Japanissa Squaresoft takoi roolipelejä markkinoille kiivaaseen tahtiin, ja Seiken Densetsut sekä Romancing Sagat katosivat kaupan hyllyiltä vauhdilla. Sentään yksi Seiken Densetsuista saatiin julkaistua muuallakin maailmassa Secret of Manaksi nimettynä, mutta muutoin rooliherkut jäivät visusti Japaniin, liekö vika ollut markkinoinnissa vaiko missä. Final Fantasyistakin moni jäi aikoinaan kääntämättä englanniksi.
Vasta Final Fantasy VII teki Squaresoftista suuren ja mahtavan Japanin ulkopuolella. Peli on PlayStationin lisäksi käännetty PC:llekin, joten tietokonepelaajatkin pääsivät vihdoin itämaisen roolipelaamisen makuun. Kuka olisi muutama vuosi sitten uskonut, että Final Fantasya voisi jonakin päivänä pelata koti-PC:llä?
Vain nopeat elävät
Squaresoftin asema on liiketaloudellisesti jämäkkä ja asenne omiin tuotoksiin tyly: jos peli ei myy kotimarkkinoilla miljoonaa, peli on floppi! Vaikka väite on osin vitsiksi tarkoitettu, totta toinen puoli.
Squaresoftin pelit ovat harvoin floppeja. Hyvät pelit ovat myyntilukujen perusta, mutta markkinointikin on oivallista. Vähemmän kiinnostavan pelin kylkiäisenä tulee esimerkiksi seuraavan Final Fantasyn demo. Ja kuinka ollakaan, kauppa käy kuin panttihuutokaupassa. Moisella konstilla lanseerataan uusi tuote näppärästi ja nopeasti markkinoille.
Squeresoft on myös onnistunut siirtymään pelikoneelta toiselle juuri oikeaan aikaan ja kaiken lisäksi aivan kuin leikiten. Siinä missä muille koneen vaihdos on ollut ainakin siirtymävaiheen pelien laadun perusteella hirmuinen kriisi, Squeresoftille se on ollut pikemminkin lupaus uudesta ja paremmasta. Ensin Final Fantasy IV (I meillä) näytti, miten Super Nintendoa käskytetään ja vuosia myöhemmin sama toistui Final Fantasy VII:n tullessa PlayStationille.
Ruokahalu kasvaa syödessä
Roolipelimarkkinat eivät Squaresoftille riittäneet. Final Fantasy VII:n ilmestyttyä PlayStationille, ilmoitti Neliöpehmeä yllättäen julkaisevansa lähitulevaisuudessa samalle konsolille kymmenen toimintapeliä. Idea kuulosti oudolta: kuinka ihmeessä roolipelejä vuosikausia väsännyt firma osaisi yhtäkkiä toiminnan jalon taidon?
Epäilijät ovat joutuneet syömään sanansa - ja monta kertaa. Olipa lajityyppi mikä tahansa, lopputulos on ollut yksi genren kohokohdista, ja kuluneeseen lajityyppiin on ennakkoluulottomasti tuotu aina jotakin uutta ja jännittävää. Hyvä esimerkki ovat Tobal ja Bushido Blade -taistelupelit. Tobalin vapaa liikkuminen ja Bushido Bladen kerrasta poikki -pelattavuus panivat Street Fighteriin jumittuneiden oivallyskyvyn koetukselle, mutta lajityyppi sai samalla koko joukon uusia ystäviä.
Miten on mahdollista, että roolipelien saloihin perehtynyt firma tekee vaikkapa markkinoiden parhaan perusräiskinnän? Vuosikausia roolipelejä vääntäneet velmut eivät ole sentään yhtäkkiä saaneet toimintapeliherätystä vaan taloon on palkattu uusia voimia. Eikä Squaresoftin henkilöstöpolitiikkaa voi olla ihailematta. Parhaat tekijät houkutellaan ilmeisen isolla rahalla uusiin projekteihin mukaan. Hyvä esimerkki tästä on Dream Factory -tiimi, johon kuuluu vino pino entisiä Namcon ja Segan mätkintäpeliguruja. Tobalit ja hetikohta ilmestyvä kolikkopeliluolia jo komistava Ehrgeiz ovat rekrytoinnin hedelmiä.
Varjoja paratiisissa?
Aina ei Squarenkaan manööverejä pysty täysin ymmärtämään. Firman Yhdysvaltain toimet ovat kaikessa sekavuudessaan tästä hyvä esimerkki. Aluksi Redmondiin, Nintendon USA:n "kotikaupunkiin", perustettiin haara-osasto, joka vastasi muun muassa ensimmäisestä USA:ssa tehdystä Square-RPG:stä Secret of Evermoresta. Sitten Square pani suurella kohulla pystyyn Square LA:ksi nimetyn grafiikkatehtaan Los Angelesiin. Lopulta Redmondin osasto lakkautettiin ja Los Angelesiin perustettiin jo toinenkin toimisto kuin varkain. Kaiken lisäksi liki samanaikaisesti Honolululussa aloitti toimintansa vielä yksi komean grafiikan saloja setvivä yksikkö.
Square-fania Squaresoftin USA:n liikkumiset eivät aluksi liiemmin kiinnostaneet. Monet olivat sitä mieltä, etteivät amerikkalaiset yksinkertaisesti osaisi tehdä roolipelejä japaninmalliin. Kuin todistukseksi tästä Secret of Evermoresta ei tullut koskaan suurta menestystä. Parasite Eve kuitenkin osoitti, että laatupelin teko luonnistuu Amerikan mantereellakin. Kun ensimmäinen asiallinen peli oli sitten lopulta saatu aikaiseksi ja kiinnostus Square-USA:n edesottamuksia kohtaan vihdoin virinnyt, Square meni ja pakkolomautti pääosan LA:n pelintekijöistään. Perusteena oli, kuinkas ollakaan, resurssien säästö. Loogista.
Kaikki Squaresoftin pelit eivät voi myydä miljoonia. Äskettäin Japanissa ilmestynyt ninjaseikkailu Sougaiki sai kunnian olla Squaren ensimmäinen todellinen floppi. Kuusi pistettä kymmenestä neljältä Japanin peliraamatun Famitsun arvostelijalta oli taatusti Squaren tähänastisen historian pohjanoteeraus. Päähahmon jäykkä animaatio ja hankalan töksähtelevät kontrollit työntävät kieltämättä tehokkaasti ruudun äärestä. Sougaikissakin on hetkensä: monet pelimusiikkiin perehtyneet pitävät Hiroki Kikutan säveltämää ääniraitaa yhtenä Squaresoftin kaikkien aikojen parhaista. Ainakin se on tyystin erilainen kuin miehen aikaisemmat Secret of Mana/Seiken Densetsu -viritelmät.
Vinkeät Amerikan-seikkailut ja yksi keskivertopeli eivät onnistu pilaamaan Squaresoftin lumoa. Uutuuksia odottaa innolla, vaikkei lajityyppi välttämättä edes kiinnostaisi. Lopputuote on aina jollakin tavalla innostava ja kiinnostava. Aikoinaan luvatuista urheilupeleistä ei ole vielä kuulunut hiiskahdustakaan, mutta muutoin liki kaikki genret on ehditty käydy ilotulitusvauhtiin läpi. Perinteinen 3D-räiskintä a la Quake ja kunnon kaahauspeli puuttuvat sentään vielä portfoliosta. Squaresoftin tuntien kuitenkaan tuskin kovin kauaa...
