Marion uusi seikkailu on ulkonäöltään kuin satukirja, jonka kansien väliin mahtuu oivaltava peli-idea.
Paper Marion idea on eriskummallinen: kaikki hahmot ovat paperinuken näköisiä kaksiulotteisia malleja. Marion erikoiskyvyt liittyvät paperisuuteen eli Mario voi luikerrella kapeista raoista tai tilaisuuden tullen muuttua vaikka lennokiksi. Ympäristö on perusnätti ja salaovet ja -polut avautuvat kenttiin kuin kuvakirjan sivut.
Peach-prinsessa on löytänyt maagisen aarrekartan, joka lupaa Tuhatvuotisen oven avaajalle suuren omaisuuksen. Prinsessa ei ole yksin aarteen perässä, joten hän jää jälleen pahisten kiikkiin. Marion tehtävä on seurata prinsessan lähettämää aarrekarttaa, löydettävä Tuhatvuotisen oven avaamiseen vaadittavat seitsemän kristallia ja törmätä prinsessaan itseensä.
Mario-saaga tallaa vanhoja polkuja, mutta se mikä tarinassa hävitään, otetaan takaisin pelattavuudessa. Paper Mario luottaa Nintendo-juuriinsa ja annostelee soppaan sopivasti omaleimaista roolipelaamista.
Mestaajat lavalla
Ensinäkemältä peli kävisi melkein vanhasta tasohyppelystä. Vihollisten liiskaaminen luontuu Mariolta tuttuun tapaan hyppäämällä tai vasaralla mäjäyttämällä, ja kentät ovat pitkälti mallia putki.
Ensi-iskun jälkeen taistelut käydään lavalla, jonka toisella laidalla on Mario poppoineen, vastassaan erinäinen lukumäärä vihollisia. Oman sankarikaartin marssijärjestyksellä on merkitystä, sillä ensimmäisenä rivissä seisova ottaa yleensä eniten osumia.
Mättäminen hoidetaan vuoroissa. Perushyökkäykset valitaan vihollisen mukaan. Vasara on hyvä, jos kohde pysyy maanpinnassa, ja hyppäämällä yltää ilmassa liihottaviin vihollisiin. Hyökkäyksille antavat leimansa pienet reaktiotestit. Kun Mario on hujauttamaisillaan lekalla, on pelaajan pidettävä ohjaimen tatti ääriasennossa vasemmalla ja päästettävä oikealla hetkellä irti. Onnistunut heilautus palkitaan tuntuvilla vahingoilla.
Virkistävän lisän taisteluihin tuo yleisö, jota kertyy taistelulavan laidalle toimintaa tiirailemaan. Yleisö antaa pelaajalle tähtipisteitä erikoisliikkeiden energiaksi, ja mitä enemmän populaa on, sitä nopeammin tähtimittari täyttyy. Erikoisliikkeitä voi tehdä vain Mario itse.
Katsomoon mahtuu myös häiriköitä, jotka pitää bongata ja tyrmätä ennen kuin ne ehtivät heittää rojua hahmojen niskaan. Heittelijöillä saattaa olla myös herkkuja, kuten energiaa antavia sieniä.
Taistelut ovat hyvä sekoitus strategiaa ja toimintaa. Reaktiotestit pitävät aistit virkeinä ja vuoropohjainen iskujen vaihto saa mukavaa lisäjännitettä, kun on sivusilmällä tarkkailtava lavan vierustaa katsomosta lentävien esineiden varalta.
Kehitysputkessa
Paper Mario eroaa tyyppiroolipeleistä siinä, että seurueen sijasta kaikki, hahmokehitys mukaan lukien, keskittyy yksinäiseen sankariin. Marion rinnalla toki poikkeaa monenlaista apuria, mutta vain yksi kerrallaan.
Kerättyään 100 taisteluista ansaittua tähteä Mario nousee aina yhden tason. Pelaajan valittavaksi jää, sijoittaako nousun osumapisteiden nostamiseen vai halajaako asearsenaalia tai erikoiskykyjä avittavia kukka- ja badge-pisteitä.
Kukkapisteitä käytetään perushyökkäyksiä tehokkaammissa kurmotuksissa ja badge-pisteitä tarvitaan tehoiskuissa. Suurin osa badgeista on perusliikkeiden variaatioita ja päivityksiä, mutta osalla on pelkkä viihdytystarkoitus. Pinnoilla voi muuttaa esimerkiksi Marion ulkonäköä ja ääntelyä.
Marion tiuhaan tahtiin vaihtuvat apurit eivät ole täysin hyödyttömiä, vaan jokaisella on oma kykynsä, esimerkiksi kovakuorisen Koops-kilpikonnan voi singota päin vipuja joihin ei muuten yllä. Hahmoilla on myös heikkouksia: taisteluissa kilppariapuri hukkaa usein vuoronsa jäädessään kilpipuolelle maahan pyörimään.
Kevyttä kamaa
Pelaaminen ei ole pelkkää taistelua, vaan avainten etsimiset, minipelit ja puzzlet ovat tyypillistä seikkailuntäytettä. Esineiden metsästyksessä on oma viehätyksensä, ja pystyypä tavaroita yhdistelemällä luomaan kokonaan uusia, kunhan oppii reseptien kirjoittamisen taidon.
Paper Mariossa on uskomattoman paljon pientä puuhasteltavaa ja kuitenkin peli on helposti lähestyttävä. Vaikeustaso on erittäin matala.
Konkarit voivat luottaa siihen, että nostalgian ja huumorinnälän Paper Mario tyydyttää. Dialogi on nokkelasti kirjoitettua (vaikkakaan ei ääneen puhuttua), ja kentät ja hahmot vilisevät viittauksia Marion aikaisempiin edesottamuksiin. Tylsät hetket ovat vähissä. Paper Mariosta on helppo pitää.
Uusi Paper Mario ei esitä teknisesti juuri mitään sellaista, mikä ei olisi voinut onnistua jo sukupolvea vanhemmalla konsolilaitteistolla. Äänimaailma on äärimmäisen perinteinen pimputuksineen ja piipityksineen, eikä grafiikkakaan ole GameCuben kärkeä.
Paper Mariota tuskin mainitaan The Wind Wakerin ja Metroid Primen ohella, kun GameCuben muistettavimpia seikkailuja vuosien päästä listataan. Paper Mario tyytyy päivittämään vanhoja ideoita laatustandardit kirkkaasti täyttäen. Nintendo-historiallisten viitteiden ansiosta peli viehättää konkaria, mutta helposti lähestyttävänä avautuu myös aloittelijalle. Ei hullumpi suoritus.
* * * * *
Jatkoa jatkolle
Paper Mario: The Thousand-Year Door on puolivirallista jatkoa Nintendo 64:n Paper Mariolle. Se taas oli jatkoa Super Nintendon Super Mariolle RPG:lle, joka oli Marion ensimmäinen harppaus roolipeligenreen. Roolipeliainesten ja sujuvan pelattavuuden onnistunut fuusio teki alkuperäisestä Paper Mariosta ikimuistoisen kokemuksen. Uusi GameCube-peli on jatkumon edustaja, mutta ideat ovat pitkälti samat kuin Nintendo 64 -kaimassa.
Paper Mario: The Thousand-Year Door, GameCube, 2004
Paper Mario, N64, 2001
Super Mario RPG, SNES, 1996
86