus: 2.2 Ghz Dual Core, 2GB RAM, Radeon HD3850 tai GeForce GT 430
Ikäraja: 12
Käännetäänkö Oceanhorn merisarveksi vai meritorveksi, sitä ei Evertursokaan osannut sanoa.
Kun kotimaisen Cornfox & Brothersin Oceanhorn pukattiin vuoden 2013 lopulla iOS-laitteille, jäin omputtomana nuolemaan näppejäni. Ilmestyessään Merisarvi oli tervetullut ”kunnon peli” free-to-payn venkulamereen, nyt suotuisat merituulet ovat kuljettaneet pelin Höyrymerelle.
Paljastan nolon salaisuuden: en ole pelannut Zeldaa. No okei, Twilight Princessiä kokeilin alusta pari tuntia. Sydämessäni on siis tilaa lajityypin tuoreelle edustajille, jeh?
Mitä pappa edeltä sitä poika perästä
Yksinhuoltajaisä, arpinen nuuskamuikkunen, lähtee jäljittämään hirmuista merimörköä Oceanhornia. Hän jättää poikansa ja pojalle päiväkirjansa, jossa on loki meren saarista. Äidistä on tähteenä enää kaulakoru.
Nimetön pääpoju on äänetön ja hajuton, tyypillinen mykkä oikeuden lähettiläs, joka prinsessan sijaan etsiikin isäänsä, ratkaisuja eri kansojen ongelmiin ja tilaisuutta kellistää mystinen Oceanhorn.
Peli on hyväntuulisen värikäs ja hahmot söpöjä. Arkadialaisten ihmisten lisäksi eri saarilla asuu pöllönpäisiä owruja ja vetehisten kansa. Kaukana korkeuksissa leijuu taivassaari, mitähän siellä on? Vietän suurimman osan ajasta saaria koluten, taistellen ja avaimensaanti- ja palikanpuskemispulmia ratkoen. Maalämpäreiden väliä pannaan menemään pikkuruisella purjeveneellä.
Arkadia rakentuu kantikkaista pökäleistä. Eri paikat on koottu kierrätetyistä paloista, joihin variaatiota luodaan erilaisilla valaistuksilla ja alueille tyypillisillä mölleillä. Oceanhornin täppärigeenit on ymmärrettävä syy sille, miksi rakennuspalikat eivät vaihtele mahdottomasti, pitihän pelin pysyä järkevän kokoisena mobiilissa. Lisäksi tekijätiimi on pieni.
Eikä se ole ongelma, sillä legot on remasteroitu uutta alustaa varten. Yksinkertainen tyyli toimii ja sitä on helppo katsella.
Iltarusko, huomisen usko
Tärkeä elementti siellä olemisen tunnusta luodaan musiikilla. Kappaleet toimivat mielikuvituksen jatkeena kertoen tarinoita. Ilmassa on leikkimielisyyttä, tutkimisen iloa ja vaaroja. Oman seikkailuni parhaita hetkiä oli tupsahdus taivassaarelle, jossa odotti todella vauhdittavaa settiä. Kalle Ylitalo ja konkarikuomat japanista (Nobuo Uematsu, Kenji Ito) ovat tehneet loistavaa työtä ääniraidan suhteen.
Asukkaiden höpinät elävöittävät maailmaa yhtä lailla. Koska minulla on fetissi suomikäännöksiin, pelasin Oceanhornin äidinkielelläni. Peliä ei ole dubattu ja enimmäkseen dialogi etenee tekstityksenä. Suomennos on varsin vekkuli, etenkin runomuotoiset arvoitukset hymyilyttävät. Toisinaan teksti lipsuu englantilaisen lauserakenteen puolelle, muttei häiritsevästi.
Juoni itsessään on mitäänsanomaton. Matka on tärkein, ja kivasti loppua kohden mukavasti kiihtyvä. Oceanhornin koukku nappaa kohtuullisesti.
Pullopostia
Vaikeustasoltaan meriseikkailu on leppeä, mutta hereillä täytyy olla. Pojulla on arsenaalissaan miekka, kilpi, pommit, jousi ja taikaa, joista kaikille on tarvetta. Pikkukakkoslinnut, rapukertut ja epäkuolleet käyvät hanakasti kimppuun. Pomovastuksia on muutama, niistä kaksi viimeistä vaativat itseltäni ihan kunnon yrittämistä.
Pulmantelit pureskelee sopivalla tahdilla ja ne ovat yleensä hyvin paikallisia. Muutama etsimisduuni vaati saarelta toiselle vaellusta. Kutkutusaste on pyöristettynä kaurapuuro, mutta muutama jännempi puzzle pelistä löytyy. Minua viehättivät eniten kevyisiin sanaleikkeihin kätketyt vihjeet.
Metsästäjän silmäni havaitsivat muutamia hassuja grafiikkabugeja, kuten maan sisään työntymistä ja ilmassa uimista, jotka lerputtivat muuten hyvää ohjaustuntumaa. Kerran tipuin avatun aarrearkun sisään. Voi poikaparkaa, isä ei ehtinyt opettaa loikkaamaan ylöspäin! Onneksi Oceanhorn tallentaa itsensä riittävän usein ja uudelleenlataus pelasti loukkuun jääneen reppanan.
Minulle varma merkki loistopelistä on kun selkärankani menee notkolle pelin loppumisen aiheuttamasta ikävästä. Merisarvi on kieltämättä kiva peli, mutta pc-versio kaipaisi kaikkea lisää: lisää monipuolisempia hirviöitä, taivassaariepisodin kaltaista eeppistä tunnelmaa, jopa uudentyyppisiä pulmia.
Cornfoxin ja poikien zeldailu viihdyttää kyllä peliaikansa, mutta lopputekstien vyöryessä ruudulle selkäni pysyy ikävän suorana.
Suomihitin pc-käännös on hyvää jälkeä ja miellyttävä pelata. Suurin ongelma Oceanhornissa on se, että uudella alustalla on helpompi hukkua tarjonnan massaan.
80
