www.residentevil.com
Valkoinen, musta tai espanjalainen, virukset ja loiset iskevät väristä välittämättä. Resident Evilin viitososassa lähdetään mustaan Afrikkaan.
Auringon paahtama slummi on ainaisen pimeydessä vaeltamisen jälkeen piristävä miljöö kauhupelille. Zombit ja Isku Mogadishuun -fiilis on tietysti tulenarka yhdistelmä, mutta jos työtön roturealisti saa räiskittävien ihonväristä lisäpotkua, ongelma ei varsinaisesti ole pelissä.
Demo alkaa hienosti. Zombeja tulee tapettavan tipoittain, ja hetken ehdin taistella kylmän viileästi kunnes raivotautisia hyppii esiin ikkunoista, ovista ja aidan harjalta. Tahtipuikkoni paukkuu tiheämmin. Tuskin olen selvinnyt alkusoitosta kun moottorisahasinfonia pärähtää soimaan. Ahteri siirtyy sohvan reunalle ja paniikki iskee. Juuttisäkkipäistä noutajaa ei haulikkokaan tunnu pysäyttävän. Pakoon voi juosta, mutta piiloon en pääse. Miksei nämä jääneet Espanjaan!
Left 2 Die
Resident Evil 5 rakentaa nelososan kivijalalle, eikä toimintaan nojaava perussuunnittelu yllätä, onhan Resident Evil 4 (Pelit 03/05, 94 pistettä + Pelit suosittelee) yksi kaikkien aikojen peliklassikoista.
Pääosassa on ykkösressusta tuttu Chris Redfield. Ainoa kunnon uudistus pelikaavaan, on tulitukea antava taistelupari Miss Afrikka Sheva Alomar. Tuplamiehitys on sarjalle tuttu juttu, mutta nyt taistellaan oikeasti yhdessä. Tekoälyn asemasta pariksi voi valita myös ruudunpuoliskolla tai laajakaistan päässä taistelevan kaverin. Yhteispeli on selviytymisen ehto: "Huolehdi sinä etuovesta, minä otan ikkunat ja pidän silmällä takaovea." Tekoälykin toimii yleensä tyydyttävän älykkäästi.
Teuraskarja kaatuu ampumalla pään harteilta, halietäisyydelle ehtivät veijarit murskataan nyrkillä. Eikä se ole ihme, sillä Chrisin hauiksella on ympärysmittaa rintakehäni verran.
Ammukset ja ensiapuvälineet ovat kortilla. Vaikka kamat olisi yhteispelin perinteisten sääntöjen mukaan kiva rohmuta aina itselle, on hamstraaminen lyhytnäköistä. Kaveri on pidettävä hengissä ja tulitukea on turha odottaa, jos ammukset lojuvat avaamattomissa paketeissa omassa repussa.
Logistiikka on pantu uusiksi. Varastonhallinta ei pysäytä peliä, joten tiukoissa paikoissa on pärjättävä joko sillä, mitä on kädessä tai mitä on pikavalintaan laitettu. Repun mikromanageroinnista on luovuttu. Reppu 2.0 on pieni ja nopeakäyttöinen, ja varusteita voi sekä antaa kaverille että pyytää itselleen. Tietokonenainen antaa aina. Vielä on silti hiottavaa, sillä ammukset annetaan typerästi kaikki kerralla.
Wiimotea ikävä
Ohjausta on uudistettu vain vähän. Jos kankeudesta sai neljä vuotta sitten näppylöitä, vitososassa kasvaa jo paiseita. Syy on osittain nelkun Wii-version (Pelit 8/2007, 93 pistettä). Helpon kaukosäädinräiskeen jälkeen vanha ohjaussysteemi tuntuu jähmeältä. Padin piikkiin ongelmaa ei voi pistää, sillä räiskintäpeleissä on nähty sujuviakin ohjaussysteemeitä. Ilmeisesti pakokauhua rakennetaan edelleen capcomilaisesti ohjauksen painajaismaisella kankeudella.
Liikelistalla on sentään sivuaskeleet, mutta se ei muuta juuri mitään. Liikkuminen on hidasta ja ampuessa jalat naulataan edelleen maahan. Rajoitteisiin tottuu, mutta hieman sujuvammallakaan systeemillä Resident Evil tuskin muuttuisi vaivattomaksi lahtaamiseksi.
AI-kaverin hyöty pelille jää ensikokeilun jälkeen kysymysmerkiksi. Kaunis seura kelpaa aina, mutta nainen yltyy välillä vaivaksi. Partneri hankkiutuu tasaisesti vaikeuksiin, ja pelin päättyminen tekoälyn kuolemaan turhauttaa. Toisaalta tekoälykaverin suhauttama parannussuihke pelastaa usein varmalta kuolemalta.
Lievästä yllätyksettömyydestä huolimatta vanha taika on tallella. Upean näköinen Resident Evil on varmasti yksi alkavan vuoden pelitapauksista.
Arvostelu on luettavissa www.pelit.fi:ssä 4.2.2009.
