Pirates: The legend of Black Kat on merirosvojen maailmaan sijoittuva yhdistelmä 3D-toimintaseikkailua ja laivataistelua. Alunperin Pirates of Skull Cove -nimellä tunnetun pelin piti ilmestyä pian PS2:n lanseerauksen jälkeen, mutta se purjehtii kauppoihin vasta nyt. Valitettavasti tekoprosessiin huvennut aika tai tekijätiimi Westwoodin maine eivät näy lopputuloksessa.
Tarina heittää pelaajan merirosvokaunotar Katarina "Kat" de Leonin nahkasaappaisiin. Katin isä murhataan ja kostaakseen Kat antautuu seikkailun pyörteisiin. Apuna hänellä on miekka ja merirosvolaiva Wind Dancer.
Piratesin maailma koostuu kasasta saaristoja, jotka vaihtelevat teemoiltaan tulivuorimaisemista synkkiin kummitustunnelmiin. Näiden välillä seikkailu etenee perinteistä tasoloikkakaavaa noudattaen. Alussa tutkittavana on vain yksi saaristo, mutta uudet alueet aukenevat sitä mukaa, kun suorittaa tehtäviä.
Kaikki paitsi purjehdus on turhaa
Saaristosta toiseen singahdetaan maailmankarttaa pitkin, mutta saarten lähivesillä liikutaan purjehtimalla. Kukin alue koostuu yhdestä tai useammasta maakaistaleesta, joiden rannoilta tähytään rantautumisen mahdollistavia laitureita. Vihollislaivat partioivat kaikkialla, joten laitureiden etsiskelyn ohella purjehdusaika kuluu vihollisia tuhotessa.
Purjehdus on teknisesti onnistunein osuus. Laivan massa tuntuu kontrolleissa kuten pitää, ja paatti todella tuntuu kyntävän vettä eikä ilmaa. Lisäksi vesi on heijastuksineen ja aaltoineen todella nättiä. Harmi vain, ettei tekniikkaa hyödynnetä pahemmin taistelussa, joka on jätetty turhan yksinkertaiseksi.
Kahakoinnissa ei tarvitse muuta kuin pitää laiva oikeassa kulmassa viholliseen nähden ja sitten rei'ittää tätä tykkinappia rämpyttämällä. Taktikointitarve on lähellä nollaa, sillä tuulensuunnilla tai aallokoilla ei ole mitään vaikutusta. Niinpä mainittavaa jännitystä tai voittamisen riemua ei synny.
Laivoja olisi myös ollut kiva parannella ja varustaa erikoisaseilla kunnon mörssäreiksi. Nyt kipon saa silloin tällöin päivitettyä isommaksi, mutta sillä on vaikutusta lähinnä ulkonäköön ja kestävyyteen. Kourallinen vaisuja bonusaseita hajupommeista kettinkeihin eivät paljon piristä.
Kapteeni koukku kadoksissa
Laiturille ankkuroimisen jälkeen saaret tutkitaan Zelda-tyyliin toimintaseikkaillen. Kat osaa heilutella miekkaansa muutamalla yksinkertaisella sivallusyhdistelmällä sekä hypätä tavallisen ja tuplahypyn. Niiden avulla niitetään vastaan juoksevat kliseiset hirviölaumat luurangoista jättiläisrapuihin. Loppuaika kuluu aarrearkkuja aukoessa sekä avaimia lukittuihin arkkuihin metsästäessä.
Vaikka laajat alueet vaihtelevine maisemineen tarjoavat pinta-alallisesti paljon tutkittavaa, estää mielikuvitukseton kenttäsuunnittelu seikkailijavaistojen heräämisen. Pelaaminen on tylsähköä taistelua ja innotonta juoksentelua pitkin autioita mäkiä ja rantoja yksinkertaisten, yleensä tavaroiden etsimiseen liittyvien tehtävien perässä. Silloin tällöin päivittyvää miekkaa ja kasvavaa elinvoimaa lukuunottamatta Kat ei kehity, eikä puzzlejakaan ole menoa piristämässä.
Toteutukseltaan seikkailuosuus on siedettävä. Pyöriteltävä kamera aiheuttaa harvemmin ongelmia ja kontrollit käskyttävät sankaritarta perusvarmasti. Grafiikka ei lennätä lakkia päästä, mutta muutama tunnelmallinen maisema tulee vastaan. Vähäinen musiikki on kummassakin osuudessa ihan hyvää.
Piratesin suurin ongelma on, että pelistä puuttuu koukku, joka kannustaisi jatkamaan kokeilua pidemmälle. Juoni ei kiinnosta pätkääkään ja vaikka pelattavuus on teoriassa ihan kunnossa, pelaaminen ei missään vaiheessa ole erityisen kivaa. Edes Sea Battle -moodin yksinkertainen laivakaksintaistelu kaverin kanssa ei irrota hymyä huulille.
Ei Pirates huono ole, mutta ei yhdentekevän keskinkertainen minun korvissani merkittävästi paremmalta kuulosta. Kiinnostanee vain elämänurakseen merirosvoilun valinneita.
70
