Tarvitsemmeko enää uutta Road Rashia? Electronic Artsin mielestä pelaava maailma on taas valmis maistamaan asfalttia, joten Road Rash on palannut.
Road Rashien idea on alusta asti pysynyt samana. Tarkoitus on paahtaa prätkällä kilpaa liikenteessä ja teilata muut prätkäkuskit asfalttiin. Voitot tuovat rahaa, jolla saa uusia hienompia prätkiä. Aseistusta kartutetaan ottamalla kättäpidempää hakatuilta vastustajilta. Tumpelot autokuskit ja poliisi ovat ainaisena riesana. Hommaan kuuluu olennaisesti tyyliin sopiva musiikki ja epäkorrekti asenne.
Uusi grafiikka on tuonut Road Rashin nimeen lisän 3D. Aikaisemmin prätkät, kuskit ja autot olivat kaksiulotteisia lättyjä, mutta nyt koko maailma on kolmiulotteinen. Kunnollisen enginen ansiosta kuskit lentelevät komeasti prätkien selästä ja jälkimmäisetkin tekevät komeita ilmalentoja. Touhussa on uutta jämäkkyyttä.
Tie vie
Aikaisemmin Road Rasheissa ajeltiin vain kyykkypyörillä, mutta nyt prätkän voi valita neljästä tyylistä, joissa kussakin on neljä erilaista prätkää. Parhaita saa tietysti vain isolla rahalla. Valikoimassa on perinteisiä japanilaisia muoviohjuksia, vähän vanhempia sporttipyöriä, retrohenkisiä 70-luvun prätkiä ilman katteita ja tietysti kaikkien karvanaamaisten helvetinperkeleiden iloksi kovasti Harley Davidsoneilta näyttäviä koptereita.
Hienoa monenlaisissa pyörissä on se, että ne myös käyttäytyvät aivan eri tavalla. Kyykkypyörä on kiikkerä mutta ketterä, kun taas Harrikalla voi mennä hienosti kylki edellä mutkiin. Realismista ei ole tietoakaan, mutta ei kai kukaan sellaista Road Rasheilta odotakaan?
Ajettavat reitit menevät jännästi ristiin keskenään. Periaatteessa jatkuvasti ajetaan samalla alueella, jossa maisemat vaihtelevat kaupunkien kaduista moottoriteihin, mutkaisiin ja mäkisiin vuoristoteihin ja tavallisempiin maalaismaisemiin. Reiteillä on mukavasti korkeuseroja ja kerrankin horisonttia ei ole peitetty sumuun, vaan tietä näkee todella pitkälle. Teiden leveydet toki vaihtelevat, kuten myös liikenteen määrä.
Uudella upealla grafiikalla ja pitkillä maisemilla on hintansa. Ruudunpäivitys nimittäin ei ole lainkaan kohdallaan. Sulavuudesta ei ole tietoakaan, vaan toiminta tökkii pahemman kerran, mikä on tällaisessa pelissä anteeksiantamaton synti, varsinkin kun prätkän selässä pitäisi tehdä muutakin kuin vain ajaa.
Tökkiminen yhdessä hieman turhan karkean grafiikan kanssa aiheuttaa sen, ettei vastaantulevaa liikennettä näe kaukaa. Kolareita ja ilmalentoja on toki kiva katsella, tosin vanhoista satojen metrien kaarista ei ole tietoakaan, hyvä jos kymmenen metriä pääsee liihottamaan hyvän mällin jälkeen. Matalampien autojen yli voi yrittää keulia, mikä kuitenkin on hippasen liian hankalaa, varsinkin kun muu liikenne etenee horkkaisen nykivästi.
Vaikeusaste nousee kovin jyrkästi. Ensimmäiset kymmenen kisaa ovat tolkuttoman helppoja, mutta heti sen jälkeen kisailu muuttuu rajusti ankarammaksi ja yksikin kolari tarkoittaa lähes varmaa voiton menetystä. Ei Road Rashin kuulu ihan niin tiukkaa puurtamista olla.
Nyrkit halkovat ilmaa
Kaiken uuden herkuttelun rinnalla pääasia on jäänyt lapsen kenkiin. Tappelu menee naurettavaksi sohimiseksi, koska kontrollit eivät reagoi pelaajan komentoihin läheskään riittävän ripeästi. Tökkivän vauhdin takia vihulaisen rinnalla pysyminen on jo taito sinänsä, mutta täsmälleen kohdalle osunut lyönti on täyttä onnenkauppaa. Ainoa asia, joka erottaa Road Rashit prätkäpelin massasta, on menty ryssimään totaalisesti.
Huonosti reagoivat kontrollit ihmetyttävät, koska muuten Road Rashin prätkien ohjastaminen on mukavan soljuvaa puuhaa ainakin analogisella ohjaimella. Dual Shockilla vasen tatti ohjaa pyörän sivuliikettä ja oikea kaasua ja jarrua, joten kaasua voi antaa vain vähän eikä jarrujakaan tarvitse aina kenkäistä pohjaan.
Ainoa varsinkin alussa häiritsevä moka on analogisen tatin alle piilotetut kakkostoiminnot. Näpykän pohjaan painamalla voi vilkuilla taakse, mikä on harvinaisen huono idea, sillä tiukemmissa paikoissa tulee sompailtua sen verran kovalla kädellä, että taakse vilkaisu menee vahingossa päälle. Lopputuloksena on useimmiten kaatuminen esteeseen, jota ei voinut nähdä. Samaten kaasun kanssa yhteen koplattu keuliminen ei oikein toimi, koska se on tehty kaasun tuplanäpäyksellä.
Kontrollit voi vaihtaa järkevimmiksi, mutta vaihtoehtoja on vain kaksi, joista järkevämmässä on pakko ottaa manuaaliset vaihteet. Miksei pelaajan voi antaa määritellä kontrolleja itse?
Digitaalisella ohjaimella ajaminen on silkkaa tunnotonta painajaista.
Tärkein unohtui
Milloin viimeksi kaahailupelissä on vain yksinpeli? Road Rash 3D:ssä ei kavereita pääse kurittamaan lainkaan. Kavereiden kurittaminen kettingillä olisi voinut pelastaa paljon.
Tökkivä ruudunpäivitys, pätkivät kontrollit, laimeat tappelut eikä edes kaksinpeliä? Lista Road Rash 3D:n mokista on käsivarren mittainen, mutta silti se ei ole täysi katastrofi. Kun tappelun unohtaa kokonaan, on pelkkä kaahailu kohtalaisen mukavaa, eikä vähiten hyvien ratojen ja hauskasti erilaisten prätkien ansiosta. Ongelma on tietysti se, ettei kukaan Road Rashin ostanut halua pelkkää rauhanomaista kaahailua. Sellaisia pelejä on jo liikaa ennestään.
Epäilemättä Road Rasheja tulee vielä lisää ja sopii toivoa, että joskus hamassa tulevaisuudessa EA osaa tehdä Road Rashin, joka olisi parempi kuin kohta kymmenen vuotta sitten ilmestynyt alkuperäinen. Road Rash 3D:tä pelaa paremman puutteessa, mutta sen olisi pitänyt olla paljon parempi.
76
