Hongkong, 2065. Maa on sisällissodan partaalla. Kansainvälinen Vapauden Koalitio yrittää pitää rauhaa yllä, mutta sodan voima on vahvempi.

Project: Snowblind tarraa otteeseensa ensi sekunneista alkaen. Toiminta alkaa heti ylivaihteella, ja vaikuttavan Robocop-tyylisen kohtauksen kautta käynnistyvä juonenkuljetus läjähtää tajunnan ytimeen.

Pelaaja on nuori sotilas, joka kuolee alkumetreillä palkintona epäitsekkäästä teostaan, mutta herää pian entistä ehompana. Hänestä on pultattu kasaan kestävyyttä, nopeutta ja voimaa uhkuva, biomekaanisilla liitännäisillä varustettu supersotilas. Hän ei ole kuitenkaan tahdoton, epäinhimillinen robotti. Toverit kohtelevat häntä kuin ihmistä, jopa kunnioittaen. Sitten alkaa evakuointi ja kapinalliset ovat niskan päällä...

Realistinen Halo

Snowblind on täyttä toimintaa. Ohjain tärisee jatkuvasti, kun räjähdykset vavahduttavat maastoa ja toinen toistaan munakkaammat aseet hyrisevät käsissä.

Peli näyttää todella herkulliselta. Maasto on uskottavan näköistä, tilan tuntu hyvä ja fysiikanmallinnus pätevää. Räjähdykset viskovat äijiä näyttävästi ja ilma on raudasta sakeana. Taistelu riehuu läpi toimistorakennusten ja vastustajat ovat kulmien ja huonekalujen takana piilottelevia sotilaita, mikä on ihan eri asia kuin ampua öhkömömmöjä planeetta Zbyrtillä. Paikat on anteliaasti ripoteltu täyteen tuhoutuvaa tavaraa, joten 13-millisen alkaessa laulaa peli todella näyttää siltä kuin helvetti repeäisi.

Lisäkehuja ansaitsevat nerokkaat kontrollit. Vain käsikranaattien viskominen vaatii yli-inhimillistä peukalontaivutusta, muuten Halosta lainatut kontrollit toimivat näppärästi. Ohjaustuntuma on juuri riittävän jäykkä, joten tähtäys ei hötkyile tai miekkonen ota harha-askelia. Kaiken kruunaa todella kätevä pikavalikko inventaarion ja kykyjen hallintaan. Crystal Dynamics on viimeistellyt Project: Snowblindin huolella, se näkyy kaikesta.

Ajattelevan pelaajan FPS

Supersotilaan elämä ei ole helppoa, sillä ylivoimaisuudesta huolimatta turpaan tulee koko ajan, jos vain säntäilee räkä poskella lonkalta ampuen. Älliä voi ja pitää käyttää. Peli muistuttaa ajoin lähes puzzlea, sillä monesta paikasta voi selvitä joko itsestään selvällä tavalla tai sitten ovelalla kikkailulla.

Jos vaikka oviaukkoa vartioi turvakamera ja tykkipesäke, voi joko yrittää käyttää (tuli)voimaa, etsiä kiertotien, kuten ilmastointihormin, tai koettaa löytää kontrollipaneelin, josta turvalaitteet saa pois päältä. Tietokoneisiin hakkerointi on yksinkertainen, mutta hyvä lisä ja sopii pelin lähifuturistiseen tunnelmaan.

Kovo-osaston perinteiseltä puolelta löytyvät vaimennettu pistooli, rynkky, haulikko, sinko ja tarkkuuskivääri. Viimeksi mainitun ammuksia vähän kitsastellaan, mutta rynkky toimii hyvin melkein aina, kunhan muistaa ampua lyhyitä, kontrolloituja sarjoja. Pääosumat tuntuvat olevan arvossaan. Kaikilla aseilla pärjää, ja joka aseessa on myös toinen tulitusmoodi, esimerkiksi haulikko ampuu viuhkan räjähtäviä ammuksia ja rynkky kiväärikranaatteja.

Tulevaisuuden aseina ovat elektroniikkaa vastaan toimivat EMP-kranaatit ja sähkösäde, itsekseen vaeltavat ja laserilla räiskivät hämähäkkidroidit, kimpoilevia ammuksia ampuva pistooli, miinanlevitinkivääri ja Half-Life 2:sta tuttu kineettinen veto- ja työntösäde. Kineettiselle pyssylle en keksinyt taistelussa järkevää käyttöä, mutta puzzleissa se auttoi.

Tiukassa paikassa voi oviaukkoon tai vastaavaan taikoa suojakenttämäisen mellakkasuojan, ja seinienkin läpi pääsee ampumaan railgunilla. Kätevää, koska supersotilas oppii näkemään seinien läpi. Laillinen wallhack!

Ajoneuvojakin pääsee käpistelemään. On normaaleja ja panssaroituja autoja, konekiväärillä ja tykillä varustettuja malleja, jopa pieniä taistelurobotteja ja sen semmoisia. Vastaan tulee myös tankkeja ja helikoptereita. Anteliaasti vihollisajokkien kestävyyttä ei ole vedetty överiksi, joten yleensä EMP-kranaatti tai pari ja singonkuti plus kranaatteja perään riittää.

Elektromagneettiseen pulssiin liittyy myös snowblind, lumisokeus. Kun joutuu itse elektromagneettisen pulssin uhriksi, silmissä vilisee valkoista kohinaa.

Deus on Ex

Sokerina pohjalla ovat biomekaaniset superkyvyt. Yleisimmin tarvitsee infrapunanäköä, jossa viholliset loistavat kirkkaan keltaisina. Ympäristöstä riippuen kyky toimii myös esteiden läpi. Pimeään paikkaan astuessa on helppo väläyttää sekunniksi infrapuna päälle, jolloin piileskelevät viholliset paljastuvat välittömästi.

Toinen supersuosikki on refleksien nopeutus, eli käytännössä kaikki muut hidastuvat Max Paynen bullet timen tyyliin. On aika messevää juosta viiden jätkän välistä ja lasauttaa viisi pääosumaa. Harvemmin tarvittavia kykyjä ovat suoja osumia vastaan, jedisähköiskun täräyttäminen ja näkymättömyys.

Kuoleman hetkellä (kuolinefekti on muuten mainio) voi vielä selvitä iskemällä viime voimillaan suoneen naniittiboostin, joka elvyttää hetkessä takaisin tolpille.

Harmittavasti vain yksi kyky voi olla kerrallaan päällä. Lisäksi kyvyt syövät nopeasti bioenergiavarantoja. Tuntuu, että bioenergian kanssa kitsastelu olisi viety vähän liian pitkälle, sillä biomittarin käyrä on kuin bensamittari, aina nollilla.

Keskellä Kiinaa

Karttoja on kuusitoista ja yksinpelissä yksitoista tehtävää. Kartat sisältävät aika palan modernia Kiinaa temppeleineen, teollisuushalleineen ja pilvenpiirtäjineen. Tehtävät on pilkottu lyhyisiin osioihin, joiden välillä lataillaan. Lataustauot ovat hämmentävän lyhyitä, ainakin jos vertaa Ghost Reconiin tai Haloon.

Moninpelaaja pääsee Liven tai systeemilinkin kautta enintään 16 pelaajan matseihin. Moninpelimoodeina ovat sooloilijoille deathmatch ja kovasti predator-meiningiltä kuulostava metsästys. Metsästyksessä yhdellä pelaajalla on pysyvä näkymättömyys, kaikki kyvyt ja aseet ja enemmän osumapisteitä kuin muilla. Metsästäjän listivä muuttuu itse metsästäjäksi. Kuulostaa vähintään mielenkiintoiselta.

Tiimipelaajille on deathmatchin lisäksi lipunryöstöä, pomminpurkua ja generaattorin räjäytystä. Myöhemmin ilmestyvässä PC-versiossa on todennäköisesti enemmän pelimuotoja. Harmittavasti mutta totutusti arvosteluversiolla moninpeliin ei ollut asiaa.

Oikeastaan ainoa kyrsiintymisen aihe koko pelissä on pelitilanteen tallennuksen puuttuminen. Peli tallentuu osioiden välillä avainpisteissä sekä sinne tänne sijoitetuissa tallennushuoneissa. Huoneita on aika tiuhassa, mutta en silti näe mitään syytä toteuttaa tallennusta näin.

Project: Snowblind on räiskintöjen aatelia. Perusjutut ovat kohdallaan eikä karkkiakaan ole säästelty. Klak-klak, rynnäkköön!

* * * * *

Klaanisodat

Pienet samankaltaisuudet Deus Ex -pelien kanssa eivät ole sattumaa. Project: Snowblindin piti alun perin olla nimeltään Deus Ex: Clan Wars, samaan maailmaan sijoittuva räiskintä. Nähtävästi peli kasvoi liikaa erilleen alkuperäisideasta.

* * * * *

Välitön klassikko

PS2-versio kestää vertailun Xbox-vastineensa kanssa. Project: Snowblind on häikäisevän hieno peli sanan kaikissa merkityksissä. Perusräiskintäkaavaan on ympätty niin paljon kromia päälle, että henkeä saa haukkoa jatkuvasti.

Allekirjoitan Kimmon kehut ja nokitan vielä pisteellä.

Mika Äärilä

93 Pelit suosittelee