Attack of the Alien Robot Monsters - Torni pitää huolen omistaan

Ne jyrää meitin! Kun ruutu täyttyy sekä nopeasta tykinruoasta että hitaista tankeista, tilanne alkaa olla epätoivoinen.

Robotteja pitää ymmärtää, mutta kukaan ei oikeasti halua niitä naapuriinsa asumaan. 

Yllättyminen on aina mukavaa, varsinkin iloisesti yllättyminen. Yksinkertaiselta mobiilipeliltä näyttävä Alien Robot Monsters on varsin mainio ja kiitollisen vaikea tornipuolustuspeli, joka toimisi pirun hyvin myös täppärin ruudulla. Bonuksena se on tyystin sinivalkoista tekoa eikä edes taas yksi F2P-tuotos.
Tornipuolustuspelin idea on simppeli. Teiden varsille kylvetään kiinteitä puolustuslaitteita, jotka tykittävät raittia tallaavat viholliset autuaammille metsästysmaille. Näin staattisen pelityypin varioiminen on hankalaa, mutta Alien Robot Monsters pitää toiminnan tuoreena esittelemällä jatkuvasti tuoreita yksikköpäivityksiä. Mukana on myös maastossa eteneviä nurmiporia, joten puolustuspään ei tarvitse kyyhöttää paikallaan.
 Muutaman tehtävän mittainen kädestäpitely opettaa tasan alkeet, sen jälkeen pelaaja on yksin hoksottimiensa varassa. Puolustuksesta on rakennettava riittävän monipuolinen, mutta samalla myös tehokas. Matti asuu kukkarossa, joten aluksi on pärjättävä surkeilla rupuyksiköillä ja toivottava, että rahapussin karttuessa tehtävän saa käännettyä vielä voitoksi päivittämällä vastaanottokeskuksia.
 


Kierrätys kunniaan

Taistelukentän resurssi on romumetalli, jota irtoaa pajalle räiskityistä robottimonstereista. Rahaa kuluu uusien puolustuslaitteiden rakentamiseen ja vanhojen päivittämiseen. Rakennuspaikat on piirretty valmiiksi kartalle, joten haaste kumpuaa rakennustyypeistä.
Viholliset rullaavat liukuhihnaa pitkin lähdöstä maaliin. Suurin osa vastarinnasta pitää pysäyttää ennen kuin mokomat pääsevät ruutulipun väärälle puolelle. Sähkövirta pitää robot hetken aikaa paikallaan, nikkeli tuhoaa ja räjähteet aiheuttavat alueellista vahinkoa.
Vihollisyksiköitä on moneen perinteiseen junaan. Osa roboteista kestää vain muutaman osuman, mutta ne ovat pirun vikkeliä. Toiset taas ottavat vastaan reilusti kuritusta, mutta löntystelevät hitaasti eteenpäin. Ongelmia alkaa yleensä syntyä, kun mörrit liikkuvat sekalaumoissa. Kun nopeat tykinruokayksiköt imevät tulen, tankit pääsevät möyrimään rauhassa eteenpäin.
 Suoritetuista tehtävistä palkitaan mobiilityyliin tähdillä. Kolmen tähden maksimipotti edellyttää, etteivät vihulaiset ole ylittäneet maaliviivaa. Taivaankappaleilla on myös käytännön merkitystä, sillä niillä ostetaan tehtävien väliajoilla yksikköpäivityksiä.
 

Tässäpä tarina-alustus. Välivideosaasteen valtakaudella näin napakka juonenkuljetus on papukaijamerkin arvoinen suoritus.

Affföömätiiv!

Graafisesti Alien Robot Monsters on kuin tuulahdus suoraan 90-luvulta. Kaunis pikselitaide on C&C-henkistä piperrystä ja muutaman kuvapisteen kokoista sotatoimialuetta on ilo seurata. Eeppinen musiikkiraita sopii hyvin pelin tyyliin ja sitä kuuntelee mielellään. Reaaliaikanaksujen vuosikymmenestä muistuttavat myös joukkojen kommentit. Pikkunokkelaa läpänheittoa on hauska kuunnella.
Alien Robot Monsters on mainio tornipuolustuspeli. Näennäisen yksinkertaisista lähtökuopista on ponnistettu pitkälle, sillä kauniin pikselikuoren alta paljastuu varsin armoton optimointisimulaattori, joka ei pidä pelaajaansa tyhmänä.

 

Attack of the Alien Robot Monsters

Arvosteltu: PC 
Saatavilla: iOS ja Android
Kraftix
Arvosteltu: 1.4 GHz Intel Core i5, 4 Gt RAM, Intel HD Graphics 5000 1536 Mt, Mac OSX 10.9.5
Minimi: Intel Core i3, 4 Gt RAM, 500 Mt kiintolevytilaa, DirectX 9.0c -yhteensopiva näytönohjain, Windows XP
Ikäraja: Ei tiedossa

82