Kun yksi mies vastaan muukalaisten invaasio toimi aikaisemminkin, miksei nytkin? PlayStation kolmosen tärkein julkaisupeli tarjoaa Halon paikalle Halea, sankaria sodan rattaissa räiskintäeepoksessa Resistance: Fall of Man.
Pidän pelitaloista, jotka eivät jää lypsämään yhtä ja samaa ideaa, kunnes ovat itsekin kyllästyneet alkuperäiseen huippupeliinsä. Insomniac Games on Sonyn paras hankinta koskaan, harvinainen esimerkki tiimistä, jonka luomisvoima ei rajoitu vain yhteen ideaan, genreen tai hahmoon. PlayStationille firmalta saatiin sympaattiset Spyro-tasoloikat, PS2:lle karvaiset Ratchet-toiminta-ammuskelut ja PS3:lle Resistance: Fall of Man, ehta paukuttelu aiheesta yksi mies vastaan alieninvaasio.
Tosin en pelin läpäistyänikään ole ihan varma alieninvaasiosta, sillä tarinassa viitattiin pariinkin vaihtoehtoon. 50-luvulla khimairoiksi kutsutut olennot valtaavat koko Euroopan, aloittaen Neuvostoliitosta, kaapaten sitten Suomen ja pysähtyen vasta Irlannin rannikolla Atlantiin. Amerikkalaiset liittyvät taisteluun auttamaan Britannian harvojen eloonjääneiden toivotonta vastarintaa, mutta kukaan ei oikein tiedä, mitä on vastassa. Ovatko teknisesti kehittyneet khimairat terveisiä ulkoavaruudesta vai Neuvostoliiton käsistä riistäytynyt biologinen ase?
Muuten juoni on klassisen kliseinen. Tuntematon uhka valtaa maailmaa, löytyy. Amerikkalaiset nousevat vastarintaan, löytyy. Ihmisiä sotakoneikseen geenimanipuloivat viholliset, löytyy. Perussotilaita telepaattisesti ohjaavat alienkomentajat, löytyy. Joku päähenkilöistä saa tartunnan, löytyy. Petturin pää muuttuu käveleväksi hämähäkiksi tai kroppa toooosi isoksi hirviöksi, ilmeisesti jätettiin kakkososaan.
Videoissa on vaihteeksi järkeä, sillä tarinassa kerrottuja asioita sovelletaan pelimaailmaan, eivätkä pätkät jää pelkäksi löpinäksi. Esimerkiksi khimairasynnytyslaitoksessa käydessä paljastuu, että olentojen selässä olevat rivat ovat todellisuudessa jäähdytyssiilejä. Ilmastointiin ampumalla otukset kuolevat. Jäätiköksi muuttuneessa Lontoossa ja alieneiden tukikohdan pakkasessa khimairat ovat normaalia kestävämpiä. Lontoon näyttävä lumipyry on käheimpiä graafisia yksityiskohtia, joita olen hetkeen nähnyt.
Tää on mun kivääri
Ratchet-tausta paistaa Resistancessa, sillä jos ammuskelusta jotakin haluaa nostaa esille, valitsen tavallista kekseliäämmät aseet. Joka pyssylle on oma käyttötarkoituksensa tai vihollistyyppi, jota varten ase on olemassa. Sankari Hale jaksaa roudata kaikkia pyssyköitä kerralla mukanaan, joten mutkaa vaihdellaan tasaisesti tilanteen ja vihollisen mukaan.
Ainoastaan ihmisaseet eli karbiini, haulikko, sinko ja kiikarikivääri noudattavat peruskaavaa. Tarkka-ammuntaan soveltuva sarjatulta tai 30-millisiä kranaatteja ampuva karbiini on pelin hyödyllisin yleisase, ja kiikarikiväärillä syntyi hienoin yksittäinen hetki. Kyykistyin vartiomiehen nähtyäni polvelle ja hain takaraivon hiusristikkoon. Laukauksen kajahtaessa lintuparvi lehahti siivilleen ruohikosta ja khimairan ruumis kiepsahti verkkaisesti ympäri kuin nähdäkseen tappajansa. Kun tähdätessä keskittyminen kuvataan ajan hidastumisena, John Woo -fiilis oli täydellinen.
Auger-kivääri ampuu hitaita energia-ammuksia, jotka porautuvat esineiden läpi. Laatikon taakse piiloutunut khimairakaan ei ole suojassa, koska tähtäimen muuttuminen punaiseksi paljastaa sijainnin. Itsekin joutuu vaihtamaan kämppäpaikkaa energia-ammusten alkaessa hitaasti porautua suojan läpi.
Bullseyeta käyttävät perusrivisotilaat, mutta tekoäly ei hyödynnä aseen parasta ominaisuutta, sarjatulta, lainkaan. Sarjatuliaseella voi ampua maaliammuksen, johon muut luodit hakeutuvat automaattisesti, vaikka uhri yrittäisi minne tai itse kyykkisi ampuessaan suojassa. Ahtaisiin tiloihin soveltuu seinistä kimpoilevia ammuksia ampuva ääniase, jonka kakkosmuodolla voi ampua huoneen keskelle automaattitulta räiskivän minitykin. Ainoastaan saippuakuplapyssyn oloinen miinalevitin tuntui turhalta, kunnes tajusin taltuttaa aseella kaikkein suurimmat hirviöt. Kuplapyssyn takertuvat miinapallot kaatavat otuksen kuin otuksen sarjana räjähtäessään.
Asetasapaino ei ole ihan kohdallaan, sillä tehokkain kaikista on +2 pyssynperä of slaying. Puutukilla huitomalla saattaa pudottaa parikin khimairaa kerrallaan. Yleensä juoksen sarjaa lonkalta röpöttäen kohti vastustajia, kunnes iskuetäisyydelle päästyäni huitaisen koko porukan pyssyllä ketoon. Miehekästä, mutta samalla hukataan aseilla leikkimisen merkitys. Se on sääli, koska tekoäly pelaa minua monipuolisemmin. Perusalienit pysyvät piilossa ampuen suojasta loikatessaan vain lyhyitä sarjoja, mutta porukasta löytyy myös katossa liikkuvia tarkka-ampujia, päälle syöksyviä hämähäkkiotuksia, kaukaa tulittavia sotakoneita ja muuta mukavaa.
Tähtäys ei tunnu missään vaiheessa halomaisen sujuvalta, sillä tatti on kaikilla asetuksilla liian herkkä. Korjausliikkeet muuttuvat korjausliikkeen korjausliikkeiksi. Toki useimmilla aseilla on liioitellun suuri osuma-alue, joka vielä naamioidaan sujuvasti aseen potkun aiheuttamana hajontana. Kohti tähtääminen ei ole osuman kannalta välttämätöntä. Pari kutia ei tapa ja pitkät sarjat karkaavat seinille, joten systeemi on toimiva.
Sixaxisin liiketunnistusta käytetään hauskasti Resistancessa. Kampanjassa fyysisesti heikoin khimairamuoto on duunarizombi, joka tapetaan lähinnä kiväärinperällä sohimalla. Joskus otukset pääsevät yllättämään ja hyppäävät kurkkuun kiinni, jolloin ne on ravistettava niskasta padia heiluttamalla. Moninpelissä tuleen syttynyt hahmo sammuttaa liekit maassa kierimällä, jos heiluttaa padiaan. Se ei tosin auta, sillä naapuri yleensä lopettaa kieriskelyn sarjalla.
Putkijuoksua HD-putkella
Kenttäsuunnittelu on varsin yksitotista, varsinkin maaston liian selkeä putkimaisuus häiritsee. Alkupelissä juostaan usein avotaivaan alla, jossa kulkee S-mutkalle taivutettu polku koko kentän läpi. Olisin mielelläni nähnyt, kuinka ensimmäisistä peleistä lähtien PS2-ajan rajoitukset jätetään taakse ja käytävien sijasta taisteltaisiin liki rajattomalla alueella. Nyt rynnäkössä alienasemiin edetään panssariesteiden ja juoksuhautojen muodostamassa sokkelossa kohti seuraavaa oviaukkoa uuteen käytävään. Loppupelissä onneksi liikutaan pääosin sisätiloissa khimaira-tukikohdan uumenissa, mikä selittää sujuvasti käytävätkin.
Taisteluiden rytmitys toimii paremmin. Massiivisia yhteenottoja, jossa ihmisten ja khimairoiden joukot käyvät kiivasta lähitaistelua seuraa pienempiä tehtäviä, joissa Hale painaa yksin menemään tunnelissa. Tempoa vaihdellaan parilla ajoneuvotehtävällä, mutta välipalaksi tarkoitetut pätkät ovat selvästi peruspeliä heikompia. Varsinkin taistelu alienkävelijällä valtavaa tykistörobottia vastaan oli puuduttavaa, sillä tehtävässä ei ollut muuta ideaa kuin vastassa olleen Goljatin suuri osumapistemittari, jota kolkutettiin raketti kerrallaan alas.
Jotta grafiikasta saa kaiken irti, pelaaminen vaatii teräväpiirtotelevision. Perustelevisiossa Resistance on toki pirun komea, mutta resoluution laskiessa khimairat jäävät pelikentissä alkuperäisiin paikkoihin. Esimerkiksi vartiotornissa päivystävä alien näkyy teräväpiirrossa selvästi kauas, mutta jää tavallisessa tv:ssä epämääräiseksi sutuksi, joka voisi yhtä hyvin olla tuulessa heiluva puska kuin vastustaja. Onneksi jokaisessa aseessa on tähtäinzoomaus, jolla kohteen saa aina ampumaetäisyydelle. Ero ei ole iso, mutta kentät on ilmiselvästi suunniteltu teräväpiirrolla pelattaviksi.
Resistance: Fall of Man ei valitettavasti ole uusi Halo, vaan perushyvä räiskintä. Vähän paremmalla ohjauksella ja kekseliäämmillä kentillä kokonaisuus olisi saanut useita pinnoja enemmän. Kampanjan läpäistyään peliä voi tahkota uudelleen bonusaseilla ja kaverin kanssa jaetulla ruudulla pelaten. Vähän harmittavasti kimppapeli ei onnistu netissä, sillä yhteistyö antaa ryynäämiseen kivasti lisäpuhtia. Nettipeli sen sijaan toimii mainiosti. Moninpelimuotoja on useita vaihdellen perusammuskelusta tiimien väliseen lipunryöstöön ja tukikohdan valtaukseen, jossa taistellaan yksittäisten karttapisteiden hallinnasta.
Resistance täyttää paikkansa PS3-avauspelien listalla enemmän kuin hyvin, sillä tämä on se peli, joka lähtee koneen mukaan. PS2:n aikaan odotettiin liiankin kauan ennen kuin konsolille saatiin mitään näin nannaa.
* * * * *
Ei mitään uutta länsirintamalla
Resistance on paras Sonyn koneille tähän asti ilmestynyt räiskintä, mutta sellaisenakin se vastaa vain ihan ok-tasoista PC-paukuttelua. Alussa putkijuoksu alkaa kyllästyttää, mutta kentät onneksi paranevat ja tunnelma kohoaa mukavasti kohti loppua. Aseet ovat viihdyttävän erilaisia, vaikka perällä huitominen on selvästi ylitehokas lahtauskeino. Muuten tyylikkään grafiikan keskellä tekstuureiden matala tarkkuus pistää silmään ja paljastaa PS3:n pienen muistimäärän.
Sujuvasti ohi lipuvan kokonaisuuden suurin valituksen aihe on kiikkerä tähtäys, joka tekee taistelusta välillä turhauttavaa hakemista. Vasemmalla tatilla liikkuminen on pehmeää, mutta oikealla tatilla kuvan kääntäminen vastaa jostain syystä herkkyydeltään digipadilla pelaamista. Ongelmistaan huolimatta Resistance on PS3:n ylivoimaisesti paras julkaisupeli.
Tapio Salminen
82
84
