Persona 5 myöhästyy ystävänpäivästä

Persona 5 -roolipeli myöhästyy ystävänpäistä. Tuore julkaisupäiväveikkaus osuu huhtikuun 4. päivään, kertoo lehdistötiedote.

Syytä julkaisupäivän siirtymiseen ei kerrota. Peli on jo ilmestynyt Japanissa, joten todennäköisesti taustalla on Amerikassa lokakuussa alkanut ääninäyttelijöiden lakko. Persona 5:ssa on nimittäin tuplaääniraita: alkuperäisen japanilaisen version lisäksi kuullaan myös englanninkielinen versio.

Persona 5 sijoittuu Tokioon, jossa päähenkilö lusii lukiota ja pahoinpitelystä tuomittua ehdonalaista. Päivisin hahmot käyvät normaalisti töissä ja koulussa, mutta siirtyvät yöllä rinnakkaismaailmaan seikkailemaan. Yö- ja päivämaailma tietenkin linkittyvät yhteen, mikä luo taustan melodramaattisille tapahtumille.

Persona 5 ilmestyy PS4:n lisäksi myös PS3:lle. Pelin julkaisee Amerikassa Atlus ja Euroopassa Deep Silver

Lisää aiheesta