Japanilaiset ovat kumman kiintyneitä viikinkien mytologiaan. Odin, valkyyriat ja kumppanit taistelevat nyt nätissä kaksiulotteisessa mäiskintäseikkailussa.
Vaikka PlayStation 2 elää lopun aikoja lasten ja partypelien voimalla, vielä Japanin markkinoilta saapuu monia persoonallisia helmiä. Odin Sphere ei valitettavasti ole yksi näistä, vaikka kovin omanlaatuinen onkin.
Polygoneja pursuavien onttojen räiskintöjen valtakaudella pelkällä kaksiulotteisella spritegrafiikalla toteutettu toimintaseikkailu on niin poikkeuksellinen tapaus, että se on oletusarvoisesti hyvä. Vinkeän visuaalisen tyylin suunnitteluun käytetty vaivannäkö on kuitenkin ollut suoraan pois pelattavuudesta. Kaksiulotteiseksi peliksi Odin Sphere epäonnistuu monessa kerroksessa.
Litteys = ohuus
Litteiden grafiikoiden ei tarvitse tarkoittaa ohutta peliä, mutta Odin Spheren kehittäjätiimi ei ole tätä viisautta sisäistänyt. Pelimekaniikka muistuttaa Onimushan ja Devil May Cryn tyylisiä mäiskeitä. Sankaria juoksutetaan läpi hirviöitä kuhisevien luolastojen tosiaikaisissa taisteluissa, joiden aikana kerätyt energiapallerot vahvistavat hahmon asetta ja syöty ruoka vahvistaa terveyspisteiden määrää. Tuttuun arcade-tyyliin perusvihollisten seassa on runsaasti välipomoja ja kentän lopussa odottaa iso ja ruma päämörkö.
Odin Spheren taistelu on ankean yksinkertaista. Perusvihut kaatuvat muutamalla tavanomaisella perusiskulla ja kovemmat karjut energiaa kuluttavilla erikoishyökkäyksillä. Minkäänlaista taktiikkaa pelissä ei ole, sillä paras ratkaisu on aina mahdollisimman nopea nappulanhakkaaminen. Torjuntakin on täysin turha liike, sillä se aktivoidaan luonnottomasti hyökkäysnappulan pohjassa pitämisellä. Suurin osa vihollisten hyökkäyksistä on toisaalta niin nopeita, ettei jedikään voisi niitä torjua.
Odin Spheren tylsässä taistelussa on joukko megaluokan typeryyksiä. Idioottimaisin ominaisuus on pelihahmon POW-mittari, joka pienenee sankarin hyökätessä ja torjuessa. Jos mittari pääsee loppuun asti, sankari jää seisomaan puolitajuttomana paikalleen kuin tikku lantakasassa vihollisten jakaessa kivuliaita vapaalyöntejä. Tämän akuutin nukahtamistaudin takia taistelusta on tasaisin väliajoin karattava hölmölle juoksulenkille, jonka aikana voimat palaavat.
Jähmettyminen ei ole vain POW-mittarista johtuvaa, vaan sitä aiheuttavat myös monet olotilamuutokset, kuten jääkimpaleeksi muuttuminen. Sankari voi myös syttyä tuleen, myrkyttyä tai saada huimauskohtauksen vihollisen iskusta. Mikään näistä ei ole hauskaa, ja niitä on usein mahdotonta välttää. Koko koreuden kruunaa kontrollien jäykkä tahmeus.
Latteus
Odin Sphere on luotaantyöntävän tylsä peli. Tarina on perijapanilaista melodramaattista fantasiahöttöä. Kuningas Odinin johtama satumaa käy iänikuista sotaa keijukaiskuningattaren hippiäisarmeijaa vastaan, ja maailmanlopun ennustus alkaa käydä toteen. Odinin valkyyriatytär Gwendolynin sotaseikkailusta alkaa pateettinen draama, jota seurataan useamman pelattavan hahmon kautta.
Juoni etenee pitkissä sarjakuvamaisissa välianimaatioissa, joita katsellaan joka luolaston välissä. Dialogia on paljon, ja se on enimmäkseen hyvin näyteltyä sekä japanin- että englanninkielisillä ääniraidoilla. Eeppisen draaman perinteiden mukaisesti repliikit ovat niin näyttelyn kuin kirjoituksen puolesta sopivan ylinäyteltyjä.
Vaikka pelin 2D-grafiikat ovatkin kirjaimellisesti satumaisen kauniita, ne kärsivät varsinkin luolastoissa pahasta kierrätyksestä. Taustat pysyvät pitkissäkin luolastoissa huone huoneelta samanlaisina, geneerisinä maisemina. Luolastot eivät muutenkaan ole omaperäisiä, sillä kaikki japsipelien pahimmat kliseet löytyvät: on tuliluolaa, lumivuorta, taikametsää ja aavikkoa.
Laiskuus
Odin Spheren ratkaisevin ongelma on kaikenkattava pelisuunnittelun laiskuus. Visuaalista ilmettä lukuun ottamatta loppupelissä loikitaan siitä, missä aita on matalin. Tylsien ympäristöjen ja kankean taistelun lisäksi tämä näkyy aivan hirveässä inventaariossa, joka ilmestyy pelihahmon ympärille pyörivänä rinkulana. Hämärä viritelmä tekee oikean esineen nopeasta löytämisestä mahdotonta, ja taskujen erittäin rajallisen tilan takia systeemin kanssa on pakko säätää koko ajan. Kaiken huipuksi uusia esineitä synnyttävää alkemiaa harrastaakseen on esinerinkulaa rynkytettävä tuhottoman kauan, jotta haluttu eliksiiri valmistuu.
Kaikki nämä marinan aiheet ovat kuitenkin pientä verrattuna pelin räikeimpään suunnittelumokaan, joka on päin berberiä säädetty vaikeustaso. Taistelussa pelaajan omilla taidoilla ei ole niin minkäänlaista merkitystä, sillä joka toisella vihollisella on hyökkäyksiä, joita ei voi mitenkään välttää. Eteenpäin pääsy vaatii jatkuvaa grindaamista, sillä varsinkin pomojen toiselta puolelta kenttää salamannopeasti iskeviä hyökkäyksiä ei muulla tavalla vältetä. Easy-vaikeustaso on pakollinen valinta, mikäli haluaa välttää hermoromahduksen.
Odin Sphere on viattoman söpö toimintaseikkailu, joka tulee varmasti narraamaan monia. Pintakoreuden alta paljastuu nopeasti saatanallinen hirviö, joka yksinkertaisesti vihaa pelaajansa. Odin Sphere ei ole vain huono, se on suorastaan paha peli.
54
