www.princeofpersia.com
Persian tasoloikkaprinssi saa toukokuussa oman elokuvan, joten pelisarja valjastetaan osaksi markkinointikoneistoa.
Suositusta menneisyyden tasohyppelypelistä tehdään uusversio, josta tehdään elokuva, josta tehdään taas peli. Joko ympyrä on sulkeutunut tai homma kiertää samaa kehää kuin häntäänsä jahtaava rakkikoira.
Unohdettu hiekka on vieläpä ja periaatteessa uusintaversio yli kuusi vuotta sitten ilmestyneestä Sands of Timesista, jota edelleen muistellaan kaiholla. Peli starttasi prinssin uudet seikkailut ja keskittyi mättämisen sijasta enemmän notkeaan akrobatiaan. Virallisesti Forgotten Sands sijoittuu aikajanalla Sands of Timesin ja sitä seuranneen Warrior Withinin väliseen aikaan, mutta ennakon perusteella ympäristö ja tapahtumat ovat lähes suoraan ykköspelistä lainattuja.
Pelileffa lisensoi
Edellinen Prince of Persia palautti liikaan taisteluun siirtyneen pelisarjan lähemmäs tasohyppelyjuuriaan ja kuorrutti koko komeuden hienolla cell shading -grafiikalla. Lisenssileffan painostuksessa uusin versio hylkää tyylittelyn ja yrittää taas olla realistisen näköinen. Maisemat ovat kyllä paikoitellen komeita, mutta edeltäjän jännän satukirjamainen tunnelma on samalla menetetty, mikä on sääli.
Harmittavinta on itse prinssin muodonmuutos. Ennen varsin tunnistettava siniverinen on Forgotten Sandsissa plösähtänyt geneeriseksi vahatukkasankariksi, jolla on geneerisen vahatukkasankarin ääni. Syy on se, että prinssi yrittää näyttää elokuvaminältään, mutta tekijöillä ei ole lupaa Jake Gyllenhaalin naaman käyttämiseen, joten lopputulos ei näytä oikein miltään. Naaman lisäksi myös ruumis on levinnyt, ja tylsä leffasta kopioitu rintapanssari saa ennen niin jäntevän prinssin näyttämään enemmän jäyhältä jässikältä kuin akrobaatilta.
Onneksi peli ei ole kärsinyt samanlaista inflaatiota kuin sen sankari. Vielä varsin keskeneräisen ennakkoversion perusteella luvassa on enemmän hyppimiseen ja vähemmän taisteluun painottuvaa oikeaoppista prinsseilyä. Sands of Timesista tuttu kätevä ajan takaisinkelaus on mukana, joten virheloikka ei välttämättä pakota palaamaan edelliseen tallennuspisteeseen. Ja jos pakottaa, niin tallennuksia tehdään silti mukavan usein.
Loikkimista maustetaan leffasta lainatuilla nikseillä, sillä prinssi osaa tällä kertaa komentaa luonnonvoimia avukseen. Virtaavan veden voi pysäyttää hetkeksi paikoilleen, jolloin vesinoroista syntyy riippumisen ja hyppimisen kestäviä kovia pintoja. Idea on hauska ja toimii useimmissa tapauksissa hyvin, mutta homman ohjaus oli ennakkoversiossa vielä hiukan hankalaa. Koska vesi pysyy kiinteänä vain niin kauan kuin vasenta liipaisinta pidetään pohjassa, vaatii erilaisten liikkeiden samanaikainen yhdisteleminen välillä melkoista sormiakrobatiaa. Asian voisi helposti korjata niin, että liipaisinta vain napautettaisiin jatkuvan pohjassa pitämisen sijasta. Toivottavasti ominaisuus päivitetään lopulliseen versioon.
Hiekka täyttää huoneen
Taistelusta on vielä ennakon perusteella vaikea sanoa mitään muuta varmaa kuin se, että vastustajia on kerralla ruudulla huimasti aikaisempaa enemmän. Kymmenien luurankojen keskellä mättäminen on näyttävää ja toimii kohtalaisen hyvin, vaikka toiminta tuntuu melko yksinkertaiselta. Hyökkäysnappeja on vain yksi, jolla pannaan miekalla menemään.
Tämän lisäksi vihollisia voi potkia ja prinssi voi akrobaattisesti loikkia pois iskujen tieltä. Hyvänä puolena eri toimintojen ketjuttaminen tuntui onnistuvan helposti ja hahmo ei jumitu odottamaan edellisen animaation loppuun näyttämistä.
Forgotten Sands vaikuttaa perushyvältä prinssipeliltä, jonka hahmoa on turhaan tylsistetty leffan vaatimaan suuntaan. Tästä huolimatta lyhyt ennakko jätti nälän nähdä lisää.
Kirjoitus on luettavissa pelit.fi:ssä 2.6.2010.
Bungie haluaa kertoa vielä yhden tarinan Halo-universumistaan. Sitä ennen hakataan moninpeliä.
Halo: Reach on paluu scifisaagan alkuun. Kuten Halo-romaaninsa lukeneet tietävät, Reach on ihmiskunnan tärkein siirtokunta avaruudessa. Reach on paitsi UNSC:n sotateollisen kompleksin ydin, myös puolen miljardin asukkaan koti.
Vuonna 2552 eletään suuren avaruussodan viimeisiä vuosia. Säälimättömän vihollisen kanssa ei voi neuvotella. Missä Covenantin muukalaiset iskevät, sieltä ihmiskunta perääntyy. Nyt se tie on kuljettu loppuun, sillä Reach on viimeinen etappi ennen maapalloa. Jos Reach kaatuu, ihmiskunnalla ei ole enää toivoa.
Reach on kaikkien taisteluiden äiti, jossa ihmissuku panee kaiken likoon. Avaruuden synkästä sylistä saapuneiden muukalaispirujen olisi kannattanut kääntyä takaisin, sillä Reachissa he joutuvat kohtaamaan kokonaisen joukkueellisen spartalaisia supersotilaita. Kuvitelkaa Master Chief monikossa!
Hei, me lennetään
Reachin taisteluja on odotettava vielä syksyyn asti, sen sijaan moninpeliä voi pelata jo nyt. Neljästä kentästä ja kourallisesta pelimoodeja koostuva Halo: Reachin moninpelitesti käynnistyi 3. toukokuuta. Testi ei ole kaikille avoin, sillä pääsylipuksi tarvitaan Halo 3: ODST -peli.
Moninpelin näkyvin uudistus on lentäminen. Lyhyet ilmalennot mahdollistava rakettireppu on erikoiskyky, jonka pelaajat voivat valita taistelukentälle syntyessään. Rakettirepun vaihtoehtoja ovat hetkellinen kuolemattomuus, näkymättömyyskenttä ja erikoiskyvyistä tylsin eli juoksupyrähdys. Kuolemattomuus ei ole niin hienoa kuin voisi luulla, sillä se tarkoittaa paikoilleen jähmettymistä. Puhtaassa hauskuudessa mitattuna napista painamalla käynnistyvä näkymättömyys vie selvän voiton kuolemattomuudesta. Mikään ei kuitenkaan voita lentämistä. Ilmasta maahan hyökkäykset tuntuvat Reachissa niin kotoisilta, että lentävien spartalaisten voisi kuvitella kuuluneen alusta pitäen Halo-moninpelien repertuaariin.
Testiversion kentistä ainakin monikerroksinen Swordbase ja korkeiden vallien täplittämä ulkoilmakenttä Powerhouse suosivat lentokykyä ylitse muiden. Swordbasen keskuskuilussa lentotaidottomat jäivät auttamatta ilmataistelijoiden maalitauluiksi. Lipunryöstössä erikoiskyvyt auttavat vain puolimatkaan asti, sillä kykyjä ei voi käyttää lippua kantaessa. Se vasta olisi jotain, jos kantaja voisi tekeytyä kesken kaiken näkymättömäksi.
Lippujen hamstraamista
Lipunryöstöä eli CTF:ää pelataan Reachissa sangen erikoisina variaatioina. Yhden lipun CTF:ssä hyökätään ja puolustetaan vuorotellen, Stockpile-CTF:ssä kenttä on täynnä lippuja, joita rohmutaan kelloa vastaan oman joukkueen maalialueelle. Kaaosta lisää se, että lippuja voi varastaa vastapuolen maalista. Turpajuhlapuolella suosikkini on SWAT-pelimoodi, jossa aloitusase on tarkkaa kertatulta ampuva Designated Marksman Rifle ja ainoa sallittu erikoiskyky on sprintti. SWAT-matsit ovat hillitöntä kyttäystaistelua, mutta hyvällä tavalla, sillä aseistus on kaikille sama. Pelimoodien varsinainen bravuurinumero on suurimmilla kentillä pelattava Invasion, jossa spartalaisten on puolustettava asemiaan eliittien joukkuetta vastaan. Kentällä edetään sitä mukaa, kun eliitit onnistuvat tekemään tuhojaan.
Matsien päätteeksi Halo: Reach maksaa pelaajille krediittejä, joilla voi ostaa uusia osia omaan sotisopaan. Kylän suurinta kypärää kelpaa sitten esitellä taistelukentällä. Mitään pelillistä etua maksullisista varusteista ei saa.
Joskus pienet uudistukset voivat olla niitä parhaita. Halo: Reachin social settings -valikosta voi näppärästi määritellä haluamansa peliseuran: puheliaita vai hiljaisia pelaajia, voitosta vai ajankuluksi pelaavia, joukkuehenkisiä vai yksinäisiä susia ja kohteliaita vai pahasuisia. Sosiaalisen profiloinnin yhdistäminen matchmaking-pelihakuun on kova juttu.
Halo: Reachin moninpelistä kiinnostuneiden kannattaa kiirehtiä, sillä testijakso voi olla muutamassa viikossa ohitse.
