Pataponit ovat kuria kaipaava soturikansa. Kun mestari lyö tahtia, pataponit marssivat, hyökkäävät ja puolustavat riemusta laulaen.
Rytmipelin ykkösosassa pallopäiden venereissu luvattuun maahan päättyi surkeasti, ja pikkukansa palasi lähtöruutuun odottamaan suurta johtajaa. Pelaaja hakkaa sotarummuilla pataponit uudelle sotaretkelle.
Patapon on omaperäinen tosiaikastrategian ja rytmipelin yhdistelmä, jossa armeijan komennot rummutetaan taustamusiikin tahtiin neljän lyönnin sarjoissa. Kompin jälkeen pataponit joraavat, joikaavat ja toteuttavat käskyn. Heti lauluosuuden jälkeen pitää olla valmiina rummuttamaan seuraava käsky joukoille.
Biitin jatkuvuus on kaikki kaikessa, sillä tauoton tanssiminen nostattaa pataponit huumaan, joka tehostaa hyökkäyksiä. Rytmissä pysymiseen kätkeytyy myös sotajoukon johtamisen koukuttavuus. Rumpujen takominen vaatii keskittymistä, joka pitää liimautuneena pikku-Pleikkariin.
Laulaen marssiva sotaväki ei ole kasvotonta massaa, vaan mukana on keihäs-, jousi-, miekka- ja ratsuväkipataponeja, joiden ominaisuuksiin ja ulkonäköön voi vaikuttaa leirinuotiolla taisteluiden välissä. Parempaa aseistusta ryövätään edesmenneiltä. Jos tallessa on ykkösosan tallennukset, viime sotaretken saaliin saa uusiokäyttöön.
Helisevä vaski
Ensimmäinen Patapon oli raikas tuulahdus PSP:llä. Pataponin idea oli tuore ja ilme pirteän tyylikäs. Valitettavasti uniikista ideasta on tehty kustannustehokas jatko-osa. Toiminta, grafiikka ja musiikki ovat melkein viimeistä piirtoa myöten tuttuja.
Jotain uutta sentään löytyy. Armeijan kärjessä marssii sankari, joka on rivisotilaita selvästi kovempi jantteri. Tarkkaan rummuttamalla sankari leiskauttaa superhyökkäyksen. Sankarikuolemasta palataan henkiin hetken huilailun jälkeen, ellei kohtaa erityisen karua loppua, kuten jättiliskon vatsalaukkua.
Sotaväkeään voi muokata aiempaa tarkemmin. Pataponit on jaettu tuttuihin aselajeihin, mutta alokkaista voi koulia tarkalleen haluamiaan jermuja polttamalla rahaa ja raaka-aineita vaihtoehtoja pursuavassa kehityspuussa.
Idea on hyvä, mutta virittely on turhan yksityiskohtaista, koska itse taistelu on yksinkertaista ja vaihtoehdotonta. Voiton ratkaisee useimmiten joukkojen koostumus ja varustelu. Tarvittavia raaka-aineita saa voitetuilta vihollisilta. Saalista ei ensimmäisellä kerralla irtoa kuin alkutarpeiksi, joten läpäistyjä tasoja joutuu nuohoamaan urakalla. Samaa tehtiin viimeksikin, mutta vasta nyt uudelleenpeluu ylittää ärsytyskynnyksen.
Nysväämistauti vaivaa myös pomotaisteluita. Huipuksi tarkoitetut hetket pitkittyvät usein uuvutustaisteluiksi, sillä osapuolilla on liikaa kestävyyttä ja yksinkertaisiin hyökkäyskuvioihin on liian helppo reagoida. Tämäkin on tuttua, mutta nyt astetta ikävämpää.
Normaalisti sama kattaus harmittaisi hetken, mutta maistuisi vielä. Patapon-ateria joutaa takaisin keittiöön, sillä reseptin viehätys piili nimenomaan uutuudessa. Pelimekaniikka ja muu sisältö on liian ohutta kannattelemaan uusiokäyttöä, sillä rummutusidea kaipaisi kenttien kierrätyksen sijasta vaikka temmonvaihtelua kesken biittien.
Noviisien kannattaa aloittaa ykkösosasta, joka on jatko-osaa parempi peli. Kakkososassa rumputyöskentelyä on hiukan helpotettu ykkösestä. Huuma vaatii käynnistyäkseen lyhyemmän kombon kuin ennen, ja edellisosan turhauttava rytmin sekoaminen huumaan siirtyessä on korjattu.
78
