Matala "MööÖÖÖ" on viikon luontoääni Raccoon Cityssä. Sehän on lehmä, älähtää innokas tietokilpailija. No ei. Oikea vastaus on nopeasti lisääntyvä homo stupidus zombificus.

Resident Evil: Outbreak -kauhuseikkailu uudistaa klassikkosarjaa kontrolleja ja seikkailun perusrakennetta rukkaamalla. Outbreak on jaettu viiteen kompaktiin jaksoon, joiden tapahtumat eivät liity suoraan toisiinsa.

Jokaisessa episodissa seurataan kolmen hengen ryhmän selviytymistaistelua. Koneen komentama parivaljakko auttaa sankaria hirviöiden lahtaamisessa ja roinan ronttaamisessa. Tavoite on tuttu eli Umbrella-biotekniikkafirman virusinfektion luomien kummajaisten valtaamasta Raccoon Citystä pakeneminen.

Päästin zombimaisen syvän huokauksen, kun sankari otti ensimmäiset askeleensa. Kiitos ja kumarrus Capcomin työntekijöille, hahmohan kävelee kiltisti tatin osoittamaan suuntaan. Tankin taskuparkkeerauksesta nauttivat masokistit voivat pelata perinteisen jäykillä käännös-, eteen- ja taakse-kontrolleilla. Kun ohjaus ei ole enää Resident Evilin painajaismaisin mörkö, seikkailuun uppoutuminen helpottuu. Erillinen juoksunamiska on ainoa hämmentävä ratkaisu, sillä analogitatin voimakas käännös hoitaisi ravaamisen luontevammin.

Pöpöt uhkaavat

Episodirakenteen tiiviit juonet ja tarkasti rajatut ympäristöt estävät ideoiden kuoliaaksi toistamisen, mikä on selkeä parannus aikaisemmasta. Valitettavasti Resident Evil -konkarit tunnistavat jaksojen teemat harmillisen helposti. Below Freezing Pointissa keitetään kokoon V-Jolt-kasvimyrkkyä ja The Hiven sitkeä toukkamies palauttaa mieleen kolmososan hyytävän Nemesis-hirviön. Kaikki oivallukset lainataan sarjan edellisistä osista, sillä suurin osa pulmista on kertaalleen kierrätettyjä - vain salasanat ja avainten koristeet ovat vaihtuneet.

Ongelmat ovat pahimmillaan tyypillistä puzzlehuttua, jossa logiikka on tuntematon sivistyssana. Ei kai kukaan ripottele salasanojaan pitkin toimistoa? Toinen ikuinen hämmästelyn aihe ovat lastulevyovet, jotka pysäyttävät haulikolla aseistetun raavaan miehenkörilään. Ongelmien järkevyysasteesta riippumatta vaadittavien hilavitkuttimien hankkiminen edellyttää armotonta eestaas-toikkarointia.

Samassa huoneessa norkoilevat tiimiläiset voivat vaihtaa tavaroita keskenään ja uudella esineellä saa korvata vanhan. Roinan kokoa ei noteerata, joten luottokortti vie yhtä paljon tilaa kuin pumppuhaulikko. Koneen ohjaamat kaverit kehittävät seikkailuun muutaman ylimääräisen ongelman. Verenhimoiset kumppanit tuhlaavat arvokkaita ammuksia vaarattomiin pikkuprötöihin, joten raskaat aseet kannattaa takavarikoida itselle. Pöydällä nököttävä parannussuihke pitää ojentaa henkitoreissaan rahjustavalle kamulle omakätisesti, sillä tämä ei sitä epäitsekkäänä muuten ota.

Painetta kiristetään jatkuvasti etenevällä virusinfektiolla. Sankari kuukahtaa niille sijoilleen, jos pulmien ratkomiseen tuhlataan liian monta tupakkitaukoa. Viruksen leviäminen elimistössä hidastuu lääkkeillä, mutta kokonaan taudista ei pääse eroon. Virus aiheuttaa todellista päänvaivaa vasta viimeisessä ja pisimmässä episodissa.

Maisemia panoroidaan leffamaisen dramaattisista ja ennalta määrätyistä kulmista. Ympäristö piirretään Code Veronica -osan tapaan reaaliaikaisesti, joten linssit eivät ole staattisia. Etenkin käytävissä turvaudutaan pitkiin kamera-ajoihin. Ympäristöt ovat ikävän usein puuduttavan moderneja ja kulmikkaita rakennuksia, klassisen runsaita muotoilutyylisuuntia käytetään masentavan vähän. Kaipasin myös sankarin silmien läpi pällistelyä, sillä tekniikka ei enää estä sitä.

Latausajoista kitiseminen tuntuu auttamattoman vanhanaikaiselta, mutta Outbreak pakottaa veisaamaan muinaista valitusvirttä. Huoneiden häiritsevän pitkät lataustauot nakertavat tylysti kauhuseikkailulle tärkeää immersiota.

Piiri pieni pyörii

Erilaiset vaikeustasot ovat tavallista tärkeämpiä lisukkeita, sillä skenaariot eivät ole kovin pitkiä. Jos tietää mitä tekee, jakson loppuanimaatio lävähtää ruudulle jo vartissa. Vaikeustason kiristyessä vihollisten määrä kasvaa ja ammusvarasto kutistuu. Napakat episodit palvelevat amerikkalaisen ja japanilaisen version nettipelin tarpeita, sillä vain harvat pystyvät uhraamaan kymmenen tuntia yhteen pelisessioon. Europainoksessa ei ole lainkaan verkkopeliä, mikä vie puolet Outbreakin ideasta.

Jakson läpäisy ja kuolemaan päättyneet retket palkitaan pisteillä, joilla ostetaan asuja, taidetta ja muuta bonusmateriaalia. Poikkeuksellisen runsaat roinat on hinnoiteltu siten, että innokas keräilijä joutuu junnaamaan samoja kuvioita kymmeniä kertoja.

Valittavien sankareiden vaihtelevat ominaisuudet tuovat annoksen ruutia hamstraajien uusintakierroksiin. Poliisi ja jämerä vartija ovat aloittelijoiden valintoja, sillä he kantavat pistooleita heti episodin alussa. Riuska putkimies David osaa rakentaa vinkeitä lähitaisteluaseita ja reportteri Alyssa tiirikoi auki lukkoja. Yokon reppuun mahtuu tuplasti roinaa ja lääkäri George väsää parantavia pillereitä. Erot eivät ole mullistavia, mutta niistä irtoaa hupia muutaman yrityksen verran.

Vaikka Resident Evil: Outbreakin kohtaukset ovat lyhyitä, ne ovat yhteenlaskettuna täysimittaisen zombiseikkailun pituisia. Sekalainen sankaripoppoo, mukana roikkuvat kaverit ja kelvolliset kontrollit piristävät kaavamaista hirvitysten lahtausta merkittävästi. Kaikki ei kuitenkaan ole pelkkää sisälmyksillä tanssimista: toimistomaisemat, kuluneet pulmat ja karmivat latausajat latistavat tunnelmaa liikaa.