Pillars of Eternity - Roolipeli kuin unelma

Arvosteltu: PC

Saatavilla: Mac, Linux

Obsidian Entertainment/Paradox Interactive

Versio: Steam

Suositus: Intel Core i5-2400 3,1 GHz tai AMD Phenom II X6 1100T, 8 Gt, GeForce GTX 570 tai Radeon HD 7700

Testattu: Intel Core i5-2500K 3,3 GHz, 8 Gt, Radeon HD 6870, Windows 7

Moninpeli: ei

Ikäraja: 16

Kohti ääretöntä ja sen yli! Infinity-roolipelit ovat kuin seikkailija, joka on saanut ajan nuolen polveensa, mutta niistä vaikutteita ottava Pillars of Eternity todistaa, että pojasta polvi paranee.

Kickstarterin kautta on julkaistu joukko erinomaisia roolipelejä, mutta nyt yksi on ylitse muiden. Enää ei tarvitse haaveilla kultaisesta 90-luvusta, sillä Obsidian Entertainmentin kehittämä Pillars of Eternity tuo kultakauden roolipelit upeasti nykyaikaan. Ylhäältäpäin kuvattu rope on erinomaisesti kirjoitettu, mainiosti rytmitetty, laaja ja tunnelmallinen teos, jonka sujuva taistelujärjestelmä loistaa syvällisyydellään.

Ajatukseni palaavat viidentoista vuoden taakse. Addiktioni alkoi joskus 90-luvun loppupuolella. Aluksi kaikki oli viatonta ja kepeää: käyttö rajoittui viikonloppuihin ja tunsin hallitsevani tilannetta. Vuosien mittaan riippuvuus kuitenkin paheni. Viikonloppuhuvittelu muuttui jokapäiväiseksi rutiiniksi, joka ei päästänyt otteestaan.

Rakastuin täydellisesti roolipeleihin. Ahmin Baldur’s Gatet, kalusin Falloutit puhki, hakkasin tieni läpi Icewind Dalen ja koin identiteettikriisin Planescape: Tormentissa. Etenkin Infinity-moottorilla tehdyillä roolipeleillä on edelleen erityinen paikka sydämessäni.

Nyt tuon kolosen täyttää Pillars of Eternity. Vanha rakkaus roihahtaa jälleen ilmiliekkeihin.

Trollit riehuvat myös fantasiamaailmassa.

Kirottu valtakunta

Pillars of Eternity näyttää ja tuntuu Baldur’s Gatelta, mutta konepellin alla kaikki on uutta. Obsidian on rakentanut Pilarinsa perustuksia myöten itse: Infinity on korvattu Unitylla, ja niin Dungeons & Dragonsin säännöt kuin koko Forgotten Realms on hylätty. Vaikka oma Eoran fantasiamaailma tuntuu aluksi vieraalta, mainiosti kirjoitettu tarina nykäisee nopeasti mukaansa.

Dyrwoodin tasavaltaa riivaa kammottava vitsaus. Dyrwoodiin syntyvät vauvat ovat kuin vihanneksia: lapset eivät reagoi millään tavalla ulkoisiin ärsykkeisiin eikä heillä ole tietoisuutta olemassaolostaan. Aivan kuin lapset syntyisivät vailla sielua. Kukaan ei osaa selittää ilmiötä, mutta rahvas syyttää tilanteesta animancereita, luonnontieteilijöitä, jotka tutkivat sieluun liittyviä ilmiöitä.

Jumalilla on suuri merkitys Pillars of Eternityn maailmassa, sillä Eoran asukkaat uskovat ylimaallisten olentojen hallitsevan elämän kiertokulkua. Kuolevaisten sielut kiertävät loputonta sykliä, jossa sielut syntyvät uudestaan kuoleman jälkeen. Animancereita syytetään tämän kiertokulun häiritsemisestä. Aina tutkijat saavat syyt niskaansa!

Muukalaiseni saapuu Dyrwoodiin karavaanin kanssa, mutta erilaiset vastoinkäymiset verottavat ryhmän kokoa. Ankara myrsky, yöllinen yllätyshyökkäys ja kummallisen energiapurkauksen aiheuttava rituaali jättävät minut yksin keskelle metsää. Päässä jyskyttävät kysymykset: kuka rituaalin suorittanut naamarimies oli ja miksi hän tuntui niin tutulta? Miksi näen näkyjä menneisyydestä?

Sankareita, onko heitä?

Pelattava hahmo luodaan pitkälti Infinity-tyyliin. Ensin valitaan sukupuoli, sitten rotu, alarotu ja hahmoluokka, luokkakohtaiset taidot ja ominaisuudet, lopuksi valitaan kulttuuritausta ja lopussa viilataan hahmolle habitus.

Kuusi rotua eivät yllätä. Ihmiset, kääpiöt ja haltiat ovat fantasiapelien vakiokalustoa, suurikokoiset ja fyysisesti vahvat aumauat ovat vastine örkeille, pienet ja näppärät orlanit muistuttavat puolituisia. Ainoa omaperäisempi rotu on godlike, jonka ulkonäkö poikkeaa rajusti muista roduista. Godliket eivät voi myöskään saada jälkeläisiä.

Hahmoluokkia on peräti yksitoista: taistelija, pappi, varas, maagi, samooja, barbaari, druidi, munkki, paladiini, cipher ja chanter. Ryhmään mahtuu kerrallaan kuusi hahmoa, joten kaikkia ei voi saada. Oma ryhmäni koostui kahdesta eturivin tankista (taistelija ja paladiini), keskietäisyydeltä taistelevasta chanterista ja kolmesta takarivin hutkijasta (samooja, maagi ja pappi). Tankit sitoivat vastustajat itseensä, chanter paukutteli pyssyllä ja manasi paikalle liittolaisia, samooja tykitteli jousella, maagi heitteli vastustajien niskaan tehokkaita loitsuja ja pappi huolehti porukan parantamisesta.

Ominaisuudet määrittelevät hahmojen tehokkuuden taisteluissa. Mahti vaikuttaa vahingon määrään ja parannustaikojen tehokkuuteen, ruumiinrakenne terveyteen, näppäryys lisää hyökkäysnopeutta, tarkkaavaisuus parantaa refleksejä ja mahdollisuutta keskeyttää vastustajan hyökkäys, älykkyys lisää taikojen ja kykyjen kestoa sekä vaikutusaluetta, päättäväisyys puolestaan parantaa hahmon keskittymiskykyä.

Oman alter egon ominaisuudet ovat merkittävässä roolissa myös keskusteluissa. Korkeat arvot tietyissä ominaisuuksissa avaavat uusia mahdollisuuksia. Päättäväinen hahmo voi taivutella epäuskoisen keskustelukumppanin puolelleen silkalla sinnikkyydellä, näppärä sankari selviää varkaudesta kuin koira veräjästä.

Oma lukunsa ovat yleiset taidot, eli hiipiminen, atleettisuus, lore, mekaniikka ja selviytyminen, joista atleettisuutta tarvitaan erityisesti tarinaa rytmittävissä tekstipohjaisissa miniseikkailuissa. Kiipeäminen, uiminen ja rotkon ylitykset köyden varassa tulevat tekstiseikkailuissa nopeasti tutuiksi.

Taisteluissa toiminnan voi pysäyttää Baldurs Gate -tyyliin.

Fifty Shades of Grey

Pillars of Eternityn maailma ja taustatarina on rakennettu huolellisesti. Eoraa asuttavat erilaiset kansat ja ryhmittymät, joilla on oma rikas historiansa ja joita ohjaavat erilaiset motivaatiot sekä tavoitteet. Omalta osaltaan maailmaan uppoutumista helpottavat pelin sisäiset tietokannat ja kirjat, jotka taustoittavat ja syventävät seikkailua. Alussa en tiennyt maailmasta mitään, lopussa olin innostunut Eora-asiantuntija.

Teemat ja hahmot eivät ole mustavalkoisia, koko seikkailu saa alusta alkaen harmaan sävyjä. Orjuus, rasismi, hyväksikäyttö, kulissien takaiset valtapelit, huumeet ja rituaalimurhat ovat Dyrwoodissa arkipäivää. Mikä hienointa, Pillars ei pakota pelaajaa tiettyyn muottiin. Voi olla puhtoinen ritari, tai sitten itsekäs paskiainen, kaiken tieltään lakaiseva psykopaatti tai pragmaatikko, joka yrittää selvitä konflikteista vaarantamatta omaa nahkaansa.

Teemaan sopivasti myöskään tarinan antagonisti, Thaos, ei ole yksiselitteisen paha, ennemminkin hän on uskossaan horjumaton sosiopaatti. Karismaattinen Thaos on vahvan vakaumuksen mies, joka haluaa tuoda Dyrwoodiin rauhan ja tasapainon keinolla millä hyvänsä. Pahiksessa on paljon samaa kuin Baldur’s Gaten ikonisessa Jon Irenicuksessa.

Pillars pakottaa tekemään valintoja. Hahmon maine rakentuu tekojen ja valintojen mukaan. Kun kumartaa yhdelle taholle, pyllistää toiselle. Jos lyöttäytyy yksiin mafiamaisen Doemenelin perheen kanssa, voi olla varma siitä, että välit järjestystä ylläpitävään Crucible Knights -järjestöön kärsivät. Myös hahmon luonteenpiirteet, kuten hyväntahtoisuus, rehellisyys ja julmuus, rakentuvat näiden valintojen pohjalta.

Maine ja luonteenpiirteet eivät ole kosmeettisia asioita: kun rehellisyydestään tunnettu sankari vannoo pitävänsä lupauksensa, häntä uskotaan. Diplomaattinen keskustelija selviää monista tilanteista puhumalla ja rationaaliset perustelut kantavat pitkälle sivistyneistön kanssa. Mutta ennemmin tai myöhemmin puhuminen ei enää auta, vaan neuvottelut ratkaistaan huotranlämpöisellä teräksellä ja magialla.

Maailma ja maisema tihkuvat lupausta seikkailusta, onneksi lupaus myös lunastetaan.

Nelkyt tuntia turpaan

Tärkeästä taistelustakin Pillars selviää puhtain paperein. Nujakat muistuttavat enemmän kuin vähän Infinity-pelejä. Kamppailun saa pysäytettyä milloin tahansa välilyönnillä, jolloin voi rauhassa osoittaa hahmoilleen kohteita ja käyttää kykyjä, taikoja tai nauttia voimajuomia. Hidastuvat refleksini kiittävät!

Pikanäppäimet helpottavat pelaamista. Käskyt saa ketjutettua shiftillä, ympäristön esineet ja käytettävät kohteet loistavat tabilla, hiippailu onnistuu altilla. Varjoihin kätkeytyvä hiipijä havaitsee automaattisesti ansat, jos hänen mekaniikkataitonsa on riittävän korkea. Kovaa haastetta halajava voi pelata Pillarsia soolona, jolloin hiipimisen merkitys korostuu entisestään.

Käyttöliittymä on tosi sujuva. Koska yksittäisen hahmon inventaario ei ole suuri, maastosta ja vihollisilta löytyvät tavarat voi noukkia hahmoille yhteiseen säilöön, jossa on reilusti tilaa. Hahmot kannattaa varustaa parilla erilaisella asesetillä, joiden välillä vaihtaa nopeasti. Tervehdin ilolla myös ajan nopeutusta: D:tä painamalla hahmot liikkuvat tuplanopeudella. Etenkin hiipiessä ja siirtymätaipaleilla tämä on suuri etu.

Vaikeusasteiden välillä voi vaihtaa vaikka kesken pelin, masokisteille on vielä pirullisen vaikea Path of the Damned. Lisähaastetta himoitsevat voivat aktivoida Trial of Ironin, joka sallii ainoastaan yhden tallennustiedoston. Korkeampi vaikeusaste nostaa vihollisten määrää, Path of the Damned myös parantaa vastustajien ominaisuuksia. Tiukimmalle vaikeusasteelle viritetty Pillars laittaa jauhot suuhun kovimmillekin örkkikarjuille.

Hirviökatras on tuttua fantasiakuvastoa: peikot, luurangot, lohikäärmeet ja humanoidit saavat taas kyytiä. Kun pelaa vähintään hardilla, kamppailut eivät olekaan läpihuutojuttuja. Viholliset tunkevat ryhmän heikoimpien kimppuun ja käyttävät surutta massatuhotaikoja, mutta Infinity-peleistä tutut oviaukkojen sumputustaktiikat ovat edelleen turhan tehokkaita. Taioista parhaita ovat confusion, domination sekä charm, joilla vastustajat saa hetkellisesti komentoonsa.

Hirviöiden tappamisesta saa niukasti kokemuspisteitä, ainoastaan muutamat ensimmäiset tapot per hirviölaji kerryttävät pistepottia. Suurin osa kokemuksesta lohkeaakin tehtävien suorittamisesta, murusia saa myös ansojen purkamisesta ja uusien alueiden tutkimisesta. Hahmojen tasokatto on matalahko 12, joten uudet kyvyt täytyy valita huolella. Panostaako hyökkäykseen vai puolustukseen, uhratako arvokkaita kykypisteitä hahmoluokkakohtaisiin erikoistaitoihin?

Taistelut verottavat hahmojen terveyttä, mikä palautuu ainoastaan lepäämällä. Matkustaminenkin väsyttää ryhmän, ja porukan taistelukyky heikkenee. Kivana juttuna valtaosa hahmojen erikoiskyvyistä ja taioista palautuu käyttöön jokaisen taistelun jälkeen, mikä vähentää tavernassa ramppaamisen tarvetta. On minulla silti edelleen The Salty Mastin kanta-asiakaskortti.

 

Klassikko jo syntyessään

Ryhmänsä voi luoda halutessaan alusta asti itse (rekrytoimalla palkkiksia tavernoista), mikä on paras tapa rakentaa tehokas tappokomppania, mutta kotikutoiset sankarit ovat vailla persoonallisuutta. Valmishahmoja on kahdeksan (jos ne löytää), jokaisella on oma persoonallisuutensa, taustatarinansa ja sivutehtävänsä. Erityisen mieleenpainuvia tuttavuuksia ovat mulkosilmäinen, hävyttömyyksiä lateleva Durance-pappi ja eksoottinen Pallegina-paladiini. Harmi, että Pallegina on godlike, muussa tapauksessa olisin ehdottanut lisääntymistä.

Pillars of Eternity on pullollaan tasokkaasti kirjoitettua dialogia ja tekstiä, vaan ei niin paljon, että ähky iskisi. Tärkeimmät roolit ja repliikit on ääninäytelty, mikä on iso plussa, sillä näyttelijät tekevät lähes poikkeuksetta erinomaista työtä. Pillars on populaarikulttuuria parhaimmillaan: hyvä käsikirjoitus, uskottava pääpahis ja huolellisesti rakennettu maailma kuljettavat tarinan hienosti maaliin saakka.

Vaikka moneen suuntaan polveilevalla pääjuonella on mukavasti mittaa ja syvyyttä, roolipeleissä yhtä tärkeitä ovat myös tarinan sivujuonteet. Suuri osa sivuaktiviteeteista keskittyy Caed Nua -linnoituksen ympärille, jonka saa omistukseensa seikkailun alkupuolella. Linnoitus tuo tuloja, sen puolustuksia ja fasiliteetteja voi päivittää, mutta kiinnostavin osa linnoitusta on sen alla sijaitseva massiivinen Od Nuan luolasto, joka on täynnä toinen toistaan häijympiä vihollisia. Od Nuan pohjalla odottaa sellainen haaste, josta en ensimmäisellä pelikerralla selvinnyt.

Pillars of Eternityssä on suuren seikkailun tuntua. Jylhät metsät ja villi luonto lumoavat kauneudellaan, suurkaupungit kummastuttavat kulkijaa ja maanalaiset luolastot viekoittelevat uteliasta seikkailijaa tutkimusreissulle. Mutta liian uteliaalta puraistaan nenä irti.

Toteutuksessa panostetaan toimivuuteen. Mahtipontiset klassiset musiikit rakentavat hienosti tunnelmaa, grafiikka on yksinkertaisen kaunista ja selkeää. Edes korkeuserojen hahmottaminen ei aiheuta ongelmia! Lisäksi kameran saa nostettua miellyttävän korkealle, halutessaan sen saa myös lähelle.

Koska Obsidian tunnetaan bugeistaan, yllätyin positiivisesti, sillä törmäsin 40 tunnin aikana mitättömän pieniin ongelmiin: toisinaan taikojen tekstit eivät näkyneet oikein, kerran menetin ilman syytä Guilded Valen mainetta.

Jotkut asiat eivät tunnu muuttuvan, sillä hahmojen reitinhakutekoäly on yhtä kehnoa kuin Baldur’s Gateissa. Kickstarter-tausta näkyy siinä, että peliin on ympätty lahjoittajien nimisiä hahmoja, joiden ainoa funktio on seisoskella maiden ja mantujen täytteenä.

Silmäkulmat kostuvat nostalgian kyynelistä. Olen haaveillut yli kymmenen vuotta kolmannesta Baldur’s Gatesta, Obsidian tarjoilee minulle jotain vielä parempaa. Pillars of Eternity on loistelias roolipeli, josta on vaikea löytää heikkouksia. Kokonaisuus toimii kuin rasvattu salama: taistelu on toteutettu mainiosti, mielenkiintoinen tarina tempaa alusta asti mukaansa ja tärkeimmät hahmot on kirjoitettu hienosti.

Pillars of Eternity hyppää kertaheitolla roolipelien parhaaseen A-luokkaan. Klassikko on syntynyt.

”Puitten kärjil näin mä kunnaan kauniin,

armas päivä paistoi siel,

tämän näin ja sydämeni riutui,

kyynel juoksi poskellein,

enkä ymmärtänyt miksi itkin,

mutta näinhän taivaan maan.”

A. Kivi

Syvällinen, laaja ja mukaansatempaava roolipeli. Pillars of Eternity on jo tässä vaiheessa vahva ehdokas vuoden peliksi.

91